Lähinnä kotisivuja varten pihan kasvit, kuten ruusut. Matkakuvia. Kaupunkikuvaus kiinnostaa, ehkä sitä taas herää näin tälven jälkeen ja saisi itsensä liikkeelle.
Järkkärin hankinnan suurin motiivi silloin reilu 15 vuotta sitten oli ilmakehän valoilmiöiden kuvaaminen, tässä saldoa. Tuo taivaan ja erilaisten sääilmiöiden kuvaaminen on edelleenkin mulle tärkeää, mutta tietysti matkoilta, ihmisistä ja maisemista tulee otettua fotoja, sekä filmille että nyt myös digille. Digin dynamiikan puute on kuitenkin suuri haitta joidenkin valoilmiöiden kuvaamisessa, jonka vuoksi filmistä ei missään nimessä voi luopua vielä aikoihin. Nyt kun opiskelu- ja työkiireet ovat kasautuneet ennätysmäisesti tälle keväälle, niin päätin ottaa valokuvaamisenkin vähän rennommin, ja olen ripotellut muutamaan paikkaan noita valokuvapaperia filminään käyttäviä neulanreikävirityksiä valottamaan. Tuollaisilla 50-150 päivän valotuksilla ei "kuvaajakaan" pääse ylirasittumaan. Jukka
Jos nyt minäkin sitten "valotan" vähän omaa näkemystäni.. mitä kuvaan ja miksi? Kaikkein eniten minua kiehtoo muotokuvaus, mutta mitä enemmän sitä tekee, sitä vaikeammalta se tosiaan tuntuu. Kehittymistähän se tietty on, ainakin toivottavasti. Toisaalta; aikaisemmin omasta mielestä hyvä kuva saattoi olla mallin mielestä huono, tai korkeintaan "tavallinen" kuva. Nykyään ehkä jopa päinvastoin. Lisäksi kiinnostaa luontokuvaus, sekä vähän kaikenlainen kikkailu ja säätäminen. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, en tituleeraa itseäni "digikuvaajaksi". Mielestäni sellaista ei ole. Ainoat digitaaliset elementin ainakin omassa valokuvausharrastuksessani ovat kamera (siitäkin vain osa), sekä tietokone. Valokuvat sisältöineen eivät ole digiä, vaikka toteutukseen sitä vähän tarvitaankin. Valokuvat, ja taide yleensäkin on minulle väline kokea tunnetiloja ja ilmaista niitä. Kuvausvälineillä ei ole väliä, kunhan ne toimivat kanssani saumattomasti yhteen ja minä tiedän niiden rajat. Kun ymmärrän, että mihin kamerani pystyy ja mihin ei, voin aina soveltaa siihen asti, kunnes saan hankittua ne sellaiset vermeet, että voin keskittyä olennaiseen.
Olen keskittynyt nyt vahvasti dokumentaarikuvaukseen, sillä varsinkin Pääkaupunkiseudulla kaupunkikuva on erittäin dynaaminen. Samaten erilaisia tapahtumia tulee kuvattua ja ihan normaalia elämää. Tähän kuuluu myös asianmukainen kuvien arkistointi, sillä nyt perustylsät kuvat muuttuvat mielenkiintoisemmiksi ja arvokkaammiksi joskus 30-50 vuoden päästä. Tämän jatkuvan "projektin" lisäksi tulee kuvattua vähän kaikkea mitä eteen sattuu. Ja miksikö kuvaan? Lähinnä omaksi iloksi sillä tämä harrastus rentouttaa mieltä ja toimii vastapainona opiskelulle ja työlle. Toinen syy on jälkipolville dokumentoida elämää juuri nyt.
Kolme pääasiallista kuvauskohdettani ovat kolme koiraani, poikani sekä jokkis. Matkan varrella tulee toki kaikkea muutakin mahdollista... Jos on tylsää niin täältä löytyy läpileikkaus siitä mitä on silmieni eteen sattunut viimeisen vuoden aikana. Miksi kuvaan? Pidän kuvaamisesta. Se on hauskaa ja onnistuneesta kuvasta tulee hyvälle tuulelle. Vielä parempi mieli tulee jos joku toinenkin pitää kuvasta. Parhaat muistot ja tapahtumat pistän albumiin. Jokkiskuvaus ei ole vain itseäni varten. Sen takia Nopsien sivuilla kuvia on niin pirusti ku pitäisi yrittää saada jokaisesta kilpailijasta edes yksi onnistunut kuva. Se on todella vaikeaa. Alunperin lähdin kuvaamaankin vain siksi kun minua pyydettiin. Tokihan aihe kiinnosti muutenkin, mutta sen jälkeen en ole ollut entiseni =) Jos joku kaato jää kuvaamatta niin se harmittaa niin pirusti ETTÄ. Ja sitten kun onnistuu saamaan kaadon kuvattua hyvin niin sitä on hyvällä tuulella viikon
Ennen kuvasin yleensä vain perhejuhlissa ja lomamatkoilla. Nykyisin kuvaan ihmisiä, luontoa ja eläimiä. Pidän aina kameraa mukana missä ikinä liikunkin, kamera on aina repussa omassa hyvässä kameralaukussaan, kuvaan aina kun on jotain kuvattavaa.
