Joo, olen myös miettinyt tuota, taisi olla 2017 ton Turun näyttelyn myötä, kun tosta alettiin Suomessa puhua. Toisaalta aika monta kuuluisaa kuvaa on arveltu järjestetyksi. Ajattelen itse katsojan näkökulmasta, ettei sillä ole merkitystä; eihän se hyvää kuvaa huononna, että se on järjestetty, sulkimen lautetessa objektiivin edessä on kuitenkin ollut kuvan näkymä.
Toki noinkin. Itseäni häiritsi se, että kuvaaja tietoisesti antoi katsojien olettaa kuvan olevan ei-järjestetty. Ajatellen valokuvaajan "silmää" tai kykyä havainnoida, on mielestäni ero siinä, onko tuollainen katukuva järjestetty vai ei. Järjestää lähtökohtaisesti voi mitä tahansa ja silloin omalla havainnointikyvyllä, "silmällä" ei enää ole merkitystä. No, pidän tämän kuvaajan toimintaa epärehellisenä.
Monesti kuvia on järjestelty ja kuvattavia ohjattu. Aivan erityisesti ennen, kun kuvien ottaminen oli hidasta ja epäterävyyden välttämiseksi kuvattavien piti olla hengittämättä ja hiljaa. Doisneaun ja HCB:n näyttelyt ovat parasta, mitä Turun taidenmuseolla ollut tarjota viime vuosina.
Vaikka kuva lavastettiin, suudelma oli aito, sanoi kuvan nainen näyttelijäntyötä 1950-luvulla Pariisissa opiskellut Francoise Bornet. Kuva oli osa keväistä, romanttista Pariisia käsittelevää tilaustyötä, jonka amerikkalainen Life-lehti tilasi Doisneaulta vuonna 1950. Life halusi välittää käsitystä vapaamielisistä eurooppalaisista, jotka eivät kainostele näyttää tunteitaan julkisesti. Kuvatekstinä luki, että Pariisissa nuoret voivat suudella julkisesti ilman, että kukaan kiinnittää siihen mitään huomiota. Myöhemminhän kuva nousi sitten maailmanmaineeseen, eikä sen suosiota yhtään vähentänyt se, että Doisenau paljasti sen olevan järjestetty suutelijouden osalta. Eihän tämä kai kuvan visuaalista arvoa mitenkään voi vähentää? Kuuluisa ja hieno kuva!
Tietysti. Ei järjestämisessä ja ohjaamisessa sinällään ole mitään ongelmaa. Epäilyttävää minun silmissäni on se, että katsoja jätetään olettamaan kuva "nähdyksi", kun kuva onkin järjestetty. Etenkin kun on kyse genrestä, joka ainakin tuohon aikaan pohjautuu voimakkaasti dokumentoivaan, havainnoivaan luonteeseensa.
Ei me tästäkään varsinaisesti riitaa saada aikaiseksi, koska kummankin näkemyksellä vankat pointit. Ja olen kyllä kanssasi periaatteessa samaa mieltä, mutta minua ei tuo suutelun järjestäminen häiritse. Toisin on joissakin hyvinkin menestyneissä luontokuvissa tehty kuvamanipulaatio. Se on filunkia, jota en hyväksy lainkaan. Vedoksen pitää vastata täysin alkuperäistä negatiivia tai raw-originaalia.
Hankkimaani Matkasuuntia Suomessa kirjaa (painovuosi 1890) lukemista olen jatkanut. Junalla Helsingistä Turkuun vuonna 1889: 1. luokassa 24,59 mk, 2. luokassa 15,90 mk ja 3. luokassa 11 mk. Nykyrahassa olisi vastaavat hinnat: - 1. lka:159,80 euroa, - 2. lka: 103,32 euroa ja - 3. lka: 71,48 euroa. Veikkaisin, että lähellä noita hintoja olisi kannattavaa. Pikainen googletus toi kuitenkin hinnaksi reilun 30 euroa. Edit. Matka-aika tuolloin oli yhdeksän tuntia. Juna lähti joka päivä Helsingistä klo 8 ja oli Turussa klo 17.
Venäjä haluaa lisää. Tarvitsee ja vaatii. Kun on liian pieni. Venäjän valtiontelevisio vieraili Ahvenanmaalla – katsojia muistutettiin, että saariryhmä kuului ennen Venäjälle Ahneus on rajaton.
