Kuvaan paljon museoissa ja historiallisilla paikoilla Kuvaan eritoten yksityiskohtia. Museoesineiden kuvauksen lisäksi pidän ihmisten, maisemien ja eläinten kuvauksesta. Eläinkuvista pidän eritoten koirista. EDIT: siivosin vähän tajunnanvirtaa pois
Suuri intohimo on tällä hetkellä kuvata ilmailua ja syy löytyy yleisestä innostuksesta ilmailuun ja lentäviin laitteisiin. Siihen vaan tarvisi kunnon zoomin, kun tuo minun nikkorin 70-300 mm suttuputki tekee todellakin sitä suttua. Noh lähelle päästäessä tuolla kittiputkella saa aikaan ihan hyvää jälkeä. Toinen inhohimoni ovat maisemakuvat. Vaihtelua kaupunkimaisemasta luontoon. Yritän käyttää luontokuvissa hyväksi asuinpaikkani tarjoamia luonnon mahdollisuuksia. Pitäisi vaan uskaltaa ottaa kalareissuihin kamera mukaan, mutta vielä ainakaan en ole tohtinut. Turhan monesti on tullut todettua, että kunpa olisikin ollut kamera mukana... Viimeisenä intohimona ovat revontulet. Niitä en ole vielä päässytkään kuvaamaan järkkärillä ollenkaan. Se kun on niinkin uusi hankinta, kun viime kuussa tehty ostos. Sitä ennen olen kuvannut kaikki kuvani digipokkarilla. Joka osa-alueelta minulla on opittavaa todella paljon, enkä ole vielä löytänyt sitä todellista omaa tyyliäni kameran takana. Täytyy kokeilla eri aiheita ja variaatioita, niin ehkä sitä joskus jotain oppisikin. Vasta noin kolmisen vuotta olen kuvaillut, ja siitäkin vain pari vuotta ns. kunnolla.
Oman kuvausharrastuksen syy on ehkä kysymyksen aihe käännettynä ympäri: "miksi kuvaat ja mitä?" Filmipuolelta ei ikävä kyllä ehtinyt paljoa kokemusta tulemaan, mitä nyt perintö-Topconilla hieman. Digitaalisen kameran myötä sellainen kohteen, valaistuksen ja tunnelman ikuistamisen tunne jotenkin avautui ihan uudella tavalla (ehkä se olisi pitkällisen filmiharrastuksenkin myötä vähitellen). Kohteella voi leikkiä kuvausmielessä, hakea eri tunnelmia ja keskittyä eri yksityiskohtiin. Samalla punainen lanka pysyy hallussa, kun kameran omaltakin näytöltä pystyy auttavasti näkemään, millaisena kohde tallentui. Halu saada houkuteltua esiin enemmän yksityiskohtia ja päästä muokkaamaan kuvan tunnelmaa ja yleensäkin ottaa tilanne paremmin haltuun johti lopulta järjestelmän hankintaan. Kuvauskohteina ovat enimmäkseen lähimmäiset ihmiset, joista kolmikuinen pojannaskali on varmasti kuvatuin. Luonto- ja kalareissuilta tulee myös tallennettua ympäristöä. Kennolle tarttuvat tietysti kaikki kiinnostavat kohteet jokapäiväisestä elinympäristöstä. Liikkuvien kohteiden kuvaus tarjoaa myös hyviä kiksejä: esimerkiksi nopeasti tanssivan parin kuvaaminen on haastavaa, varsinkin jos haluaa rajata kasvot onnistuneesti. Luonnossa liikkuvien kohteiden kuvaus on tietyllä tavalla metsästystä, tai ainakin itse sen sellaiseksi koen. Tällä hetkellä eritoten salamakuvaus kiinnostaa. On erittäin haastavaa saada kaikki palaset loksahtamaan kohdalleen salaman kanssa.
