Pitäisi perustaa hoitolaitos valokuvaajille. Voisi menestyä. Kun on riippuvuus tarvetta, kuvaamis innon lopahtamista kautta vastaavaa..
Varmaan muuten auttaisi, kun siellä olisi lasivitriinissä kameroita, joita saa katsella mutta ei koskea, niin pianpa alkaa tehdä mieli kuvaamaan
Hoito henkilökunnan kautta potilas materiaalin välistä kommunikaatio avustusta mös vailla ehkä paikka mahd.
Hoitopaikaksi suosittelen Seilin saarta siellä Nauvossa taisi olla! Seilissä oli vanha sairaala "houruinhoitolaitos" joka lopetettiin 1962! Mutta paikka on erittäin rauhallinen sieltä löytyy oma kirkko ja hautausmaa! Siellä on hienot maisemat joista voi ottaa muistikuvia, koska kameraahan sinne ei oteta, joita on sitten joskus kiva muistella jos sieltä pääsee pois. Matkaa sinne on mantereelta useita kilometrejä joten hyvin suositeltava paikka. Siellä hermo lepää!
niinpä tuo tuntuu olevan, hukassa, kateissa, missä lie. koirien kuvaamiseen ei riitä energia ja taidot, kun ovat niin nopeita. syksy ja ruska ja kaikki muu kiva saattaa kyllä helpottaa, kun luontoon ilmestyy uutta kuvattavaa. pitänee vaan joku päivä lähteä yksin himmailemaan tuonne suolle ja järvenrantaan, kaverin kanssa kun lähtee, niin on koko ajan liikkeellä, eikä tule pysähdyttyä kuvaamaan, vaikka kamera olisikin mukana. ehkä joskus kannattaisi tosiaan miettiä MIKSI niitä kuvia ottaa. kehittyäkseen? muistoiksi? ikuistaakseen hetkiä?
Hyvä syy tuokin, mutta itse olen ruvennut jättämään väliin rahan tarjoajatkin jos eivät kuulosta riittävän hauskoilta. Onneksi on tuo varsinainen leipätyö, niin voi kuvausta tehdä omilla ehdoilla, työksi muuttamalla en hyvää rentoutumiskeinoa pilaa.
Niinpä, tämä nykyisin kovin tärkeäksi koettu kehittyminen ja eteenpäinpyrkiminen on jokseenkin tylsää. Varsinkin jos sillä yritetään luoda muillekin vaateita. Kuvista ei esimerkiksi monessa paikassa saa sanoa mitään, jos ei tarkoituksena ole kuvaajan kehittäminen ;-)
mutta jos kuvaaminen ei nappaa, se ei ole silloin hauskaa, vaan pakkopullaa. olen vissiin tylsä, kun mulla pitää olla muitakin syitä tuon hauskuus-aspektin lisäksi. onhan se kiva tsuumailla ja laukoa, mutta pitää niille kuville jotain käyttöäkin olla.
tietysti kuvalla pitää olla joku merkitys itselle. ja sen takia itselle on aika vaikea kuvata kadulla tuntemattomia ihmisiä kun eivät ne merkitse mitään. ja harvemmin siellä mitään kummallista tapahtuu. ja tietysti kuvaamisesta on mukava nauttia, eli pakkopulla se on viimeisin asia.
Hyvähän sun pn sanoa että omaksi iloksi, kun mallit ja teemat on mitä on. Toista se on esim Emerikillä tai Muovisella..
Juu, sitä itsekin on usein haikaillut, sitä käyttöä omille kuvilleen. Mutta, vaikka tekisi näyttelyprojektin tai tunkisi kuviaan kuvatoimistoon niin, yllätys: se on pakkopullaa ;-)
Meikäläisen kuvien ainoa käyttötarkoitus on se että niitä on mukava ottaa ja tehdä. Siinä hermo lepää, kun on ensin itse kuvaustapahtuma, mutta melkein sitäkin enemmän pidän itse kuvanvalmistuksesta, tehdään se sitten koneella, tai manuaalisesti. Siinä vaiheessa on hyvä fiilis kun saa hyvän kuvan valmiiksi. On niitä välillä kiva näyttää teillekin, mutta kun te onnettomat että koskaan ymmärrä
Minulla motivaatio on välillä pitkäänkin poissa. Olen ollut käytännäössä kuvamatta vuosikausiakin, mutta pahinta on se että siitä tulee huono omatunto. Ihminen on kova masokisti kun kyllästyessään vielä pitää itseään kiusata sillä ;-)
Minulla taas täysin päinvastoin, eniten saan kuvaustapahtumasta, kuvien valmistus ei kuitenkaan pakkopullalta tunnu, mutta ei erityisen suurta hupiakaan ole.
No jos ei nappaa ollenkaan niin jätä kamera kotiin. Koe kameratta liikkumisen vapaata riemua ja vapaudu tekniikan orjuutuksesta. Vierotusoireita varten ota mukaasi pieni lehtiö ja lyijykynä ;-) Tuohon tsuumailuun ja laukomiseen; kokeileppa joskus vanhaa käsisäätöistä filmikameraa. Hauskuus ei löydykkään pelkästä kameran käsittelystä, vaan siitä että joutuu ajattelemaan mitä tekee. Sähköhärpäkkeet kaikkine automaatioineen ovat oikeasti tappamassa kuvauksen hauskuutta, vaikka mainosmiehet ovat tietty pukeneet asian toiseen muotoon. Tällaisia velvollisuudentuntoisia luterilaisia me sitten olemme ;-) Pistä muutamia kuvia seinillesi, tarjoa koiratuttaville, sukulaisille jne. Loppujen lopuksi aika pienelle osalle maailman kuvatulvasta on kovin suureellista käyttöä. Kunhan toimivat tavalla tai toisella terapiana kuvaajalle.