Vs: Mistä tyyli syntyy? Just se mitä c sanoi. Ikävää on nähdä tyylinsä ja nähdä omat niin sanotut dilemmat.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Omissa otoksissani huomasin aika jyrkän muutoksen sommittelussa ja yleensäkkin aiheen valinnassa kun siirryin takaisin digistä filmiin... tämä jopa korostui kun siirryin isoformaattiin... siltikin omat otokset tunnistaa (jopa ne 70 luvulla otetut joita ei edes muista ottaneensa) c ja Juke on siinä varsin oikeassa. Raivoon saakka välillä yrittää ottaa erillaista, mutta silti tulee jäljeksi samaa "suttua"
Vs: Mistä tyyli syntyy? Tuohon aikaisempaan kommenttiini lisäisin, että vaikka tyyli muuttuu, niin yleensä käsiala säilyy. Kapa
Vs: Mistä tyyli syntyy? Oon kuullut semmosen asian että mullakin on oma tyyli kuvata (jurylaisilta, tuutorilta ym.), hmm....on niin arkipäiväinen juttu että en itse osaa oikein hahmottaa. Jatketaan samaan tapaan, mutta kehitetään sitä silti eteenpäin.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Kaikilla tuntemillani piirtäjillä/kuvittajilla/maalareilla on selvästi tunnistettava hyvin yksilöllinen tyyli, josta ei oikeastaan voi erehtyä tekivätpä he sitten tilaustyötä tai omaa taiteelista juttua. Tältä pohjalta on vaikea nähdä miksi asia ei olisi näin myös valokuvaajilla kun tarpeksi tutustuu jonkun tuotantoon. Ehkä välineen luonne on se joka hämää aluksi, mutta eiköhän se yksilöllinen kädenjälki puske väkisin läpi.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Tietysti näkemysasia, miten dokumentarismi määritellään. Jos se on "ihmisten kuvaamista omassa ympäristössään ja omissa askareissaan", niin sitten ei. Muuten kyllä - pönötkin kertovat minkälainen sen ajan Keskilännen duunari oli työpuuhissaan (joista hänet komennettiin seinustalle). Vastaavaahan on Suomessa Ismo Höltön työ (siinäkin kuvaaja, jolla on hyvin selkeä tyyli).
Vs: Mistä tyyli syntyy? Oma käsitykseni ketjun aloittaneeseen kysymykseen: tyyli syntyy ilmaisun tiivistämisestä - keskittymisestä olennaiseen. Esimerkkinä vaikkapa Robert Doisneau ja HCB, jotka molemmat kuvasivat elämää tallentaen siitä pieniä hetkiä ajan virrasta. Kummallakin on samantyyppisiä, samoilla vuosikymmenillä otettuja pääsääntöisesti mv-kuvia mutta lähestymistapa riittävän erilainen, jotta kuvaajien jäljen saattoi erottaa toisistaan. Kotimaisista kuvaajista tulee yrittämättä mieleen nyt vaikkapa Antero Takala, Arno Rafael Minkkinen, Pentti Sammallahti ja Hannes Heikura, vanhemmista puolestaan Salme Simanainen ja Per Olov Jansson. .............. Itselläni kuvat siirtyvät yhä niukemmiksi ja pääosaan nousevat ne leikkaukset ja mielleyhtymät mitä kuva synnyttää myös ruudun ulkopuolelle.
Vs: Mistä tyyli syntyy? c – sä puhut kyllä asiaa ja hyvin eritellen, kiitos siitä! … Tyyli valokuvauksessa on aivan samanlainen asia kuin keskustelutyyli, kävelytyyli, ajattelutyyli… Voi varmaankin sanoa että kaikkien ihmisten kaikkeen kokemiseen vaikuttaa oma persoona, ja tämä persoona on myös se joka puskee valokuvissa läpi. Se vaikuttaa välineen valintaan ja käyttötapaan ja muihin teknisiin valintoihin, mutta ennenkaikkea SAMAISTUMISEEN. Siihen, mistä ja miten ja koska otan kuvan. Miten sen "näen", kuten Jari Sirenkin kirjoitti. Juuri tästä syystä vaikka internetin kuvapalstoilla (tumblrit ja flickrit jne) on nähtävissä tonnikaupalla samanlaista kuvaa, kuten myös taidekouluissa. Ihmiset samaistuvat vertaisryhmiinsä (ja liikkuvat niiden välillä keräten materiaalia keskeneräiseen persoonaansa, kokeiltavaksi ja muokattavaksi) ja sovittavat erilaisia viittoja ylleen. Mikäli tätä työtä, persoonan etsimistä, löytämistä ja kitkerää hyväksymistä ei ole tehty, ei ole myöskään tyyliä. Tai ainakin se puskee esiin tiedostamattomasti, puolivahingossa. Tähän liittyy vahvasti uncanny valleyn käsite, jossa siis (mutkat suoriksi vetäen) jokin asia muistuttaa hämmentävän paljon toista, "aitoa" mutta juuri tarpeeksi vähän aiheuttaakseen hylkimisreaktion esim. katsojassa. Liian-mutta-ei-tarpeeksi-hyvän-kopion ongelma Ihmisenkaltaiset