Tervetuloa kameralaukkuun!

Pääset mukaan keskusteluihin rekisteröitymällä.
Register Now
  1. Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivustoa käyttöä, hyväksyt evästeidemme käytön. Lue lisää.

Mitä luet?

Keskustelu osiossa 'Yleistä keskustelua' , aloittajana Jukka Lehmus, 11 Huhtikuu 2007.

  1. Vinski

    Vinski Well-Known Member

    4 167
    339
    83
    ”Kaikista lapsista Unalla oli vähiten huumorintajua. Hän tapasi kiihkeästi tuntevan tummaverisen miehen ja nai hänet - miehen, jonka sormet olivat kemikaalien, enimmäkseen hopeanitraatin tahroissa. Hän oli sitä lajia, joka tyytyy elämään köyhästi voidakseen sitten pitää etsimisen haluaan. Hänen etsimisensä keskittyi valokuvaukseen. Hän uskoi, että ulkoisen maailman saattoi siirtää paperille - ei pelkiksi mustavalkoisiksi aavemaisiksi varjoiksi, vaan sen väriseksi kuvaksi, jona ihmissilmä sen näkee.

    Nimeltään hän oli Anderson eikä hänellä ollut suuria seurallisia lahjoja. Useimpien tekniikan parissa puuhailevien miesten tapaan hänkin kammoksui ja halveksi teoriointia. Induktiiviset älynleimaukset eivät olleet ominaisia hänelle. Hän koversi itselleen askelman ja kiskoutui tämän askelman verran ylöspäin kuin mies, joka kapuaa vuorenseinämää likellä rinteen niskaa.

    Anderson ei koskaan suistunut alas, ei koskaan liukunut taaksepäin, ei koskaan lentänyt. Hän kulki hitaasti, hitaasti ylöspäin, ja hänen väitetään lopulta löytäneen sen mitä etsi - värifilmin.”

    [​IMG]

    Olen jo nuorena miehenä lukenut John Steinbeckin koko suomennetun tuotannon, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Kirjaa Eedenistä itään en jostain syystä muista lukeneeni koskaan.
     
  2. Vinski

    Vinski Well-Known Member

    4 167
    339
    83
    Kirja kertoo näkemään puun metsiltä. Hieno löytö Elisa Kirjan alelaarista.

    [​IMG]

    Wohlleben, Peter: Puiden salattu elämä (Gummerus, 2016)
     
  3. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113

    Viime vuonna jäi korvan taa tuo aihe. Kuinka on löydetty aiemmin tuntemattomia kommunikointitapoja kasviyksilöiden välillä. Tuo on pakko minunkin hankkia, kiitos vinkistä.


    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016020221053728_ul.shtml
     
  4. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Kasveista mieleen tuli Pollan: Halun kasvioppi - maailma kasvin näkökulmasta. Se on aivan huikean valloittava sukellus maailmaan neljän kasvin kautta: Omenan, tulppaanin, kannabiksen ja perunan. Siitä jäi niin paljon mieleen mielenkiintoista että tuntuu kuin ilman sitä puuttuisi monta hyvin oleellista oivallusta ihmisistä, kasveista ja maailmasta.

    Oikeestansa pitääkin tutkia mitä tuo Pollan on kirjoittanut sen jälkeen.
     
  5. Vinski

    Vinski Well-Known Member

    4 167
    339
    83
    Ei ehkä niin silmiä avaava kuin Wohlleben edellinen kirja puiden elämästä. Kirja on kuitenkin edelleen samaa viihdyttävillä tarinoilla höystettyä mielenkiintoista tieteen yleistajuistamista.

    [​IMG]

    Wohlleben, Peter: Eläinten salattu elämä (Gummerus, 2017)
     
  6. kebax

    kebax Well-Known Member

    11 240
    211
    63
     
    Viimeksi muokattu: 20 Maaliskuu 2019
  7. mad

    mad Member

    433
    0
    16
    mielenkiintoisia näkökulmia tietotekniikan historiaan - mielikuvituksella höystettyjä.
     

    Liitetyt tiedostot:

