Kumpaakin voi käyttää, kohteen seuraamisella saadaan kuvaan enemmä "liikkeen" tuntua ja voi toimia joissain kuvissa mainiosti, mutta jos vain haluaa pysähdyskuvan niin sillon odotellaan että kohde ilmestyy etsimeen ja nappi pohjaan....raps raps raps raps
Tuossa käyttiksessä viitataan siihen että kamerassa on päällä jatkuva tarkennus, eikä kertatarkennus, jolloin pitäisi nosta sormi ja painaa udestaan, jotta tarkennus tapahtusi uudestaan..
Jos mulla olis ollu 1000 euron budjetti, enkä kuvaisi älyttömän paljon, tai jos en osaisi tai haluaisi opetella tietokoneen käyttöä ja muita digiin liittyviä erikoistaitoja, olisin ostanut käytetyn filmirungon ja siihen optiikkaa. Rungossa voisi olla moottorikin, mutta luulenpa, että itsellekin mukavempaa pidemmän päälle olisi nähdä omien kykyjensä kehittyminen oikean hetken löytämisessä, eikä katsoa, mitä kamera sattui olemaan mieltä (vaikkei se mitään ajatus- tai laskutyötä teekään). Paitsi tilanteellisesti, myös sommittelullisesti. Kun moottorin laittaa päälle, siinähän on putkessa, johon ei enää voi mitenkään vaikuttaa. Eikä se, kuten todettua, kuitenkaan älyttömän nopea ole. Tarkennus varmaan voisi olla manuaalinen, koska kohta on ratkaiseva, ja yleensä lienee melkolailla sama kaikille ratsukoille. Hienosäätöä voinee tarvittaessa tehdä, tai himmentää aukon, pari mikäli mahdollista. Tietty jos af on riittävän nopea, ja luottaa siihen, ettei se rupea hakemaan mitä sattuu millon sattuu, voihan sellainenkin olla mukana. Ratsastuskilpailussa on useampi este, joten saattaa olla hankala sijoittua siten, että saisi eri esteiden kohdalta samasta ratsukosta kuvia. Silti uskon, että parista kohdasta parilla eri polttovälillä saisi kuvansa melko tehokkaasti, kun vaan ajattelee mitä tekee eikä vain sohi sinne päin. Optiikat voisivat siis olla kiinteäpolttovälisiä, jolloin ne olisivat myös valovoimaisempia ja piirroltaan parempia, usein myös kompaktimpia. Kunhan, mikäli mahdollista, suunnittelee etukäteen, sijoittuu hyvin ja liikkuu. Monopod voisi myös olla avuksi, samoin toinen runko. Tietysti joku M-Leica, Voigtländer Bessa tai joku muu (mekaaninen) lyhytviiveinen, olisi vielä parempi työkalu oikean hetken nappaamiseen, mutta eipä taida oikein budjettiin mahtua. Objektiivitkin saattavat jäädä lyhyenlaisiksi. Muuten tuohon hintaan saisi kyllä melkoista huippu-lasitavaraa. Sen sijaan kysyjä pärjännee ostamallaan kalustolla varmasti suurimmassa osassa tilanteita varsin hyvin. Hyvänä ja oleellisena vinkkinä muistaisit seuraavan: älä koskaan kuvaa käsivaralta hitaammalla suljinajalla kuin objektiivisi polttoväli on. Muuten kuvat mitä todennäköisimmin tärähtävät. Suljinajat ilmoitetaan sekunnin murto-osina, yleensä esim. 30 s (tai 30'') - 1/8000 (tai 8000) tai jotain, ajan aina puolittuessa seuraavaan. Pidemmän zoomisi pisin polttoväli oli 300 mm, joten älä kuvaa 1/300s hitaammilla suljinajoilla (1/250, 1/125, 1/60,...). Lyhyemmällä polttovälillä, esim. 70 mm voit kuvata hitaammillakin, esim. 1/125, 