robotit ja vaikka lähestulkoon muotikuvia muistuttavat "glamööriotokset" ovat juuri tällaisia. Niitä ei oikein voi katsoa oksentamatta, ilman tietoista hyväksymistä ja analyysiä. Tyyli puskee kuitenkin vaivaantuneista hymyistä, korneista poseerauksista ja kömpelöstä valaistuksestakin esille, ja se tyyli on nimenomaan epävarmuutta ja pätemisen-/näkymisenhalua, ylipäänsä kokoelma hieman alhaisia yleisinhimillisiä ominaisuuksia. Nämä em. ominaisuudet ovat myös hyvillä kuvaajilla tekemisen keskiössä, mutta he ovat kääntäneet ne vahvuuksikseen. Kuten Sternfeldt ulkopuolisuuden tunteensa tai Avedon narsistisen kontrollifriikkiytensä. Ja pätemisenhalusta sen verran, että itselläni sitä on suorastaan ämpärillä annettuna, olen vain pyrkinyt kanavoimaan sen muuhun kuin sosiaaliseen elämään / erottamaan kanssakäymisen "näkemisen hetkestä". EDIT. Esim. itse en voi koskaan kuvata dokumentaarista kamaa tai uutisia tai hyväntuulisia potretteja (esim. YO-/juhlakuvat). Tyylittelyntarve ja tietynlainen etäisyys puskevat liikaa läpi ja materiaali tippuu juurikin tuohon edellä mainittuun uncanny valleyhin. Mun kannattaa keskittyä elottomiin asioihin sekä kaikkeen sellaiseen, missä tarinan voi kertoa kautta rantain ja/tai visuaalisten eleiden kautta. Katson hyvien lehtikuvaajien duuneja ällistellen – vaikka tiedän tasan tarkkaan miten sellaiset tehdään teknisesti, ei omissa kuvissani yksinkertaisesti ole sitä-jotakin. Mun persoonani peilautuu vahvemmin muunlaisten juttujen kautta. … Sivumennen, jos kiinnostaa, suosittelen tutustumaan ihanan inspiroivaan teoriaan persoonallisuuden kehityksestä. En mene sisältöön se tarkemmin, mutta mainitsen pienenä provona ettei alkuperäinen kirjoittaja uskonut täyden persoonan kehittyvän automaattisesti kaikille – toisille ei edes raskaan työn kautta. Itse olen suppeaan elämänkokemukseeni pohjautuen täysin samoilla linjoilla, ja täysin vailla arvottamista, mind you! OBS! Kyseessä ei ole mikään huuhaajuttu, eli linkkiä voi klikata paatuneinkin luonnontieteilijä. Positive disintegration - Wikipedia Terkuin, Jussi
Vs: Mistä tyyli syntyy? Kyllä minunkin mielestäni tyyli on se asia joka pysyy, tekniikka ja trendit vaihtuu,mutta tyyli pysyy. ja kattimatin kanssa olen hiukan samoilla linjoilla että tyyli olisi niinkin syvällä kuin persoonallisuuden kehityksessä ts persoonallisuuden ominaisuuksissa.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Ok Neuvotoliiton marssitapa polvetsuorina on toki tyyli vaikka sitä teki miljoonat. Samoin voi kävellä pitkällä tai lyhyellä askeleellä ja voidaan puhua tyylistä. Mutta se että voidaan puhua valokuvauskoneen tekemän etsinnäkymän kopion kohdalla tyyleistä, tarvitaan erityisesti massasta erottuvia valintoja. Voidaan toki puhua massan tyylistä, mutta koska kyse on miljoonien muiden kuvaajien kanssa identtisistä valinoista, niin tuota "tyyliä" ei eroita massasta. Pitäsi ollä näkemystä. No nyt on odottamani Avedonin tulkinat esillä ja olen vähän pettynyt.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Kysymys oli, mistä tyyli syntyy - ei, mitä se on. Mistä se syntyy? I frankly don't know.
Vs: Mistä tyyli syntyy? No et sitten itteäs laittanut peliin? Mikset tehnyt sellasta tulkintaa ettei tarttis pettyä?
Vs: Mistä tyyli syntyy? Laitoinhan, siellä on kuva, no joo hieman jyrkästi sanottu tuo pettymys, ei ole siihen oikeasti aihetta. Asiat pitää laitaa oikeisiin mittasuhteisiin, välillä ei mene, sorry.
Vs: Mistä tyyli syntyy? (Joskus on joko mahdotonta tai epätarkoituksenmukaista vastata ensin johonkin muuhun kysymykseen kuin siihen, mikä oli kysymys.) Se syntyy: * Tekemiseen vapautetun identiteetin toiminnasta kulttuurin kentässä. * Vaikutteiden ohjatessa oman "kielen" syntymistä. * Siitä, että ihminen on oma itsensä tietoisesti. * Kun egoistinen tai ekonominen erottautumistarve suuntaa aiempaa toiminnan ilmentymän luonnetta. Siis brändäyksen tuloksena. * Ympäristön palautteen muovatessa itsekuvaa ja suunnatessa ilmaisun piirteitä. Tehdään enemmän sitä, mitä kehutaan. * Jne...