Mulla on yleensä ollut kultturelleja kumppaneita joten ovat kuvaamiseen posittivisesti suhtautuvia. Tää viimeisin on kiinnostunut jos mun kuvia arvostetaan, mutta tää sosiaalinen status on ainoa mikä sitä siinä kiinnostaa.
Vaimo suhtautuu melko positiivisesti, katselee kuvia joita esitän ja ei ole raha-asioistakaan enää valittanut (tehtiin extreme järjestelyjä).. Tykkää yleisesti mun kuvista ja kokee järkeväksi antaa niitä esim. lahjoiksi ihmisille. Suurin ongelma on lähinnä mustasukkaisuus tekemisteni suhteen. Ei ole enää helppoa kuvata alastonkuvia, olla muutenkaan myöhään illlalla studiokuvaamassa, jne. en ole häntä ikänä pettänyt, enkä aio pettää, mutta jostain syystä valvonta ja epäluuloisuus on lisääntynyt. Kerran hän kyllä tunnusti syyksi, että kun kuvat ovat parantuneet, niin en voi olla olematta kiinnostunut kohteista jotka siten voin kuvata? No olen toki mallista kiinnostunut (kuvan takia), mut en tee mitään joka ei ole sopivaa, hitsi vieköön.. Toinen mustasukkaisuuteen johtuva syy, on kuulemma kun en kuvaa häntä tarpeeksi.. Itse taas en saa itseäni vastaavasti keskittymään itse kuviin, kun henkilö on liian läheinen, jotain jännitettä puuttuu? En kyl tiedä mitä, muta vaikeaa on.. Niin juu tuosta rahan käytöstä, kaikki on yhteistä, paitsi se mitä toinen omistaa puhtaasti henkilökohtaisesti (henk.koht. tavara, mm. kamerat, mun ampuma-aseita, vaimon maalaus tavarat, jne..). Kuinka hankintoja tehdään on helppoa: Aina kun ostan jotain, annan vaimolle täsmälleen saman määrän rahaa kun itse käytin. Yleisesti kaikki raha on perheen, mutta omia hankintoja tehdessä molemmat saa saman verran omiin juttuihinsa. Molempien tienaama raha on perheen yhteistä, omaa on vain se mitä tulee toisen tehdessä hankinnan. Voin siis ostaa kuin poikamiehenä, mutta kaikki on vaan aika paljon kalliimpaa.... Arvatkaas kummalle kertyy rahaa, kumpi on se tienaava osapuoli?
Arvattavasti tilanne on sama kuin meillä, eli minä ostan, hän ei, vaikka mitään estettä ei minun puoleltani olisi. Ja sitten minun hankintojani rajoittaa lompakon lisäksi se, etten oikein kehtaa, kun ei vaimokaan ole mitään erityistä hankkinut. Yritän lieventää asiaa todistelemall itselleni, että laadukkaiden perushankintojen jälkeen ei hän ole toistaiseksi tarvinnut mitään isompaa..........
Avovaimon suhtautuminen harrastukseeni on aika +-0. Toivoisin perusteluja kuvista enkä vain hyvä/huono kommenttia. Mallina jaksaa olla sen muutaman minuutin kerralla. Mutta noin ylipäätänsä hän on tukee tekemisiäni mitä arvostan. juu
mie saan pelkkää tukea, henkisesti ja taloudellisesti. onnekas varmaan olen... huomenna siippa pääsee malliksi, muttei vielä tiedä sitä. ajatus on jo kehkeytymässä.
No joo.. lähinnä ajankäyttö on se, mikä rissaa jos rissaa.. Itse kuviin hän suhtautuu positiivisesti - ja antaa niistä todella rehellistä ja rakentavaa kommenttia! Pikkuhiljaa hän alkaa itsekin kiinnostua harrastuksesta. Annoin hänelle juuri lahjaksi filmijärkkärin, 55/1.7 objektiivin ja mustavalkofilmiä.. ei häntä digivermeet kiinnosta. Tästä ei ole enää pitkä matka siihen kun meillä on suurennuskone vessassa.. toivottavasti Rahankäyttö meillä menee niin, että molemmat saa sen minkä tarvii, jos on varaa... tässä on vaan se ongelma, että minä tarvitsisin kohta muutaman kymmenen neliöö studiotilaa...
Sama täällä, mutta kauhulla odotan sitä päivää, kun kumppanini kusee kameralaukkuuni. Lähellä on ollut, mutte teki onneksensa väärään kassiin.
Huonosti. Mä kulutan valokuvaukseen liikaa aikaa vaikken oo kameraani koskenu sitten elokuun alun ku purjehtimasta palattiin. Paitsi Mäntsälässä n. 10 kuvan verran. Lisäksi valokuvausväki on niin miesvoittoista... Pelkään vaan että kun kuuntelen tarpeeksi sitä marinaa valokuvaamisesta, jätän koko harrastuksen. Onhan se toki kivaa, kun vaimon kuvia on näyttelyssä tai niitä myydään kaupoissa ja ihmiset niitä ostaakin, muttei niiden kuvien ottamiseen pitäis mennä aikaa. Miehen henkireikä ja ehdoton ykkönen on purjehdus. Se on mustakin kivaa, vaikkei mun elämä siihen loppuiskaan vaikka vene myytäis pois. Mä ostaisin melkein mieluummin punaisen tuvan jostain saaristosta. Niin, mä kyllä kuuntelen ja juttelen, kun jopa tiedänkin asioista, mutta kuuntelispa joskus joku muakin...
