Nyt on viritteillä joidenkin kuuluisien kuvaajien tyylin kopiomis juttu, joka on sinänsä hauskaa ja kiva idea. Minua kiinnostaa kovasti miten ihmiset kokee kuvaajan yksilöllisen tyylin, enkä jaksa odotaa tuon ensimäisen Avedon jubinan päättymistä. Jotta kysäisen tässä mistä mielestäsi nyt vaikkapa Avedonin tyyli koostuu, saa toki mainita jonkun muunkin.
Vs: Mistä tyyli syntyy? kuvaajan tyyli on se mistä ei pääse eroon vaikka haluaisi.. jokaisella kuvaajalla on tyyli, on se sitten huono tai hyvä kuvaaja eikä sitä pysty muuttamaan millään, vaikka kuinka yrittäisi.. vaihtaisia aihetta, tapaa kuvata, kameroita, valoja mitä tahansa. tyyli on ja pysyy. avedonin tyyli tulee parhaiten esiin sen omakuvassa, sen omassa kehonkielessä ja asenteessa <IMG src="http://genevaanderson.files.wordpress.com/2009/11/sfmoma_avedon_06_selfportrait.jpg"]</IMG> tyyli on myös jotain mitä ei voi kopioida, kuvan sisällön.. aiheen ja valaisun voi kopioida... mutta tyyliä ei voi, koska se oma tyyli tulee pakosti esiin kuvassa Ihmisenhän voi tunnistaa jo hänen kävelytyylistään, on ilmeisesti olemassa jo jotain turvakamerasysteemejä jotka perustuu ihmisen tunnistamiseen hänen yksilöllisen kävelytyylinsä pohjalta. Valokuvaustyyli on yhtä yksilöllistä.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Jaa? Olen eri mieltä. Lonkalta heitettynä noin 97-99% kuvaajista ei voi mitenkään eroitella tyylillisesti, minä olen siis tätä mieltä. Tyyli sanana ei minusta edes toimi tarkoitetussa tapauksessa, puhuisin mieluummin tunnistettavuudesta ja erottuvuudesta. Jotta jonkun kuvaajan kohdalla edes puhuataan tyylistä, niin hänen pitää erottua selkeästi massasta. Mitä tulee Avedoniin, niin minusta hän eroittuu rehellisyydellä, tunteiden ilmaisulla ja puhtaudella, siis minusta. Hänen kuvansa ei ole niin sanotusti näennäis jotain, siis minun mielestäni.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Avedon teki sen yhden ison näyttelyprojektin sillä "tyylillään", muuten sitten 50-60 vuotta duunia vaihtelevilla tyyleillä. Ammattimaisen muotikuvaajan uralle sattuu monenlaista keikkaa, ja niitä tehdään monilla tavoilla, moniin tarkoituksiin ja tyylejä tilanteen mukaan vaihdellen. On selvää, että "In the American West"-projektin kuvat ovat samankaltaisia, samalla tavoin toteutettuja, ja se on tarkoitus. Tavoitteena oli yhtenäinen kokoelma, ja sellainen tehtiin suurella vaivalla ja suurilla kustannuksialla. Sitten taas tehtiin jotain muuta, kun se oli valmis. Moni kuvaaja on helposti tunnistettava; Hurrell tai Karsh valoistaan, Hamilton utuisista kuvista, jotka hän sai aikaan henkäisemällä objektiiviin ennen valotusta jne. jne. Sitten on valtaosa hienoja kuvaajia, jotka tekevät tällä viikolla tällaista ja ensi viikolla sellaista. Joku tekee mitä haluaa, toinen mitä osaa, vanhan sanonnan mukaan. Aika usein se "tyyli" on pieni pätkä pitkän uran varrella. Näyttely, kirja, harrastusprojekti tms. Jos se saa tarpeeksi mainetta, se pitää miehen tiellä, niin sanotusti. Vaikka sitten tekisi muutakin.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Avedon ja tunteiden ilmaisu on aika kaukana toisistaa, avedon pitkälti löi kaikki ihmiset juuri siihen omaan tyyliinsä. Avedonin ajattelisin enemmänkin aika epä empaattiseksi kuvaajaksi, jolle se oma näkemys ja visio oli kohdetta tärkeämpi. Ilmeisesti oli aika kontrollifriikki, pikkutarkka perfektionisti. Tuskin siis mikään tunteikkain kaveri. Eikä tolla alalla sellainen pärjäis varmaan muutenkaan, kun ympärillä on koko maapallon saasta. Kaikki ne ihmiset joille on pakonomainen tarve kompensoida omaa pientä minäänsä menestymisellä ja kilpailulla. Jos tota sen omakuvaakin kattoo, niin ei siitä tunteikkuus juuri paista.. kyl se aika itsekeskeinen kuva on joka lähinnä sanoo "minä". Joka on se menestymisen tarpeen ydin. Ja jos pystyt jo täällä laukussa erottamaan kuvaajia tyylillisesti, niin toi 97-99% arvio ei päde mitenkään. Koska suurin osa täällä on täysin harrastelijoita jotka ei pyri mitenkään luomaan omaa "tyyliä" tietoisesti. Kysymys on vaan siitä että olet nähnyt tarpeeksi kuvia tietyltä kuvaajalta. Vähän kuin nähnyt jonkun ihmisen kasvot tai käsialan tarpeeksi monta kertaa tunnistaaksesi sen.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Tää on mun mielestä just väärä tapa katsoa tyyliä, että se olisi hönkäys linssiin tai valojen asento. Sen voi kuka tahansa kopioida. Tai se käsitys, että avedonin tyyli olisi ollut valkoinen tausta ja pelkistetty kuva. Valkoinen tausta oli tohon aikaan yleinen ja käytössä monella kuvaajalla. Jos esim. vertaa David Baileytä Avedoniin...