Hyvä kuvaamisen syy on muuten sekin, että sillä saa itsensä ylös sohvan pohjalta pitkälle kävelylle, jota vielä monipuolistavat lukuisat punnerrus- ja kyykkyharjoitukset
Enimmäkseen tulee kuvattua noita elukoita mitä nurkissa hengaa, tuosta syystä myin keväällä järkkärikalustoni sitä enemmän tarvitsevalle, oma motivaatio oli aika pohjilla. Työkseni "joudun" olemaan valokuvauksen kanssa tekemisissä päivittäin kaikilla osa-alueilla, joten vähän jaksottaista on senkin vuoksi tämä oma kuvaaminen... pitkä työhistoria vissiin tehnyt tehtävänsä: työ yritti nitistää harrastuksen. Ihmisiä ei siis juuri tule vapaa-ajalla kuvattua, korkeintaan puolivahingossa. Nyt on kieltämättä alkanut taas järkkärin hankkiminen kiinnostamaan, nythän mulla on ainoastaan pikkudigi, jolla nuo otukset saa ikuistettua vallan mainiosti - tuntuu vain että tonne maisemapuolelle (luonto kun on tärkeä itselleni) kaipaisi kunnollisen kameran. Muutenkin olen aina ollut sitä mieltä, että lahjattomat kehuu laitteillaan, mulle visuaalisuus ja asioiden näkeminen on tärkeämpää kuin kalusto sinällään.
Voi, nyt kun avasin sanaisen arkkuni niin kerrotaanpa tämäkin historia. Kuvauskokemusta löytyy kohta viitisen vuotta. Aloitin suoraan digikameroilla. Ostin tyhmyyksissäni HP:n, en ollut siis lukenut mitään palstoja tahi arvosteluja. Sillä harjoittelin reilut vuoden päivät, kunnes myin sen äidilleni toiseksi (vara)kameraksi. Nykyään tämä HP tomii veljeni autoremonttien dokumentoijana. HP:n kanssa kuvasin masemia, auringon nousuja ja laskuja. Kunnollisiin makroihin tuo laite ei pystynyt, mutta kukkia ja muita kasveja kuvasin kuitenkin eritäin innokkaasti. Seuraava ja nykyinen kamera olikin ixus 400. Tällä pääsin harrastamaan kunnon makroilua, tai ainakin huomattavasti parempaa kuin HP:n kanssa. Ixusta piti tietenkin myös uitaa kevät jäissä ja menettää se melkein puoleksi vuodeksi huoltoon. Kesällä sai taas vallan hyviä maisemia (canon tarkentaa pysyvihreään). Ixuksen myötä mahdollistuneet panoramakuvat ovat edelleenkin yksi suurimmista inostuksistani. Mutta viime syksy muutti valokuvakansioiden sisällön... pelkkiä koiria. Hankin siis syksyllä kerralla kaksi koiraa, joten koirakuvia riittää. Nyt kun liityin firman valokuvakerhoon niin olen taas aloittanut muidenkin kohteuiden kuvamisen. Meillä oli mm. kurssi henkilö kuvauksesta(pirun vaikeaa muuten) ja viimeisin kuukauden aihe aihe oli Heijastus.
Minä kuvaan pääasiassa ihmisiä, rahasta. Joku sanoo mua ammattikuvaajaksi, ja muotokuvat on suurin kiinnostuksen kohde. Luonto, urheilu ym.kuvat ei sitten kiinnostakkaan. Viimeaikoina valokuvaharrastus on ollut pelkkää foorumeilla roikkumista, hyvin se aikaa niinkin kuluu. Pitäis aloittaa joku kunnon projekti, että sais jotain kivaa aikaan. Aika vaan ei tahdo riittää, ja aina ei jaksa.....