Ihan hyvin vaimoke suhtautuu, kun omilla rahoillani harrastukseni kustannan, muutoin taloudenpito hoidetaan tasan. Harrastukset on joka tapauksessa sellainen asia, johon (lähes) jokaisella menee rahaa, miksei sitten valokuvausharrastukseeni. Itse kuitenkin pidän huolen siitä, ettei vararikko uhkaa krääsän oston takia. Ajankäyttökään ei ole ollut ongelma, kun en nyt varsinaisesti useinkaan lähde koko päivän valokuvausreissuille, tai sitten hän on mukana kuitenkin. Katsoo hän mielellään niitä kuvianikin, joita näyttämään alan. Ja on hän sen verran tyytyväinenkin ollut, että muutama oma valokuva on seinälle teetetty ja kehystykset maksettu puoliksi, eli hyväksyntä lienee olemassa
Ei oo yhteistä tiliä, mutta kyllä nuo naiset aina hankinnat saavat selville; joko niistä mainitsee itse taikka sitten posti tuo pakettikortin liian nopeasti (jota tapahtuu vain silloin kuin ei pitäisi) postilaatikkoon ;-) Pikkuostoksista jaksais aina pitää niin suurta numeroa. No, eihän siitä tosin ole kuin pari kuukautta kun hankin järkkärin ja nyt olis hinku ostella kaikkea pientä sälää lisää. Saihan tuota järkkärihankintaakin tosin kypsytellä vuoden päivät (5v haaveilin moisesta) ennen kuin ostolupa heltisi... p.s. Pakko kait sitä on noista hankinnoista hieman keskustella ettei mee kattilat jakoon...
No tottakai, ja mummolta ja anopiltaki vielä, ei kai sitä nyt muuten passaa.. ;-) Ei vaan, hintapolitiikkaa täytyi tietysti itsekkin pohdiskella, ei sitä passaa yli varojeen ostella. Ja tietysti tuli mietittyä että onko sille varmasti käyttöä niin paljon että kannattaa, näitä asioitahan varmasti melkein moni järkkäristä haaveileva mietiskelee... Mutta siis alkuperäiseen kysymykseen vastaten; mikään ei sais maksaa mitään... sitten ihan ookoo.
Ihan myönteisesti suhtautuu. Oikeastaan ainoa asia joka hiertää on se, etten samanaikasesti filmien kanssa ripusta pyykkejä kuivumaan, vaikka kylppärissä olenkin. Tykkää se katsella kuviakin, ja on joskus yllättänyt mut oikein hyvällä valokuvakirjalla. Taloudenpidosta voidaan muuten haroa hiuksia, mutta valokuvaus ei ole siihen liittynyt, toisaalta en tuohon paljon rahaa enää sijoittele. Melkeinpä päinvastoin, karsin kalustoa.
Hyvin. Tykkää kun otan kuvia tytöstämme, tykkää kun suostun kuvaamaan sukulaisten kissanristiäisiä yms. Joskus pienen maanittelun ja lahjonnan jälkeen suostuu itsekin kuvattavaksi. Yleensä kyselee mitä olen kuvannut jos kamera on ollut mukana kun olen poissa kotoa. Kommentoi ottamiani kuvia. Ei pidä siitä että aikaa kuluu koneen ääressä kuvien kimpussa, mutta sulattaa sen. Tosin viime aikoina olen kuvannut hyvin vähän, on vähän ollut semmoinen "luova tauko"... Aika taitaa olla jatkossa vielä enemmän kortilla, pitäisi tehdä vähän remonttia, meikäläisen työhuone pitäisi siirtää toiseen päähän taloa, kun tähän tarttis tehdä kevääseen mennessä toinen lastenhuone..
Minäkin liityn tuohon "Mikä kumppani?"-kuoroon. Kun kerran oli poikaystävä niin hän ei kiinnostusta näyttänyt lainkaan. Hän räspi kuvia omasta naamastaan ja se valokuvaus oli sitten siinä, ellei laske mukaan joitakin luontokuvia joita hän otti kävelyillään. Sen sijaan minulla onkin "taideveli", jonka kanssa jutella kaikesta taiteeseen liittyvästä. Nyt tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus valokuvata yhdessä kunnes kumpikaan ei halua nähdä kameraa vähään aikaan. Iih, pääsen toteuttamaan pari ideaa joita olen miettinyt jo jonkin aikaa. Sitten tämä nykyinen ihastukseni on hulluna valokuvaukseen, ja olen oppinut häneltä todella paljon. Käymme välillä valokuvaamassa yhdessä eikä se valokuvauksesta jutteleminen meinaa koskaan loppua.