Vs: Mistä tyyli syntyy? No, saathan sä pitää näkemyksesi, totta, ja mikäpä siinä. Minusta on kuitenkin turha mystifioida asioita jonnekin himastutkimusten tasolle. Tyyli näkyy kuvista - jos ei näy, niin sitten siitä on turha puhua sen enempää. Kuvien tekeminen on kuitenkin sellaista, että niissä ei ole niin selkeitä tunnusmerkkejä, joista kaikki olisi nähtävissä. Tyyliä ja toteutusta on hyvin helppo kopioida tai matkia, niin hyvin, ettei asiantuntijakaan erota originaalia ja jäljitelmää toisistaan. Ei se just parastaikaa tutkinnassa oleva elokuvatuottajakaan olisi pystynyt myymään taideväärennöksia 15 miljoonalla eurolla, ellei se väärennösten tekeminen olisi kohtuullisen helppoa, ja erottaminen vaikeata.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Ei ole tarkotus mystifoida, päinvastoin.. väitän että joka ikisellä kuvaajalla on tyyli. Oli se sitten harrasteli tai ammattilainen. Se että tunnistaako sen tyylin, riippuu vaan siitä toistojen määrästä mille olet altistunut. Kuten sanoin, jopa täällä laukussa on tunnistettavia tyylejä.. vaikka kyse olisi täysin harrastelijoista. Eli se tyyli ei ole mikään oma nimi keskellä kuvaa, vaan se on tietyt tavata tehdä joita ihminen pakosti toistaa aina. Mä sanosin että toi yleinen käsitys "tyylistä" on se mystifioitu käsitys, jossa just ajatellaan että vain jollain 1% on mahdollisuus luoda joku oma tyyli. Että se vaatii jotain käsittämätöntä lahjaa ja sattumaa.
Vs: Mistä tyyli syntyy? No, jos minä vertaan Baileytä ja Avedonia, niin kummallakin on oma ja aika erilainen tyylinsä, niissä julkaistuissa taidekuvissa. Jos sitten katsotaan muotilehdissä (Vogue, Harper's Bazaar) julkaistuja duunikuvia, niin aikakauden trendien mukaan veikot tekivät yllättävänkin samanlaista duunikuvaa. Ja vielä yksi yhteinen piirre pappojen kuvissa on: tökeröt rajaukset. Isoa 8x10 värkkiä oli kaiketi hankala käännellä, ja jos kuvattava vähän liikehti, hän saattoi joutua ruudusta ulos. Ei semmoista kolmen hengen miehistöllä käsiteltävää kameraa käännelty niin kuin jotain nykyvermeitä. Jos katsotte niitä kuvia, niin katkenneita sormia, käsiä reunasta ulos yms. on vaikka kuinka. Huolimatonta hommaa, tai sitten vain siihen "tyyliin" kuului se evvk.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Siinä just pääsee ytimeen, eli vertaa näiden herrojen sitä ammatillista tuotantoa.. jossa tarkoitus oli luoda hyvin samanlaista kuvaa. Niitä vertaillessa voi hahmottaa sen tyylin siellä takana... Mun mielestä avedoniin yhdistyy myös tietty tönkköys, yksinkertaisuus kuvissa. Se ei ole huono tai hyvä asia, mutta huomaa että mies ei ollut se herkin mahdollinen.. vaan enemmän kovapäinen jannu. Eikä se Avedonin tönkköys kadonnut mihinkään näppärien 6x6 kameroiden kanssakaan, kyl se oli miehen luonteessa. Nykyään ajatellaan että tyyli luodaan kuin tuote, brändätään se ja sitten toistetaan jotain ilmiselvää kaavaa niin kauan että se on muka oma tyyli. Tätä näkee usein, tietty valo tietty etäisyys ja kamera.. sit vaan toista 1000 kertaa niin se on tyyli.