1/250. Tässä auttaa suljinajan esivalinta -kuvausohjelma, jossa itse käsket kameran pitämään suljinajan tiettynä, esim. 1/500. Kamera sitten päättää aukon puolestasi, sen mukaan, miten se katsoo oikean valotuksen vaativan. Automaattiohjelmat, varsinkin urheilusellaiset, varmaankin yrittävät samanlaista tekniikkaa, ottaen huomioon polttovälin. Jos objektiivin maksimiaukko ei kuitenkaan ole tarpeeksi suuri, kamera luultavasti ilmoittaa siitä esim. välkyttämällä arvoa näytössä tai olemalla suostumatta laukaisemaan - katso ohjeista. Kannattaa kuitenkin lisäksi säätää ISO-arvo, eli kennon herkkyys, isommaksi (esim. ISO800 tai 1600). Luultavasti myös automaattinen iso-asetus tajuaa tämän. Kenno ei siis isommalla herkkyydellä (isommalla numerolla) tarvitse valottuakseen niin paljoa valoa (kuten filmilläkin), mutta kuvista tulee - sanoisinko - rosoisempia, vaan ei tärähtäneitä. Kunnes tulee vielä hämärämmät olosuhteet. Suurempien aukkojen rakentaminen linsseihin, vieläpä hyvällä kuvanlaadulla, on hankalaa, tilaavievää ja kallista, ja siksi ongelmia voi ilmetä hämärissä valo-olosuhteissa varsinkin ns. harrastelijalinsseissä. Sama pätee kennojen herkkyyksiin. Ns. pro-linssit eivät nekään kovin paljoa tilannetta paranna, varsinkaan suhteessa hintaeroon, ja siksi kannattaakin mahdollisimman pitkälle panostaa vakaaseen kuvaustekniikkaan ja mahdollisesti myös tilan valaisuun mikäli mahdollista. Myöskään yksi- tai kolmijalkainen jalusta (mono- tai tripodi) ei olisi hämärässä pahitteeksi. Monopodilla voittanet muutaman hitaamman valotusajan, joskin ratsukko saattaa silti ehtiä liikahtaa liikaa, jolloin paikallaan olevat ja hitaasti liikkuvat objektit kuvassa ovat teräviä, mutta ratsukko ei. Tämäkin on kuitenkin parempi kuin se, ettei kuvassa ole mitään terävää, ja joskus tällaisen tekniikan tuloksena kuva on jopa onnistuneempi. Kiinteään polttoväliin on helpompi rakentaa isompi aukko, ja ne ovat myös - nyrkkisääntönä - optisesti parempia ja pienempiä kooltaan. Hinta-laatu-suhteessa 50mm f/1.8 objektiivi on ylivoimainen.
Jos valon määrä on kortilla, liikkeen pysäyttäminen on prioriteetti numero 1 ja kuvan saaminen tärkeää, niin kannattaa kyllä minusta tehdä juuri päinvastoin: laittaa kamera A-asetukseen, eli aukon esivalinta-asetukseen. Tässä siis kuvaaja valitsee aukon ja kamera sille sopivan ajan. Nyt kun kuvaaja valitsee objektiivin suurimman aukon, niin kamera valitse aina tilanteeseen nopeimman käytettävissä olevan ajan.
Varmasti hyvä sääntö, ainakin noin aluksi. Kun nyt kuitenkin ilmeisesti on kysessä digi ja kaikki ilmaista, niin kokeilisin kyllä itse rajat, enkä luottaisi moisiin sääntöihin. Huomattavasti hitaammillakin ajoilla nimittäin saa terävää jälkeä. Tärkeämpi raja taitaa olla liikkeen pysäyttävä aika. Kannattaa siis panostaa myös siihen kuvausasentoon.
Ehdottomasti. Hyvällä kuvausteknikalla (asennolla, otteilla, laukaisulla jne) on oleellisempi merkitys kuvien terävyyden kannalta kuin sillä ovatko ne testiykkösiä ja ammattilaismalleja.