mulla taas on käynyt niin hassusti, että nykyään kuvaan lähes pelkästään mainostoimistolle mainoskuvia. Pääsin vuosi sitten erääseen turkulaiseen firmaan ns. freekuvaajaksi kuvaamaan erilaisia tapahtumia/kuntia yms. kuvaan siis paljon tapahtumia/ihmisiä/maisemia, mutta kaikkea lähes aina "mainos"mielessä. harrastus on siis muuttunut "työksi" ja usein nykyään jätänkin kameran kotiin, jotta ei tarvitsisi koko ajan miettiä, että mistä saisin taas hyvän kuvan myytäväksi. toisaalta ikävää, toisaalta rahoittaa hyvin opiskelun
Lähinnä harrastusten kautta ajautunut niitä kuvaamaan, eli skeittausta, lumilautailua, newschoolhiihta, alamäkipyöräilyä jne. Sitäkautta alkanut myös muu kuvaaminen kiinostaa, luonto enimmäkseen ja omat kaveritkin jossain määrin. Olis siistiä niinkun aikaisemmin tossa on mainittukkin niin lähteä vaan kaupungille kuvaamaan erilaisia tai tavallisiakin ihmisiä, pitäisi vaan rohkeutta kerätä tai lähteä jonkun kaverin kanssa. Vuodenaikaan ei ehkä ole mikään kaupungilla liikkumisen sesonki.
Filmille lähinnä luontoa jne. Digillä sitten räiskitään ja videoidaan kaikkea mitä vaan voi kuvata (Siis järkevästi ajateltuna, huomhuom! )
Homma alkoi pienellä Minoltan APS-kameralla ja HP:n pokkarilla. Ihan perhe-kesämökki-koira -näpsyttelyä. Sitten Nikon Coolpix 4800, sillä kaikkea maan ja taivaan väliltä, kunnes kastui pahasti syysmyrskyä kuvatessa, eikä takuukaan pelastanut sitä tuholta. Nyt ollut pari viikkoa Hopeakuula, kuvailua - yllätyksellisesti. Kuvailen kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta yritän saada asiat näyttämään hienoilta. Dokumenttikuvaus päivänvalossa on puuduttavan tylsää. Hauskempaa on kirota jalustan kanssa minuuttitolkulla kuutamon ääressä tai tähtitaivaan alla. Se yksi siunattu kerta kun mahtavat luonnonnäytelmät tai muuten upeat hetket saa tallennettua tyylikkäästi tuntuu vain niin hyvältä. Lempiaiheita urbaanit kaupunkiscenet, myös luontokuvaus on ihanaa. Lempiaihe kuitenkin kuu, kaupungin tai erämaan yllä. Ihmisiä ei ole hirveästi tullut kuvailtua. Muotokuvaus ei niin kiinnosta, mutta kaupungilla tekisi mieli kuvata erinäisiä ihmisiä erinäisissä touhuissa - ei kuitenkaan viitsi.
Tavalla tai toisella tuo on varmasti useimpien kuvaamisen taustalla, vaikka sitä ei näekkään sanoiksi puettuna. Hyvä havainto, en muista ennen tuollaista lukeneeni. Ei vaan, aika lailla sokeana ja virran vietävänä tässä mennään. Hyvä että joku pysähtyy hetkeksi pohtimaan asioita.
Noista minun galleria postauksista päätellen lentokoneita tulee kuvattua vähän turhankin paljon. Nyt kun hankin 10.5mm fisheye:n niin toivottavasti tulee jotain muutakin.
Tuosta unelmista, mä toteutan kamerallani sellaiset mitä en pysty syystä tai toisesta enää tai muuten vain toteuttamaan muuten. Mä kuvaan myös toiveitani. Ja kun mulle selvis tuo niin mun kuvaaminen väheni huomattavasti. Positiivisesti. Mä ajattelen niin harvoin, että pakko joskus edes yrittää.