Pitkälti tuo tuppaa olemaan muistojen (tapahtumien, ihmisten, maisemien) tallentamista. Jossain vaiheessa huomasin että ne muistot tuppasi olemaan aika rumia ja latteita, tärähtäneitä, vinossa olevia ja pieleen valotettuja. Siitä sain sitten sysäyksen tutustua asiaan tarkemmin ja alkaa miettimään sommittelua ja kehittämään perustekniikan hallintaani. En yritäkään sanoa kuvillani mitään erityistä, vaan pyrkimyksenä on esteettisesti silmää miellyttävä ja teknisesti onnistunut kuva, oli se aihe mikä hyvänsä. Vaan liikaa tulee räpsittyä edelleen sen kummemmin ajattelematta, vaikken ihan pahimpien digihörhöjen sarajkuvausnopeuksiin pääsekään. Eli vastaus kysymykseen taitaa olla lyhyesti että kaikkea eteen sattuvaa enkä mitään erityistä.
Tuleehan noita räpsyjä otettua välillä suuntaan jos toiseen, mutta ihmisiä pääasiassa kuvaan. Miksikö-kö? Tuntuu olevan ainut laji, joka jotenkin onnistuu, ja jos ei onnistu, niin voipa lähteä kohteiden kanssa kaljoille.
Kuvaan koska osaan, haluan kuvata, tarvitsen valokuvausta. Kuvaan koska olen luova ihminen, kuvaan koska ihminen on luova. Kuvaan ihmisiä koska ihmiset ovat luovia, kuvaan ihmisiä koska haluan luoda. Kuvaan inhimillisyyttä - tai ainakin yritän - haluan kertoa ihmisille, että he ovat luovia, haluan kertoa ihmisille, että he ovat kauniita, he ovat mielenkiintoisia. Kuvaan koska haluan tietää mitä on olla ihminen, kuvaan koska haluan kertoa muille mitä on olla ihminen, haluan kertoa mitä on kauneus ja mitä on elämä - kaikki eivät sitä tiedä. Ja tämän takia, tämä jäänee viimeiseksi viestikseni tälle foorumille.
Vaikea on itseään pistää kategoriaan. Moottoriurheilua Muusikkoja lavalla Ihmisiä tapahtumissa Ihmisiä muutenkin Koiria (pääasiassa omaa) Maisemia. Teknisiä kohteita ja yksityiskohtia. "Tairetta" (eli niitä ihka omia juttuja, joita ei oikein kukaan tahdo ymmärtää) Unohtamatta luontokuvia (mutten kuitenkaan niitä biologiankirjakuvia) Maksullisena kuvaajana käyn pääasiasas häissä, rippijuhlissa, tapahtumissa jne, jotta harrastukselle sais hivenen katettakin. Tätä puolta pitänee vielä kehittää, sillä digiperä, muutama kakkula jne. on ostamatta ;o)
Harrastan lintuja ja sitä kautta lintukuvaus on minulle osa tuota harrastusta. Aloittelin kuitenkin filmijärkkärillä pienimuotoisen maisemakuvauksen linturetkillä joskus 1999. 2002 tuli kuvaan mukaan lintujen kuvaaminen kaukoputken läpi kuvaaminen kompaktidigillä. Noh, loppuvuodesta 2003 olikin jo kaukoputki myyty ja 500 -millinen jalustoineen olkapäätä kalvamassa.. (porttiteoria toimii) Homma vei mennessään ja valokuvauksesta tuli minulle myös harrastus linturetkeilyn ohella. Lintukuvaus on minulle osaltaan lajien dokumentointia, osaltaan esteettisten elämysten hakemista. Pidän paljon ns. lajikuvista, koska linnut kiinnostavat ihan yksityiskohtia myöten, mielellään toki omassa ympäristössään kuvattuna. Lajituntemuksen, hyvien valojen ja lintujen toimien ennakointi on kaikki kaikessa. Tilanteet ovat nopeita ja lintukuvauksen pienen osa-alueenkin jonkinasteinen hallinta vie vuosien opettelun. Kuvaan myös jonkin verran maisemaa, kuva-arkistokuvaa, makroa jne. Viimeisimpänä villityksenä on ollut esinekuvaus kotistudiossa. Touhuhan on lintukuvaukseen nähden juuri päinvastaista: valot asetellaan itse ja kuvauskohde ei karkaa minnekään. Mutta helppoa se ei ole, valojen ja heijastimien kanssa hieroessa kyllä aikaa palaa ja kahvia kuluu. Luulin minäkin aikoinaan luonnonvalossa kuvatessani ettei tuo ole temppu eikä mikään. Hikiset tunnit valoja säätäessä ovatkin tuoneet tarvittavaa nöyryyttä asenteeseen
ihmisiä ja ihmisten aikaansaannoksia, luontoa ja sen aikaansaannoksia sekä näiden vuorovaikutuksia toisiinsa