Vs: Mitä tulevan hallituksen pitäisi tehdä? On sulla jutut. Kun EK ilmoitti, että ei enää osallistu ensi tupo-neuvotteluihin, viikkoa myöhemmin AKT ilmoitti pelivetona, että emme myöskään me. No, ihan vähän politisoitunut YLE ja Sanomat uutisoivat vähän terävämmän analyysin poliittista journalistista käytäntöä noudattaen, että AKT torppasi neuvottelut. Heh, niinkö siinä kävikin? Ei Suomella ole muita isoja ongelmia kuin valtion suojeluksessa oleva veronkierto ja hyväveli-korruptio, joka mädättää rahoituspohjan massiivisilla verovuodoilla ja veivaa Suomea kansainvälisiin sopimuksiin, joilla viedään kansallinen päätösvalta.
Vs: Mitä tulevan hallituksen pitäisi tehdä? Sitähän yliopiston professorit ihmettelivät jo Kataisen aikana, että miksi hallitus ei kysy neuvoa heiltä, vaikka siihen on mahdollisuus. Kysehän oli silloinkin siitä, että valtioneuvoston päätöksenteko ei kestänyt minkään näköistä päivänvaloa. Osaamista ei ollut ja päätöksiä runnottiin läpi ideologisista lähtökohdista. Eikä neuvot ole ilmeisesti kelvanneet nytkään, kun asenne asiantuntijoihin on julkilausuttu Stubbin suusta mm. kertomalla, että on kolme hyvää syytä pyrkiä professoriksi - kesäkuu, heinäkuu ja elokuu. No, oikeuskansleri vaihtui vähän ongelmattomampaan, että siltä osin helpottaa. Nykyinen näyttää olevan yhtä ulalla kuin hallituskin.
Vs: Mitä tulevan hallituksen pitäisi tehdä? Ehkä ei kannata aliarvioida äänestäjiä,kyllä he ajattelevat ihan omilla aivoillaan. Kiinnostaisi kovin ylipäätään kuulla mikä se voisi olla auvon ja onnen kaikille tuova malli jos olisi valta ja voima.
Vs: Mitä tulevan hallituksen pitäisi tehdä? Minulla on ystäväpiirissä henkilöitä laidasta laitaan kaikki varsin täyspäisiä henkilöitä, en nyt yhtäkkiä keksi kuin yhden ihmisen jonka mielestä kaikki muut kuin Kokoomuksen kannattajat ovat vajakkeja Useampikin saattaa olla samaa mieltä Kokoomuksen kannattajista, mutta harvempi sitä kuitenkaan viitsi tuoda ilmi.
Vs: Mitä tulevan hallituksen pitäisi tehdä? Mielestäni liittyi siinä mielessä, että minäkin tunnen fiksuja ihmisiä poliittisen kartan eri reunoilta, en tosin kansanedustajia, jos se oli pointtisi? Tarkoitin siis, että yleensä ihmiset ovat suhteellisen täyspäisiä.
Vs: Mitä tulevan hallituksen pitäisi tehdä? +1 Minuakin kiinnostaisi. Tämä pitkä ketju ei ole tuonut muutamaa harvaa kommenttia lukuun ottamatta mitään vastauksia tai ehdotuksia tämän säikeen otsikon kysymykseen. Poliittista ja epäpoliittista loanheittoa on riittänyt sitäkin enemmän suuntaan jos toiseenkin. Kukapa malttaisi kirjoitta listan toimenpiteistä, jolla saataisiin talous kuntoon ja turvattaisiin peruspalvelut ja työpaikat vielä parille seuraavalle sukupolvelle... tai miksi ei pidemmäksikin aikaa.
Vs: Mitä tulevan hallituksen pitäisi tehdä? Totta hitossa vastustaa, koska siinä ei ole päätä, eikä häntää. Jos vertaamme kansallisvarallisuutta, niin saattaa olla, koska meillä ei ole kuin pari venäläisten rakennuttamaa kaupunkikeskusta, mutta kaikki muu on alati muuttuvien asetelmien alaista. En väheksyisi kuitenkaan dosenttienkaan näkemyksiä. He ovat meidän yliopistojemme parasta ainesta, jos sillä on mitään merkitystä, kun lonkalta ammutaan.
Vs: Mitä tulevan hallituksen pitäisi tehdä? https://fi.wikipedia.org/wiki/Dosentti En tarkoittanut ihan kirjaimellisesti tuota auktoriteeteista, mutta jos esim. Aalto-yliopiston rahoitusalan professori neuvoo Sipilää ja Stubbia, niin kyllä heidän kannattaisi kuunnella.
Vs: Mitä tulevan hallituksen pitäisi tehdä? Sivistyksen halveksunta on valitettavan yleistä näinä ankeina aikoina, eikä ihme, kun moukat johtavat maata.
Vs: Mitä tulevan hallituksen pitäisi tehdä? Mikähän taivaallinen taho tuonkin hokeman on vakiinnuttanut.... "Oikea taso" Suomen elintasossa ei ole mitään vikaa, kaukana n.s. kilpailijamaista vielä ollaan. Ongelmana on julkisen sektorin kustannusrakenne, jota ei saada kuriin, ja joka rahoitetaan velaksi. Nykyhallituksen teot ovat tasan tarkkaan päinvastaisia tarpeelle - nehän vain lisäävät kuluja ja vähentävät tuloja. Verokertymä vähenee, hallintoa kasvatetaan, joutavia kuluja "elinvoimaisen maaseudun" nimissä lisätään. Kaikki mitä tehdään, pahentaa ongelmaa. (Niin, tämän maan ongelma ei *tosiaan* ole ahtaajien palkoissa---
Vs: Mitä tulevan hallituksen pitäisi tehdä? Kuinkas sitten, jos maaseutu olis vielä karumpi paikka, kaikki lähtis etelään ja kellään ei olisi hyvä olla. Ei ole etelänkään etu että väki sinne pakkaantuu.