Mulla taas pikemminkin voi ensin olla jokin juttu, joka on pyörii mielessä ja josta kuva syntyy. Kuvaan tavallaan sitten varmaan ihan eri tavalla kuin Heli . Kamera on välillä jonkinlainen stressinpurkulelu, joskus jotkin kuvat syntyy jopa ei-niin-iloisten ajatusten seurauksena. Tämän tyyppisiä kuvia on kylläkin arkistoissa vähemmän mutta esim. tänne laitoin muutaman, joihin sisältyy ehkä enemmän ajatuksia kuin yleensä ottamiini kuviin. Se miksi jymähdin tähän aiheeseen, liittyy laittamaani kuvaan joka tunnetasolla on itselleni aika tärkeä. Tätä kuvaa ottaessani ja muokatessani mietin syntyjä syviä sekä yritin saada siihen jotain sellaista mitä mietiskelin. Ihmisen pienuutta/haurautta jne. Liittyy lähinnä tapahtumiin paria viikkoa ennen kuvanottoa, jolloin tyttö joutui ambulanssilla sairaalaan tavallista rajumman kurkunpääntulehduksen vuoksi ja sen jälkeen puhkesi allergia jnejne. Nämä tunnelmat eivät tietty katsojille välity selkeästi, ehkä korkeintaan hivenen jotenkin yleisesti. mutta, kolahtipa viestiketjun aihe kohdalleen, siksi avauduin ps. jouduin laittamaan Iltakalassa-kuvan uudelleen kun tuo osoite muuttui
EI KANNATA lukea jos ei kiinnosta mun ajatusmaailma. Sanoisin, että se on intohimoni. Haluan ikuistaa monia asioita. Joillakin se saattaa mennä ohi. Niin voisin näyttää millainen maailma on omin silmin. Kuvat on osa muistoa ja todiste siitä, että minustakin on kerrankin johonkin. Muutakaan en osaa. Valokuvaus, elämätapa. Tulen aina kuvaamaan, oli kohde/aika mikä tahansa. Lista on pitkä, te kyllä tiedätte mitä tarkoitan. Vielä lopuksi, tyhmintä mitä voin sanoa itsestäni, on se, että ilman kameraa en voi elää. Jos joku sanoo, että sinun kuvat on huonoja tai jtn. En välitä siitä. Ihan sama mitä muut sanovat. Vain minä tiedän mikä on hyvä ja mikä huono. Että tämmöistä. Ketään ei oikeastaan kiinnosta minun mielipiteeni. Kirjoitinpas siitä huolimatta. Kamera on ainoa ystäväni. Vaikka sille ei voi puhua. Mutta se vastaa kuvin. Joko minulla on omalaatuinen mielikuvitus maailma tai olen mielenvikainen. Päättäkää te. Teen sitä, mikä saa minut tuntumaan hyvältä. Vähät muista.
Oikein. Intohimo se on minullekin ja mun entisillä sivuilla luki suurin piirtein että, valokuvaus on minulle harrastus jota ilman en voisi elää, ei sen kummempaa. Kamera on minunkin parhaimpia ystäviäni. Ei paras, mutta ehkä jopa toiseksi paras. .
No älähän nyt vähättele meidän uteliaisuutta. Melko fanaattisesti mimmit suhtautuu kameroihinsa No tunnen monta ihmistä jotka pitävät autoaan kumppaninaan Nyt on meikäläisellä sellainen vaihe että otan kuvia täysin fiilispohjalta, keskittyen omiin tuntemuksiini, ja yrittäen tuoda niitä kuviin. Aika vähän tuntuu vaan yleisöön uppoavan tosin ei tarvitse upotakaan. Se on jännää kun joskus elämä on sairaan kevyttä ja mukavaa ja toisena hetkenä raskasta ja ahdistavaa, vaikka mikään ei periaatteessa ole muuttunut. Olen varmaan sellainen fiilistyyppi, tosin en kyllä kiukkuani pura muihin ihmisiin. Ei tämä varmaan ketään kiinnosta mutta päätinpähän avautua
No eihän toki, mä suhtaudun siten valokuvaukseen, en kameroihin. sitä paitsi se ei ole fanaattisuutta, se on suurta rakkautta, intohimoa ja jonain päivinä jopa vihaa.
Niinpä. Vaikka kamera ei ole edes mukana, niin tulee tsuumailtua ja rajailtua kohteita . Joten kyllähän tää harrastus ajatusmaailmaa muuttaa.