Jerry Cottonia tietysti... No, itse asiassa siivoilin mökin ullakkoa. Tämän tästä vain löytyy aina jotain... En muistanut ollenkaan, että Jerry Cottonilla oli velikin, G-mies Jeff Conter. Tarinaa nähtävästi pukkasi niin paljon, ettei yhteen sarjaan mahtunut.
Luen toista kertaa Enno Tammerin kokoamaa teosta Neuvosto-Viron arkipäivää. Monien ihmisten muistoja ja kokemuksia, hauskoja ja vähemmän hauskoja, mutta hyvin monipuolisesti monelta elämän alalta. Ja monenlaisia olivat pärjäämisen keinot. Mitenkähän olisi käynyt Neuvosto-Suomessa, olisimmeko kansana säilyttäneet sielumme yhtä hyvin kuin virolaiset, vai olisimmeko puolessa vuosisadassa muuttuneet totalitarismin hyväksyväksi lammaslaumaksi?
Siitä vaan hakemaan kirjallisuutta Suomesta ajalta vähän ennen "itsenäisyyden" alkua toisen maailmansodan päätökseen, niin eiköhän sitä aika hyvin pääse tunnelmaan ja kohtahan sitä alkaa tulla uutta materiaalia tällä vallitsevalla kehityksellä.
Hyvä kehotus kaikille asiasta kiinnostuneille. Itsellenikään Suomen historia ei ole aivan tuntematon alue Pidän merkittävänä saavutuksena sitä, että niin pieni kansa kuin virolaiset on onnistunut säilyttämään identiteettinsä ja omanarvontuntonsa ja vielä rakentaneet demokraattisen yhteiskunnan neuvostovallan raunioista. Semminkin kuin heitä ovat satojen vuosien ajan potkineet päähän milloin mistäkin suunnasta tulleet valloittajat. En ole ollenkaan varma siitä, että me olisimme pärjänneet yhtä hyvin.
Paljon on tietoisesti unohdettu ja todennäköisesti peiteltykin jälkiä sadan vuoden aikana. Sain eräästä kuolinpesästä nähtäväkseni poliittista kirjallisuutta tuolta ajanjaksolta ja se oli veret seisauttavaa luettavaa, josta ei juuri ole näkynyt halaistua sanaa aikaisemmin lukemassassani materiaalissa. Kansa on ollut nöyrää ja aika ajoin mielivallan kohteena, joten ainahan sitä toivoo, että hyvinä aikoina jotakin olisi opittu ja sitten taas lyhyen ajan sisällä meitä on viety kuin litran mittaa.
Toki aikojen kuluessa on sekä unohdettu että peitelty. Historia on niin tehokas vallankäytön väline, että olisi ihme jos suomalainen yhteiskunta olisi siltä säästynyt.
Työväen arkistossa on jonkun verran pöytäkirjoja ja litteroituja keskusteluja 1920-1930-luvuilta. Ei niissä(kään) Neuvostoliiton kehitystä mitenkään suopeasti katsottu. Suomessa se laajempialainen katsanto on jäänyt ehkä Venäjän vallankumouksen ja Suomen sisällissodan alle. Sillein olen ehkä vähän toista mieltä tuosta peittelystä ja unohtamisesta. Sanoisin ehkä ennemminkin että traumatisoituneita. Jonkun verran olen niitä työväen arkiston materiaaleja käynyt läpi, ja ihan oikeasti olen hieman huolissani, kun niitä peilaa nykyaikaan. Ks. esim. demareiden 14. puoluekokous vuonna 1926.
Esimerkiksi sisällissodan osalta hävinneen osapuolen näkemys pyrittiin kyllä jonkin aikaa pitämään pimennossa. Hautamuistomerkkejä tuhottiin (ensin kai ei saatu edes haudata kirkkomaahan?), muistijuhlia ei saatu pitää, historiankirjoitus (ja kouluopetus toi esiin vain voittaneen osapuolen näkökulman ja niin edelleen). Suomettumisen vuosina käsitys Suomen ja Neuvostoliiton suhteista oli myös ajoittain, sanotaan nyt mielenkiintoinen. Toisaalta vaikka akateeminen tutkimus on asian tiennyt, niin ei populaariesityksissä kovin pitkään aikaan juurikaan mainittu jatkosodan aikaisia siirtoleirejä ja niiden logiikkaa.
Arthur Schopenhauer : Kuolema ja kuolematon = (Uber den Tod und sein Verhältnis zur Unzerstörbarkeit unsers Wesens an sich)