  8. Vinski

    Vinski Well-Known Member

    4 167
    339
    83
    Asiaankuuluva kytkentä:
    ”Tässä olotilassa vallitsivat hyörinä ja monenlaiset harrastukset, mutta silloin tällöin jokin niistä muuttui vimmaksi ja muodiksi, jota kaikki ryhtyivät kiihkoisasti harjoittamaan. Niinpä oli valokuvaus aina esittänyt melkoista osaa Berghofin maailmassa. Kaksi kertaa – jokainen kyllin kauan oleskellut talossa sai nähdä tällaisten kulkutautien toistuvan jaksoittain – tämä intohimo yltyi yleiseksi hulluudeksi, niin että jokikinen potilas tiiruili huolestunein ilmein vatsaansa vasten painettuun kameraan ja väläytteli sen sulkijaa eikä kuvien kierrättämisestä pöydästä toiseen tuntunut aterioiden aikana tulevan lainkaan loppua. Äkkiä tuli kunnia-asiaksi itse kehittää kuvat. Talon pimeä kammio ei likimainkaan riittänyt kysyntää tyydyttämään. Huoneiden ikkunoihin ja parvekkeille vieviin oviin ilmestyi mustia verhoja. Punaisessa valossa käsiteltiin kemikalioita, kunnes kerran tuli pääsi irti ja hyvässä venäläispöydässä istuva bulgarialainen ylioppilas oli palaa kuoliaaksi – minkä jälkeen laitoksen johto ankarasti kielsi tällaisen puuhailun. Pian kyllästyttiin tavallisiin valokuviin ja muotiin tulivat keinovalossa otetut sisäkuvat ja Lumièren menetelmän mukaiset värikuvat. Kaikki herkuttelivat kuvilla, joissa magnesiumsalaman yllättämät häikäistyneet henkilöt tuijottivat eteensä kalpein ja vääntynein kasvoin kuin murhattujen ruumiit, jotka oli asetettu seisomaan suut ammollaan.”




    Mann, Thomas: Taikavuori (suomennus Kai Kaila)
     

    Liitetyt tiedostot:

  9. Vinski

    Vinski Well-Known Member

    4 167
    339
    83
    Muuta valokuvaukseen liittyvää en tähän hätään keksi kuin kirjan päähenkilön mukava sohva. Kirjan päähenkilö oli hankkinut halvalla mukavan sohvan tuttavaltansa, hermoromahduksen saaneelta entiseltä mainosvalokuvaajalta.

    Haruki Murakami oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Käsillä oleva kirja on mukaansa tempaava mielikuvituksellinen seikkailu mielen syövereihin.


    Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
     

    Liitetyt tiedostot:

  10. kebax

    kebax Well-Known Member

    11 240
    211
    63
    --
     
    Viimeksi muokattu: 21 Maaliskuu 2019
  11. keegan

    keegan Well-Known Member

    8 143
    1 187
    113
    Sinulla on siinä teoria ja minulla on tässä sen toteutus.
     

    Liitetyt tiedostot:

    • AS.jpg
      AS.jpg
      Tiedostokoko:
      350,2 KB
      Katsottu:
      1 414
  12. Vinski

    Vinski Well-Known Member

    4 167
    339
    83
    Koskettavia kertomuksia katastrofin ruohonjuuritasolta ja jonkin verran myös sen korrelta.


    Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylistä nousee rukous
     

    Liitetyt tiedostot:

  13. niffe

    niffe Well-Known Member

    13 165
    502
    113
    Ilmenikö mitään uutta Keegan? Tuosta opuksesta on olemassa useita versioita; sensuroitu, sensuroidumpi, sensuroiduin? Ehei, sitten on vielä ultimate stop antisemitism pro!
     
  14. keegan

    keegan Well-Known Member

    8 143
    1 187
    113
    Aikoinaan luin suomenkileisen laitoksen ensimmäisen osan silloin kun se ilmestyi Wahlström & Widstrandin kustantamana (suomettuneet suomalaiset kustantajathan eivät uskaltaneet sitä julkaista https://fi.wikipedia.org/wiki/Gulag:_Vankileirien_saaristo ). Sattumalta tämän löysin divarista mikä oli mielenkiintoista, koska yhtäaikaa luen modernia tutkimusta aiheesta (Illnes and Inhumanity in Stalins Gulag: Golfo Alexopoulos). Alexopoulos kirjoittaa nyt avattujen arkistojen perusteella ja hänen käsityksensä on, että Vankilairien saariston antama kuva on tarkempi ja todempi kuin mitä on tähän asti ajateltu.
    Solženitsyn tuomitsee juutalaisiin kohdistuneen väkivallan ja tappamisen aivan samalla vakaumuksella kuin muihinkin ryhmiin kohdistuneen, en ainakaan vielä (kirja on vielä kesken) ole löytänyt antisemitismiä.
    Englanninkielinen wikipedia ei mainitse tuollaisesta sensurointihistoriasta mistä puhut, mutta sinä tietysti tiedät paremmin.
    Mitä laitoksia olet itse lukenut?

    EDIT Niin, tuo englanninkielinen käännös on siis vuodelta 1973, muita versiointitietoja ei siinä anneta.
    EDIT 2 . Moderneista aiheen tutkimuksista kannattaa ennen kaikkea lukea Anne Applebaumin Gulag, Applebaum myös olennaisilta osin vahvistaa Solženitsynin havainnot.
     
  15. niffe

    niffe Well-Known Member

    13 165
    502
    113
    Ketä olivat leirien perustajat ja miksi leirejä perustettiin? Ketä toimivat ensisijaisesti leirien komendantteina? Miksi väestönsiirtoja tehtiin?
     
