Tulipa mieleen tämänlainen aihe, eli kysymyksenä otsikon mukainen "Mitä kuvaat ja miksi?". Voisin hieman kertoa omista kuvaustottumuksistani: Eli mitä kuvaan: Makroja luonnossa siksi, että minua kiehtoo todella paljon tuo mikroskooppisen pieni maailma josta löytyy elämää jota ei muuten huomaa ellei pysähdy ja katso erittäin tarkkaan. Samalla minua kiehtoo kasvien ja eläinten ulkoinen olemus, makromaailmasta löytyy koko ulkoasun kirjo todella rumista ja jollain tasolla jopa pelottavista otuksista todella kauniisiin kasveihin ja kukkiin. Ihmisiä: pääasiassa omia tuttaviani, sukulaisiani ja muita läheisiä omaksi iloksi ja muistoksi tulevaisuutta ajatellen. Mikäs sen mukavampaa kuin katsoa vuoden tai kymmenen vuoden päästä miten paljon ihmiset ovat muuttuneet ja muistella kaikkia iloisia ja surullisia hetkiä mitä ollaan kavereiden ja ystävien kanssa jaettu ja eletty. Mieleni tekisi kuvata myös ventovieraita ihmisiä, mutta salakuvaaminen kaupungilla ei tunnu minusta mitenkään kiehtovalta ratkaisulta. Ärsyttää, kun yleensä olen jollain tavalla "ujo" ventovieraiden kanssa, en uskalla ottaa kontaktia ja kysyä lupaa kuvaamiseen. Minulla menee aina ventovieraiden kanssa jonkin aikaa (5min -> ) ennen kuin osaan käyttäytyä luontevasti ja harvemmin näin pitkiin tapaamisiin pääsee ventovieraiden kanssa varsinkin kaupungilla. Mikähän tuohon auttaisi? Seiniä, tekstuureja ja pieniä yksityiskohtia: Näitä lähinnä siksi, että minua viehättää erilaiset pintamateriaalit ja minua kiehtoo ajan aiheuttama rappeutuminen. Samalla on hieno seurata miten erilainen valo saa saman pinnan vaikuttamaan täysin erilaiselta. Piristävää ajoittain, mutta ei tuota niin kauheasti jaksa tehdä. Maisemia: Opettelen vasta, eniten tässä aiheessa kiehtoo se, että tärkeintä on odottaa sitä "hyvää valoa" ja paikalla täytyy olla yleensä täsmälleen oikeaan aikaan. Eli kameran pitäisi kulkea aina mukana, kuten nykyään pääasiallisesti toi pienin filmirunko kulkeekin. Maisemakuvaus on omasta mielestäni "heikoin" osa-alue jota en hallitse juurikaan. Ajoittain tuntuu kovin vaikealta hallita suurempia osa-alueita kuva-alasta, pitäisi varmaan vaihtaa johonkin telezoomiin jolla saisi rajattua kuva-alalta mielenkiintoisimmat kohteen. Ja tästä päästäänkin siihen ongelmaan, että pidän myös laajakulmaisen polttovälin aiheuttamasta perspektiivin vääristymisestä... Vaikeaa vaikeaa... Näiden lisäksi tulee harjoiteltua silloin tällöin tuotekuvausta kotona muutaman salaman avulla. Ihan hauskaa ja opettavaista touhua studiotyöskentelyn kannalta, mutta pidemmän päälle puuduttavaa, kun kuvauskohteita ei enää oikein löydy. Kertokaahan ihmiset omista kuvauskohteistanne ja valaiskaa hieman minkä takia kuvaatte.
koiraa. se ei valita kun siitä räpsii kuvia. sen kans voi testailla kaikkea kivaa. sen saattaa saada jopa poseeraamaan, tosin makkaran avulla.. se on aina paikalla kuvattavana ja onhan se ny kuvauksellinenki, meijän karvaturri maisemia. tai ainakin yritän. ympäristöä sillä tietyllä hetkellä, kun valo on just kauneimmillaan tai taivaanranta eniten tulessa. makroilu on myös kivaa. kuvata niitä pikkujuttuja, joihin ei yleensä kiinnitä edes huomiota. tahtosin kuvata enemmän ihmisiä. avokki alkaa murisemaan jos siitä kovin räpsii kuvia.. vähemmässä määrin tätä nykyä. pitänee siedättää vähän lisää
Kuulostaa muuten melko tutulta Ei oikein toi kauniimpi osapuoli meidän perheessä tuosta kuvaamisesta tykkää. Tai tykkää se sitten vähän kun siitä ottaa jotain kivoja kuvia.
yksi muotokuvauksen tarkoituksistahan lienee korostaa kuvattavan henkilön parhaimpia puolia, eli tehdä hänestä kaunis.. ottaa kuvia, joihin hän itsekin on tyytyväinen.. se vaan on joskus hemmetin vaikeeta..
Itse olen aika tavallinen sunnuntaikuvaaja. Joskus takavuosina kiinnostuin digikameroista kun näin sellaisella korpulla toimivan Sonyn. Jolla sitten pari kuvaa otinkin. Siinä ohessa sitten tuli testailtua erinäisiä kameroita ystäviltä ja sitten tietysti työssäkin. Canon ixuksen (2meg) hankin ja sillä pääsääntöisesti kuvasin vain perhe asioita ja vastaavia eli ei vielä mitään sen ihmeempää valokuvausta. Sitten hankin itselleni koiran. Ja aika heti alussa koiraa kuvatessa sitten rikoin tämän Canonin yllätys yllätys. Eli edessä olikin kameran hankinta. Koiran kasvaminen sekä kouluttaminen vei vapaa-ajan ja olin ilman omaa kameraa noin puolivuotta. Kunnes sitten näin sunnuntai-iltana koiraa taluttaessa myynti-ikkunassa Nikon järjestelmäkameran. Ja seuraavana aamuna kävin sitten utelemassa kyseistä kameraa ja ostin itselleni. Niin eli mitäkö kuvaan kamerallani palatakseni kysymykseen? Tietysti koiraani mutta myöskin pikku hiljaa koetan oppia kuvaamaan muutakin. Pääsääntöisesti ne muut asiat on elämäni ja ne muiston arvoiset asiat sekä jonkin verran luonto. Toiveena olisi saada kuvattua muitakin koiria, myöskin ehkä ihmisiä. Ehkä vielä koetan etsiä sitä omaa tyyliä. Silloin kun kuvaan koetan nauttia joka on tärkeintä. Itse pidän tiukoista rajauksista. Tosin hyvinkin selkeistä aiheista. Kuvista en odota teknisesti kovinkaan hienoja vaan haluaisin että niissä olisi mieluumin jotain ajatusta. Haluaisin kuvata rauhallisesti, mutta monesti se on liian nopiaa. Koetan kovasti ennakoida tilanteita jos kuvaan. Suurimpia haasteita on tietokoneella editointi ja sen avulla pääseminen myöskin taiteelliseen luovuuteen. Toinen on tietysti perusasioiden oppiminen normaali kuvauksessa. Tietysti Teemun ilmaisemakin rohkeuden saaminen kuvaamisen suhteen tietyissa asioissa.
Aika sekalaisesti kaikkea. Talvella tuli jonkun verran lautailua kuvattua ja kesällä ois tarkotus keskittyä rullauksen kuvaamiseen oikein ajatuksen kanssa. Kesällä kun on paljon mukavampaa kärvistellä kameran kanssa ulkona kuin talvella kylmässä. Ihmisiä olisi mukava kuvata ja etenkin street kuvaus kiinnostaisi myös mutta kun ei ole ainakaan vielä telessä tarpeeksi millejäEi vaan kyllä sitä pitäisi mennä rohkeammin vaan ottamaan kontaktia ihmisiin.
Pitäis varmaan porukkalla koittaa lähteä jos vaikka sitten tuota uskallusta riittäisi? Tai sitten ottaa hieman rohkaisuryyppyä.
Kuvaan etsien sitä mitä haluaisin kuvata. Olikohan tarpeeksi sekavasti sanottu, jokatapauksessa, vajaan vuoden verran kameraa suhteellisen säännöllisesti ulkoilluttaneena en ole vielä löytänyt sitä itselleni mielenkiintoisinta ja koskettavinta aihetta. Etsintä jatkuu.
Makroja ja maisemia eniten, ja sitten ihan mitä mieleen juolahtaa, tilanne vaatii tai muuten vaan tulee eteen. Maisemat ovat tosiaan haastavia. On pirun vaikea saada ne näyttämään kuvassa läheskään yhtä hienolta kuin silmään.
Juu, ryhmä humalaisia kuvaajia varmasti helpottaisi asiaa "Hei, käy nyt ottamassa tuosta polliisin nokasta se makro!!"
Käytiin itseasiassa gerberan kanssa joku viikonloppu pienessä humalassa juttelemassa poliisin jalkapartion kanssa ja kyseltiin saako heitä kuvata. Olivat kovin ystävällisiä ja sanoivat, että totta kai saa. Totesivat vielä, että kaupungilla saa kuvata kaikkia ihmisiä. Makroja ei kuitenkaan otettu.
Kuvaan kaikkea mitä tulee vastaan. Ehkä se sponttaani tapa kuvata. pitkään olen ulkoiluttanut kameraa kaupungilla, kortteleita ja varsin sisäpihoja kierrellen. Taivasta kohti, pitkin seinää sisäpihalla. Se on ehkä pisin yhtäjaksoinen kuvausprojekti. Talojen eletty elämä kiehtoo... seinät, ovet, kyltit ja kaikki mikä vaikuttaa vähäpätöiseltä paikalla asuvalle, mutta voi avautua mielenkiintoisesti ulkopuoliselle. Makrot...tai itseasiassa lähikuvat. Kukat, pörriäiset ja niiden yhteiselämä. Jonkinverran pörriäisten lentokuvia on tullut kokeiltua, muttei mitään järisyttävää ole tarttunut kennolle... harjoitusta kaivataan sille saralle. Mutta tietää ainakin mitä tulevana kesänä tekee . Siihen tuli satsattua Sigman 150/2.8 makron verran. Perhe. Arkea kuvaan jonkinverran. Ei niinkään sitä perhealbumiarkea, vaan ihan kuvituskuvaa (tulevaisuutta ajatellen), perustapahtumaa kaikesta arkielämästä. Tietty ne lasten kasvamiset ja tapahtumat tulee taltioitua siinä sivussa, mutta en ole mitenkään jaksanut säännöllisesti sitä harrastaa... huono minä. Ihmiset yleensä...kiinnostaa, mutta vielä vähälle jäänyt asia. Vaatii harjoitusta, mutta joskus vielä. Vaikeaa. Ja viimeisenä aika iso asia omassa harrastusjutussa. Leijat, lennätys ja sen kuvaaminen. Vauhdikasta äksönii... taitolaji, jota ei suomessa oikein vielä tunneta.
Miksi kuvaan? Koska se on hauskaa, haastavaa ja siitä oppii koko ajan jotain uutta. Kuvaan (tai yritän kuvata) oikeastaan kaikkea, mikä tuntuu missäkin tilanteessa kuvaamisen arvoiselta. Luonto, maisemat, ihmiset, eläimet, lumilautailu, yleinen muistokuvaus reissuissa... Makrot kiinnostaisivat kovin, pitäisi vaan hankkia välineitä joilla tuota toteuttaa.
Itse kuvaan pääasiassa ihmisiä, kaupunkimaisemia ja extreme-lajeja. Ihmisiä koska ne ovat niin outoja ja erillaisia kaikki. Kaupunkimaiset on vain kiva ikuistaa niinkuin ne itse näkee.Extreme-lajien kuvaus on taas sitten vaativaa puuhaa.
Maisemat ja eläimet(luonnossa) ovat itselleni mielenkiintoisia kuvauskohteita. On vaan joteinkin aina kiinnostanut nuo asiat ennen kuin kameran hankein. Niin ja sitten nuo sorateiden grandprixit ovat kivaa kuvattavaa.
