Jos Sibeliuksen toisen sinfonian finaalissa ei käy kylmät väreet selkäpiissä, on ihminen todennäköisesti kuollut.
Pikkupoikana sain ameriikan tuliaisina Johnny Hortonin levyjä - siitä asti ollut yksi monista suosikkisjungareistani. Tässä vanha kunnon Alaska keväällä -kipale:
Kaikenlaista sitä "musiikin" nimissä onkin väsäilty, voi herran jestas... Edit: Ja voi hyvänen aika...
No, mutta jos vakavasti.... Mikä Ironissa ja Deepissä tökkii? Edit: Tämä oikeasti kiinnostaa ja tästä varmasti tulee ajatuksia herättävä ajatustenvaihto.
Äh... nyt ei jaksa ottaa liian tosissaan. Kaipaan vain hieman rauhallisempia melodioita - juuri nyt: Musiikki on arvokasta ja käytän sitä tietoisesti hyväkseni - kuin lääkettä. Joskus on hyvä toinen joskus taasen joku muu... En tyrmää mitään. Ainakin -melkein- kaikki on syntynyt ehkä syystäkin, johonkin tarpeeseen? En ole jumala - en tuomitse - ok ?
Hö, ei kai sitä voi kaikesta pitää. Mulle ei hirveesti iske 50-luku, mutta pitöisikö sekin sanoa täällä. (olisi kyllä liikaa sanomista,) ed. Kiva kuitenkin että on erilaista esillä. Välillä voi sitten klikata soimaan jos ei ole kokonaan kyllästynyt runsaudenpulaan.
Ok! Minulla taas on sellainen fiilis, että jos esim. olisi Dickinstonin ääni, niin voisin vaihtaa kaiken siihen (paitsi läheiseni). Jotenkin minä olen aina pitänyt rockin asenteesta (ja ehkä jotenkin tuo 1970-luvun kitarasankaruus sattuneista syistä) johtuen on sellaista, mistä haaveilin pienenä. Mulle jotenkin bändin kokonaisuus merkitsee enemmän kuin pelkkä artisti. Kuitenkin bändi on jonkinlainen yhteisö, joka pohtii omaa soundiaan ja suuntaansa. Kyllähän artisteilla on sama tilanne tai heidän taustabändeillään, mutta kuitenkin bändi on bändi - siinä on kuitenkin enemmän sitä, että on yhdessä haaveiltu jostakin ja sitä kohti mennään.
Paa sanoen - jos koet tarvetta! Antaa runsauden pursuta vaan - kerranhan täällä (kai tai ehkä?) vain ollaan... Ihme tosikkoja (Ja taas joku loukkaantuu? hahhah)