Tervetuloa kameralaukkuun!

Pääset mukaan keskusteluihin rekisteröitymällä.
Register Now
  1. Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivustoa käyttöä, hyväksyt evästeidemme käytön. Lue lisää.

Mitä katselet?

Keskustelu osiossa 'Yleistä keskustelua' , aloittajana kebax, 16 Syyskuu 2012.

  1. Flying Spur

    Flying Spur Member

    140
    10
    18
    Itärajamme takaisessa diktatuurissa vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään olen periaatteessa aina suhtautunut enemmän tai vähemmän kielteisesti. Se johtuu lähinnä siitä, että ei rajamme takana ole koskaan merkittäviä muutoksia tapahtunut, eli demokraattista järjestelmää siellä ei ole vallinnut koskaan. Aina siellä on ollut enemmän tai vähemmän vainottuja kansanryhmiä ja ihmisoikeudet länsimaisessa mielessä ajateltuna ovat olleet lähinnä vitsi. Kansanluonteesta tsi jostakin muusta seikasta taas johtuu se, että itärajan takana on kyetty tuottamaan enimmäkseen raaka-aineita ja joitakin sotilasteknologian tuotteita, jotka eivät kuitenkaan ole samalla teknisellä tasolla kuin läntiset vastineensa. Suurin osa kaikesta muusta siellä tuotetusta tavarasta on ollut sitä itseään.

    Esimerkiksi parjattu Kiina on täysin toista maata. Vaikka Kiinassa voi olla ihmisoikeus ongelmia, niin siitä huolimatta Kiinassa on panostettu teollisen tuotannon nykyaikaistamiseen ja yllättävän korkeaa High Techia Kiinassakin on saatu aikaiseksi. Tulevaisuudessa Kiinan merkitys hyvinkin varmasti kasvaa ja Ryssälän merkitys varmasti tulee pienemään entisestään. Näillä pelimerkeillä on aika vaikeaa suhtautua myönteisesti itärajamme takaiseen alueeseen tai siellä tuotettuihin tarvikkeisiin.
     
  2. Flying Spur

    Flying Spur Member

    140
    10
    18
    Tappokoneisiinkin, esimerkiksi ohjuksiin ne tarvitsevat länsimaisia elektroniikka komponentteja. Omasta tuotannosta ei ole apua, koska niillä ei ole kykyä valmistaa riittävän kehittyneitä komponentteja.
     
  3. SakkeM

    SakkeM Well-Known Member

    23 120
    3 464
    113
    Valtaosa niistä "länsimaisista elektroniikka komponenteista" tehdään Kiinassa. Sieltä ne jenkitkin sirunsa ostavat. :)
    - Ihan niin kuin suomalaisetkin.
     
  4. keegan

    keegan Well-Known Member

    8 539
    1 454
    113
    Tuohon täydennyksenä, niin sanotuissa Lähi-Idän sodissa viimeistään 1950-luvulta alkaen on myös pääosin ollut vastakkain läntinen ja itäinen sotilasteknologia. Nuo sodat eivät niinkään ole osoittaneet mitään absoluuttista ylivoimaa aina jomman kumman osapuolen tekniikan hyväksi, vaan pikemminkin sen, että teknologiaa käytetään aina a) siihen paremmin tai huonommin koulutettuina b) jonkin paremmin tai huonommin toimivan doktrin yhteydessä ja c) jotakin vastustajaa vastaan jossakin operatiivisessa tilanteessa. Jollei ainakin näitä asioita oteta huomioon, on sotateknologiasta puhuminen aika tyhjän jauhamista, tai no, ainakin aika hedelmätöntä.
     
    Viimeksi muokattu: 28 Helmikuu 2024
  5. Flying Spur

    Flying Spur Member

    140
    10
    18
    Siruvalmistusta on hajautettu muuallekin kuin Yhdysvaltoihin, mutta suurten amerikkalaisten yritysten kuten vaikka Intelin, Amd:n tai Nvidian tuotekehitys sekä suunnittelu on vahvasti heidän omissa käsissään kuten myös lisenssit sekä patentit. Lisäksi Californian piilaaksossa toimii edelleen useita pienempiä High Tech yrityksiä ja myös siruvalmistusta on edelleen Amerikan mantereella.
     
  6. Vinski

    Vinski Well-Known Member

    4 301
    393
    83
    Taiwanissa on pitkän aikaa valmistettu eniten IC-piirejä maailmalla, mutta nykyään kärjessä porskuttaa Etelä-Korea.
    1000001125.jpg
     
    niffe tykkää tästä.
  7. Flying Spur

    Flying Spur Member

    140
    10
    18
    Suurimmista siruvalmistajista ( TSMC, Intel, Nvidia, Sk Hynix, Samsung LG Electronic ja Amd) yksikään ei ole kiinalainen yritys.
     