Ihmisiä koska ne ovat ainoa asia, joka jaksaa minua kiinnostaa vuodesta toiseen. Joskus sitten jotain sekalaista muutakin tulee kuvailtua, mutta harvoin kovinkaan suunnitelmallisesti. /--- ap
Mitä kuvaan? Pyrin pääasiassa kuvaamaan aikani tapahtumia, en välttämättä aina realistisesti, vaan visuaalisesti. Minulle kuvan pääasia on visuaalisuus ja kuvan kertovuus, eli sanoma. Kuvassa ei aina tarvitse olla sanomaa jos se on näyttävän näköinen. Usein kuitenkin sanoma ja visuaalisuus kulkevat käsi kädessä. Nykyään minulle ihmiset ovat tärkeitä, enkä meinaa potretteja, vaan ihmisten elämää, tapahtumia, surua ja iloa. Mulla pitäsikin aina kulkea mukana yksi ihminen rekvisiittana, jotta voisin laittaa sen haluamaani paikkaan, kertomaan omaa tarinaansa. Kuvat jotka kertovat oman pienen kertomuksen ovat lähellä sydäntäni. Miksi kuvaan? Kuvaan että voisin tulla siinä paremmaksi. Kun aloitin harrastukseksi kuvaamisen niin luulin kuvaavani siksi että se on hauskaa, mutta ei se sitä aina ole, vaikka niin uskottelen itselleni. Kuvaan myös hyvin paljon lopputuloksen takia, kun kuva on valmis ja olen lopputulokseen tyytyväinen, niin se on hyvä tunne. Nyt kun olen hiukan aikaa harrastanut, huomaan miten ajattelu kuvien suhteen muuttuu, se tulee helpommaksi. Haluiaisin päästä siihen pisteeseen missä se on helppoa, eikä vaatisi niin paljon työtä yhden hyvä kuvan eteen. Minulle kuvaus on kai tapa saada ajatukset pois kaikesta muusta. Kun olen kameran kanssa liikenteessä niin en ajattele päivähoitomaksuja tai ruuanlaittoa perheelle, vaan sitä miten saan kuvasta paremman.
Koiria. Nykyinen kamera tuli hankittua koirien kuvaamista varten ja siihen sitä on etupäässä tullut käytettyäkin. Tietysti hieman yli vuoden ikäinen tyttäreni on myös usein kuvauksen kohteena. Vaimo osuu kuviin aina välillä, vaikka yleensä onnistuukin väistelemään melko tehokkaasti. Liikun koirien kanssa (tai ehkä niiden takia) aika paljon luonnossa ja siellä tulee kuvattua vähän kaikkea mitä eteen sattuu, lähinnä jos huomaan jotakin mielenkiintoista, lintuja, maisemia, kasveja, eläimiä. Yritän dokumentoida itselleni tärkeitä hetkiä, asioita ja tapahtumia kameralla. Osa koirakuvista on kuvattu erilaisissa harrastustilanteissa ja kuvat menevät sitten myös koiran omistajan käyttöön jos niitä haluavat.
Maisemia. Mustavalkoisena. Hurahdin tähän nähtyäni ensimmäistä kertaa A.Adamsin ottamia kuvia joskus kauan sitten Minulle maisema-käsite on kuitenkin aika väljä, alkaen yksittäisestä ruohonkorresta tai havunneulasesta laajoihin näkymiin. Tämän harrastusta pyörittävän intohimon ohella tulee toki kuvattua kaikkea maan ja taivaan väliltä, värillisiä maisemia, luontoa (erityisesti hyönteisiä ja matelijoita), katuvalokuvausta, ... Aina kuitenkin joko kinokamera tai digi on matkassa mukana varsinaisen maisemakuvauskaluston rinnalla
Luonto on ykkönen. Luonnosta myös makroja tulee näpsittyä. Ja miksikö? No siksi, kun se kiinnostaa muutenkin. Makroilusta tulikin jo aikaisemmin hyviä perusteluja. Kaikkea muutakin tulee kokeiltua, kun innostusta iskee. Tällä hetkellä odotan vain, että tuo mahareppu jakaantuisi niin jaksaisi taas lähteä kameran kanssa liikkeelle. Mikäli se repun sisältö nyt siihen antaa mahdollisuuden.