  16. keegan

    keegan Well-Known Member

    8 143
    1 187
    113
    Jos olet asiasta aivan vakavissasi kiinnostunut, niin suosittelen alkajaisiksi aiemmin mainitsemaani Applebaumin kirjaa.
    Ensimmäiset leirit Leninin aloitteesta, sen jälkeen tietysti lopullisessa vastuussa oli Stalin.
    Syitä oli useita ja painotus vaihteli eri aikoina. Kattavan vastauksen sijaan kehoitan tutustumaan tutkimuskirjallisuuteen. Mutta lyhyesti: leirit olivat keino saada halpaa työvoimaa sellaisiin oloihin ja töihin joihin ei muuten juuri olisi työvoimaa saatu. Leirit olivat keino poistaa näkyvistä, rangaista tai tuhota ihmisryhmiä ja yksilöitä haluttuun aikaan, halutulla intensiteetillä ja aika pitkälle halutulla pelotevaikutuksella. Leirit olivat politiikan väline, keino konstruoida halutunkaltaista yhteiskuntaa, lisäksi leirit sekä osoittivat vallitsevan ideologian oikeaksi että toteuttivat sitä, ne siis ylläpitivät järjestelmää omalla logiikallaan. Väestönsiirrot toimivat pitkälti samalla logiikalla.
    Leirejä ylläpiti (S:n aikaan) NKVD, aiemmin sen edeltäjät ja myöhemmin seuraajat.
     
  17. Vinski

    Vinski Well-Known Member

    4 167
    339
    83
    Vakoojatrillereistä ei ole kuin puitteet tälle romaanille, ja hyvä niin.

    ”Olen aina uskonut, että nerous ja hulluus ovat saman kolikon kaksi puolta. Ne ovat kuin oikea ja vasen käsi, kaksi ruumiista ulospäin työntyvää raajaa, jotka vain sattuvat kurottamaan eri suuntiin. Matematiikassa puhutaan positiivisen ja negatiivisen äärettömän käsitteistä. Voimme pitää neroutta positiivisena äärettömyytenä hulluuden edustaessa negatiivista äärettömyyttä. Matematiikassa positiivista ja negatiivista äärettömyyttä pidetään kuitenkin yhtenä ja samana, samana äärettömän kaukaisena ideaalipisteenä."


    Mai Jia: Koodinmurtaja (suomennus Rauno Sainio)
     

    Liitetyt tiedostot:

  18. J.A.K.

    J.A.K. Active Member

    2 581
    22
    38
    Göran Schildt:
    Önskeresan (1949) (Toivematka)
    Wikipedia:
    "Schildt tunnetaan ehkä parhaiten matkakuvauksistaan Daphne-purjeveneellään Välimerellä tekemistä matkoista. Päätös lähteä purjehtimaan syntyi Schildtin jouduttua viettämään puoli vuotta sairaalassa hänen haavoituttuaan talvisodassa."

    Toivematka on matkakertomus Helsingistä Pohjanmeren yli ja Seine-jokea pitkin halki Ranskan aina Välimerelle saakka. Matkakertomuksen erityispiirre on se että sota on juuri päättynyt ja sodan tuhot ovat vielä monilta osilta raivaamatta.

    S/Y Daphne on ketsi tyyppinen hieman yli 10 m pitkä puuvene. Se on saatu monien vaiheiden jälkeen museoiduksi rakennuspaikkakunnalleen Turkuun Merikeskus Forum Marinumiin. Daphne rakennettiin Turun veneveistämöllä vuonna 1935. Vene tuotiin hylkynä Karibialta Helsingin Länsisatamaan vuonna 1996.
     
  19. Vinski

    Vinski Well-Known Member

    4 167
    339
    83
    Vaihteeksi Murakamia. Saattaisi maistua entistä paremmalta misokeiton ja muiden japanilaisten herkkujen kera.



    Haruki Murakami: 1Q84 (kaikki kolme osaa)

    "Otsikko on japaniksi sanaleikki vuoden 1984 lausumisesta, mikä viittaa George Orwellin teokseen Vuonna 1984. Q-kirjain ja japanilainen numero 9 (transliteroidaan tavallisesti "kyũ") ovat homofoneja, joita käytetään usein japanilaisissa sanaleikeissä." -Wikipedia
     

    Liitetyt tiedostot:

  20. Vinski

    Vinski Well-Known Member

    4 167
    339
    83
    Esseitä saksalaisesta pärjäämisen uhosta ja syyllisyydentunnosta, joka vaiensi kirjailijat toisen maailmansodan jälkeisiltä kauhuilta.


    W. G. Sebald: Ilmasota ja kirjallisuus
     

    Liitetyt tiedostot: