Kauneus lienee katsojan päätettävissä samoin kuin kiinnostavuus. Dokumentoiva, ei tämä ei ole uutiskuva. Tilanteesta ei mielestäni voi puhua jos kuva on jo otsikoitu Muokattua. Ja mikäli kuva sanoo edes yhdelle sen nähneelle jotain, olkoonkin se inhoa tai vaikka kiinnostusta ja mielikuvia herättävä se on silloin kuvana, tosin muokattuna sellaisena onnistunut. Mutta mikäli tämä menee osastoon taas näitä ja olankohautuksella siirrytään seuraavaan se on epäonnistunut tai esitetty väärässä ympäristössä niin se on silloinkin antanut sen että itse kuvan tekijä voi siitä ottaa opikseen ja miettiä omia katsantokantojaan mikäli haluaa kuvansa puhuttelevan ihmisiä. -B-
Tässön skitsofreniaa, dualismia ja vaikka mitä ihmisen henkisen soppasörsselin aineksia. Etkös sä fangio aina valita siitä että kuvat täällä on aina niin yksioikoisia ja kun aiheena on ollut koiramaisuus ni sit on tosiaanki se ihqusöpö koira siinä keskellä ruutua. No enmä tosta kuvasta nyt niin kynpillä pidä, tulipahan vaan mieleen tämmöset ajatukset.