  8. Jari_S

    Jari_S Well-Known Member

    3 487
    720
    113
    Sellaistahan se on. Olen itsekin parhaillaan mukana tuotekehitysprojektissa, johon liittyvä elektroniikka suunnitellaan täällä Suomessa, ohjelmisto siihen tehdään Intiassa, mekaniikka suunnitellaan Italiassa, luokituslaitosten hyväksynnät haetaan Saksasta, ja projektia johdetaan Amerikasta.

    Kovasti saadaan pitää ”teams-palavereja”, jotta kaikki eri osapuolet pysyvät kartalla siitä, missä vaiheessa projektin suhteen mennään.

    Kun suunnitelmat ovat valmiit, komponentteja tuotetaan eri puolilla maailmaa, ja lopulta kaikki tarvittavat komponentit tulevat tänne Suomeen työnantajani tehtaalle, joista siellä kootaan valmis tuote.

    Kyllä valmiiseen tuotteeseen laitetaan merkintä ”Made in Finland”, mutta ”avainlippua” ei sentään laiteta.

    Jonkinlaista havaintoa on siitä, että tämmöisestä laajemmasta suunnittelun hajautuksesta olisi halua päästä eroon, ja jotkut yritykset niin ovat tehneetkin.
     
  9. Kona

    Kona Well-Known Member

    1 508
    1 510
    113
    Kyllä kuti lähti taatusti paremmin tosta Nagant-Tokarev-Makarov -yhdistelmästä. Se oli usein laaki ja vainaa varsinkin jos kuti tuli niskaan.
     
  10. canonmk4

    canonmk4 Well-Known Member

    1 680
    621
    113
    ymmärsin kyllä!
     
  11. Est

    Est Well-Known Member

    17 628
    1 938
    113
     
  12. Est

    Est Well-Known Member

    17 628
    1 938
    113
     
  13. Seppo R

    Seppo R Well-Known Member

    3 113
    1 990
    113
    Hyvä video, mutta tärkein henkilö, Pekka Jokipaltio, olisi voinut olla vaikka teksteissä mukana.
     
  14. Est

    Est Well-Known Member

    17 628
    1 938
    113
    Voip olla niinkin..
    ----------------------------

    Pressa juur vaihtumassa - suoraa kuvaa lähetetään...

    Kyllä Suomi onkin rakas!
     
  15. Seppo R

    Seppo R Well-Known Member

    3 113
    1 990
    113
    Stubb on virkistävä hauska tyyppi ja vielä stadista ja HIFK fani. Kyllä meidän nyt kelpaa.
     
    Kona tykkää tästä.
  16. Est

    Est Well-Known Member

    17 628
    1 938
    113
    Kyllä.
    Tuo jääkiekko nyt ei itseäni niin kiehdo mutta...
    Ainakaan ei ole mikään punikkisivarijuntti jostain ihme lantalakialta...
    Sivistynyt, kielitaitoinen ja fyysinen kuntoisuuskin kondiksessa.
    Pääkaupunkilainen syntyperä, tottakai, on myös tae korkeasta henkisestä tasosta.

    Helsinkihän on ihan ykkönen!
    Stadilaiset tekevät eivätkä marise.
    Isänmaallisesti.
     
    Viimeksi muokattu: 1 Maaliskuu 2024
  17. Seppo R

    Seppo R Well-Known Member

    3 113
    1 990
    113
    Tölö, siis ruotsiksi, on gimis mesta. :)
     
  18. Est

    Est Well-Known Member

    17 628
    1 938
    113
    Ehditkin lainata vaikka jo muutin tekstiä, väärinkäsitysten välttämiseksi.
    Itse synnyin Töölössä ( kuten aikoinaan vaarikin).
     
  19. Est

    Est Well-Known Member

    17 628
    1 938
    113
  20. Kona

    Kona Well-Known Member

    1 508
    1 510
    113
    Muistan 60-luvulta, kun stadilaiset Hifk ja Töölön Vesa tulivat suurin elkein Koulukadulle maan ensimmäisen tekojääkaukalon liukkaalle jäälle. Kotiin kundit lähtikin sitten vaatimattomin elkein. Siihen aikaan siellä muuten pelasikin oikeita stadilaisia kundeja. Pikkasen takki auki, mutta kyllä ne siitä rauhoittuivat, kun paremmat vähän otti. Kivoja kavereita vähän heikolla ja erikoisella itsetunnolla, joka ei perustunut osaamiseen.