Aina ajankohtaisia ovat esim. "Polkupyörävaras" (Vittorio De Sica) ja "Nosferatu" (F.W. Murnau). Melkein selittävät, tyhjentävästi, europidien koko psyykeen...
Osin noinkin, Dracula -> Nosferatu -> -> ... -> -> Eilisessä ensi-illassa siis, Cohn/Trump, häikäilemätön isä/oppipoika-suhde. Ivana/Yes Sir, i can boogie-show, tuttua viihdettä korruptiosta.
Ei yllätyksiä, kuitenkin muutamia viihteellisiä näppäryyksiä... . . . Viime aikojen kiinnostavin leffa (mustavalkoista valokuvatulvaa) siis edelleen: The Girl with a needle Edit: (... with a) needle(s(s?) Eli siis useampia neuloja. Singereiden paksuista kankaista katkeilevia-, lääke- tai kutomiseen tarkoitettuja skaalattuja versioita. . . . Lee Milleriä en oo käynyt katsomassa, mutta astetta röyhkeempi, useampia tyylilajeja(mme) sekoitteleva "The Substance", tuli tiirailtua. Kohtuu hallitun tuskaisesti, loppuun asti kiihtyvänä (with a need-less?).
Leessä kyllä tupakoidaan ja nautitaan alkoholijuomia enemmän kuin missään leffassa ikinä. Silti kannattaa käydä katsomassa.
Mielenkiintoista miten eri tavoin voi asioita tulkita. Itse tarkoitin Uralin länsipuolisen alueen, aina Atlannille asti (ja myöhemmin ylikin), ihmisotusten psyyken syvempien kerrostumien kehityskaarta - aina Neandertalinihmisten ja eteläisten serkkujensa ensimmäisistä sukukokouksista lähtien. Tottakai ymmärrät... Edit. Yksi tai kaksi ihmistä, puhumattakaan jostain toisen mantereen melkein tämänhetkisestä degeneroituneesta kapitaalidemokratian sotkuisuudesta, ei niin asiaan liity. Mielestäni. Paitsi pienenä jälkioireena.
Nou hätä, ymmärrä(n/mme?) kyllä: "-> -> ... -> ->" välisymbolit yrittivät kuvata vain semioottisesti ja pelkästään ajan kulkua...1920 luvulta 1950/70/90 luvuille ja näihin päiviin, muuttumattoman/kehittymättömän epätäydellisesti,-)
No, tosiasiassa tupakakointi ja viinan juominen on aivan minimaalisen pieni sivujuonne elokuvan kuvallisia, juonellisia, näyttelijäsuoritusten ja valokuvauspresentoinninnin ansioista.. Kun en ole koskaan ollut raittiusmiehiä, en huomannut mitään erikoista; väitänpä että todellisuus oli paljon, paljon ihmeellisempi. Rolleiflex rules. Jk. Tulin kovin nuorena liike-elämään ja jouduin heti herrojen kanssa marjaan: sodankäyneitä miehiä johtajat kaikki tyyni, viinaa piti juoda, paljon, känniin ei saanut tulla, sikaria, tupakkaa poltettiin, monet kuolivat kuuskymppisinä, allekin. Se oli kuitenkin vain enää lievää jatkumoa sodanajan touhuista, ja tinasotamiesten ryyppäämistä verrattuna jatkuvan kuoleman pelon vallassa toimineisiin sotilaisiin, päälliköihin, upseereihin, johtajiin niin Saksassa, Suomessa kuin kaikilla sotanäyttämöilä 1939-1945.
Aina löytyy tekosyitä dokaamiseen? "Herrojen" Pohjanmaalta aina duunarien Stadiin asti. Saamelaisten mailta lantalaisten pottumaihin. Sota, työttömyys tai vaikka tylsyys. Prenkku virtaa...
"Koitereen pintaa ruuvataan Ruotsista tuuli- ja sähkömarkkinatilanteen mukaan" Itärajan suuren järven pinta heiluu rajusti tuulivoiman tahtiin – lokakuun vedenkorkeus alimmillaan vuosikymmeniin
Kävin eilen elokuvissa. "Anora", ajan henkeämme piristävästi kuvaava tarina (ns. harmaan talouden "melkeen diplomaattisesta" koskemattomuudesta) puutinin poikain pattajilta, trumppein poikain amerik(kaissa-karkel)oissa. Kiihtyväisen överisti etenevä elokuva, jonka tempo sopivasti hidastuu hidastumistaan loppuaan kohden. Maskuliinisesta fortune-valintataloudesta realisoituvaan rakkauden (/yleisen luottamuksen) pelkoon. Velkasuhteiden valtasuhteilla tukahdutetusta väkivallasta, jonka selättää (selkee?) feminiininen huumori. Puhuttelee ajankohtaisen värikkäästi monilla tasoilla, tsek,-) Edit (1vrk): pari "i" kirjainta, + huh, oli siis ärräpäisesti (jo kohta netin omaisin, paatunein algoritmein) etenevä show, ***** . v . v . Edit2 (7vrk): Tikkasen viivoja (Stadin pers-pektiivein) kävin eilen kattelelmassa Ludviiginkadulla. Kynällä/tussilla musta/valkoisiin äärilinjoihin pelkistäen. Pasifististen vivahteide(n/mme?) jäljillä, aikansa kadunkulmien auto-fiktioissa,-) Tsek (free of charge, Ludviginkatu 2-4, Stadi) . . . Edit3 (21vrk): Kävin kattelemassa Bhutanilaisen elokuvan (The Monk and the gun). Näin länsimaisesti hiotuin silmälasein katseltuna hiukan amatöörimäisin sivunäytteliöin/verkkaisen leikkauksen omaisesti etenevä elokuva, mutta reaali-demokratiaa (007/james bond tietoisuutta, turhan keräilyn tarpeetonta kulttuuria/kapitaalia) sympaattisen hauskasti kyseenalaistaen. Perinteitä, järjen/kokemuksen/vapauden logiikalla haudattavia symboleja. Kauniisti rehellinen elokuva (jostain yht' äkkisestä, ulkoa tulleesta, luottamuksen ilmapiirin) polarisoitumisesta. Mitä onkaan moderni sivistys/demokratia?