Noi tais olla ihan "aitoa älliä". Sen verran epäkliinisiäkin... Surullinen seuraus keinoällistä on sekin jos joku matkustaa, läpi vaarojen viidakkoon, vangiten lopulta tallenteeseen todisteita muinaisista hirmu, lento yms. -liskoista niin häntä ei uskota: "Toihan on vaan AI -roskaa." Suurilla urheuksilla ja vaivannäöillä suoritettu löytöretki palkitsee vain pilkalla... Elämme käsittämätöntä aikaa jossa on, yhä enemmän ja enemmän, uskomatonta.
Matti Oravisto (joka tuossa leffassa). Oli sodan aikaan pommikoneen tähystäjänä. Kun itse olin, aikoinaan koipea paikkauttamassa, sotilassairaala Tilkassa hänet näin siellä parikin kertaa. En ikinä kysynyt miksi. Oma syyni oli ilmeinen kun jalka paketissa ja pyörätuolissa. Entisajan herrasmiehiä. Sivistynyt keskustelija. Kiitin mm. eräästä ääninäyttelytyöstään, joka teki teininä vaikutuksen. Jopa, pieneltä osaltaan, vaikutti siihen että päätin opiskella kuvataiteilijaksi. Puhe on magiikkaa. Nykynäyttelijöiden artikulaatio, usein, luvattomankin kehnoa.
Valtaosassa on pidettävä tekstitys päällä, jos se vaan on saatavilla. Toinen ongelma on luokaton miksaus, kaikki muu ääni vyöryy puheen yli.
Leppoisaan etenevää bassobiittiä tsiigailin Tennipalatsissa (Sirat) Nuoruutemme festivaalikokemukset ui(nui)vat uudistuneina mieliimme, (Saharaisena)hiekkana silmissä ja desibeleinä korvissa. Meditatiivisen soljuvaa etenemistä, jonka loppupuolen yllättävät tapahtumat pysäyttävät kertarysäyksillä, kuten monet sattumat, joihin sopeudutaan, kuin mihin(kä) tahansa uhkaan, (pakko)muut(toon/)okseen. Sydämmen tahtiin lyövää, yhdistävää inhimillisyyttä, "en ajatellut mitään, vain etenin" (kunnes palaan matkaten yhteisen tavarajunan katolla, poimikaas elokuvan tähdet taivailtanne) . . . Edit (alla): Jo vain, myös mainio dokkari, 60-luvulla syntyneenä katselen/suhtaudun (hetken tallenteeseen) peiliin ihan eri tavalla, kuin nuoremmat kännykkä-/selfie-sukupolvemme. Montako kertaa päivässä tarkkailette omaa naamaanne (aamu- ja iltapesulla, plus/miinus, +-O)? . . . Edit2 (vieläkin alempana, kaks pykälää): Näin on, meidän kuuluis opetella kommunikoimaan, tiedostaa (/arvioida/tarvittaessa sivuuttaa) sen "viiden prosentin" väestön provosoima keskustelu, mikä nousee aina kaikkialla (läskein lompakoiden algoritmein/rytmein ohjaamana) pinnalle. Väitellä ny pelkistä sanojen tulkinnoista, pysyen poteroissa, ripustautuen "saavutettuihin" etuihinsa (olkiukkoja, nostalgiaa, omia faktoja, salaliittoja, karikatyyrejä, syntipukkeja, yksinkertaistusta, vihan liet-sontaa,...). Taas mainio linkki, kohti kommunikointia mahdollisimman monella (jotkut jopa viidellä/kuudella) aistilla. Meistä jokainen heebo kun tuppaa olemaan omanlaisensa, rakennetun panssarikuorensa sisällä vajaavai(vai)nen,-)
Itse asiassa katsoin jo eilen ja sivusilmällä jo aiemmin. Tämä on hyvä. Dokumentti on vielä muutaman päivän ajan katsottavissa Yle Areenassa. Fantastinen kone, sanoi kuningas "Kiehtova dokumentti valokuvauksen historiasta ja vaikutuksesta yhteiskuntaan. Arkistomateriaalin ja nykypäivän kuvien kautta pohditaan kuvan voimaa ja merkitystä. Teos haastaa katsojan pohtimaan omaa suhdettaan kuviin ja niiden tulkintaan nykymaailmassa. O: Axel Danielson, Maximilien Van Aertryck (And the King Said, What a Fantastic Machine!, Ruotsi ja Tanska 2023)"
NHK World'in ohjelmakartta uutisten välillä koostuu toisinaan toinen toistaan hienommista dokumenteista. Dokumentti kuurosta valokuvaajasta Saito Harumichi'sta on suorastaan liikuttava. https://www3.nhk.or.jp/nhkworld/en/shows/3026041/
Kulttuuriperjantai, joten piipahdin (taas) Stadis. Tarttui(pas) matkalta mukaani korttipakka + hetkeä myöhemmin (vain yhtä) olutta (rauhalliseen tahtiin) siemaillessa heräsi vaistomaisesti kännykkäkäsi.-)
Helsinkiä voi toki kuvitella söpösti kulttuuriympäristöksi. Oikea Stadi on kuitenkin myös kusisia porttikongeja, koiranskeidasia puroja loskassa, leipäjonoja, peukkuhuumoja föraamassa jne. jne. Turistit ja rantahuviloiden porhot näkevät toki vain siivun. Oikea rakkaus hyväksyy myös dunkkaavat puolet.
Jos joku - vaikkapa satunnainen viestintynkä - aiheuttaa joissain ajatuksenpätkää ei sitä tarvitsisi, tietenkään, otaa henkilökohtaisena. Varsinkaan, missään määrin, kritiikkinä. Näihinkin voi - ja usein kannattaakin - suhtautua ilolla. Palaute ja jatkopohdinta ovat lahjoja. Sielulta toiselle.
Ok Alemmassa kuvassa etualalla melkeen kumottu "West coast ipa", sitruunainen (joskus myös appelsiininen), karamellimaltainen olutlasi, kunnes liikennevaloihin eteeni pysähtyi hetkeksi, se "aito ja oikea" kulkuneuvo. "East coast ipa:t" (jenkeistä) vivahtelee joskus kossulta tuoremehulla, koitan vältellä (varsinaista "yhden" oluen elitismiä,-) Yhä enempi näkyy pullonkerääjiä, edellä kuvailemiasi jälkiä kongissa/hangessa/ihmisten kasvoilla, jokaista meistä on ohjattu odotteleen synkempiä aikoja, dunkkista. Titanicin kannen tapahtumia? Hope not, depression never last long? . . . Edit: Vaikka ollaankin "mitä katselet"-ketjussa, pistetääs myös kuunnellen
Kiva biisi. Varsinkin Göstan sjungaamana. Siel oli pari jotka kuvannutkin. Snadi kundi Stadistakin...