Vs: Mistä tyyli syntyy? En meinaa jatkaa enempää sinun kanssa aiheesta. Mutta juuri kuvista välittyvästä tunteesta ja kuvien "rehellisyydestä" on Avedonin kyseinen sarja jäänyt historiaan. Itse kuvaajan persoonalliuudella ja metodeilla ei ole merkitystä, vaan ainoastaan sillä miltä kuvat tuntuu ja näyttää.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Avedonin projektissa oli myös se (sittemmin monen monta kertaa jäljitelty) juju, että siinä kuvaaja meni kansan pariin. No, ehkä hiukan korkeilla saappailla, kuten "c" sanoi, mutta kuitenkin. Muotilehtien maailmasta käärmefarmeille, autokorjaamoihin, kaiken sortin verstaisiin, rekkakuppiloihin. Sen maailman rekisteröinti oli uusi ja merkittävä juttu. Jotain vastaavaahan tehtiin aiemmin sota-aikana Farm Security Administration-jutussa, mutta siitä oli jo 30 vuotta. Sittenhän Suomessakin oli aikakausi, kun jokainen dokumentaristi kuvasi Lepakon puliremmejä tms porukkaa. Joku sen ajan nuorista kuvaajista väitti luulleensa pitkään, että dokumentaarinen kuvaus tarkoittaa dokujen kuvaamista.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Joo joo, mutta tarkoitin että kuvissa tunnetta ja ne on rehellisen oloisia, minusta ei ole merkittyksellistä miten todellisuudessa oli ja minkälainen persoona Avedon oli. Sarja on menestynyt ja tunnettu syystä.
Vs: Mistä tyyli syntyy? <IMG src="http://www.hrc.utexas.edu/press/releases/2003/images/inthe_wilson_bee.jpg"]</IMG> Kyl noi tosiaan oli muotikuvaajan otoksia, pitkälti hallittuja ja rakennettuja otoksia... ei se ole mikään sattuma että jokainen kuva henkii samaa tunnetta, eli sitä Avedonin tunnetta. Ei niissä ole hirveästi jätetty tilaa muulle, kohteet on valittu selkeesti ennalta ajateltuun muottiin sopivasti. Hyviä kuvia ne on, mutta kyl se muotimaailma taustana näkyy.. Irving Penn taas lähti kuvaamaan heimoja, uskoisin että taustalla on pitkälti syynä se että halus tunnustusta muunakin kuin muotikuvaajana. En mä pitäis tota erityisen dokumentaarisena sarjana, vaan nimenomaan Avedonin sarjana. Hyvä dokumentaarinen kuvaaja on aika pitkälti Avedonin vastakohta, joka antaa tilaa kohteilleen ja siis dokumentoi niitä niiden omassa elementissään ja olemuksessaan. Avedon pitkälti hallitsee kohteitaan ja siten lähinnä peilaa itseään kohteiden kautta.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Tietysti ne on aseteltuja ja mallit valittu huolella, en ymmäärrä miksi moista edes pohtii näiden kohdalla. Lienee selvää että jos kuvataa isolla laakakameralla ja levitetään lakana taustaksi, niin kyse ei ole mistään perinteisestä streetistä;-) Niin ja koska on kyse henkilöistä joiden todelista peroonaa ei suuri yleisö tunne, niin lienee paskan hailee näyttääkö mallit itseltään. Kyse on puhtaasti kuvaajan (myös minun) mielestä valokuvauksellista henkilöistä, joista hän on ottanut valokuvauksellisesti kaiken irti tehden heistä mielenkiintoisia ja ottaen ilmeitä jotka antaa tilaa ajatuksille. Tuon takia ne on niin pirun hyviä. Niin ja mitä tyyliin tuleen, niin minusta se koostuu toistuvista valinoista ja kuvaajan kyvystä nähdä. Noin voi syntyä eroitettava tyyli olettaen että nuo valinat ja näkemys eroaa tavanomaisesta. Jos 100 miljoonaa kuvaajaa tekee asiat samoilla valinoilla, niin ei kuvia voi eroitta toinen toisistaan.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Toistostahan se tyyli tietty syntyy, mut ehkä se kysymys on.. että jos alan kuvaamaan punaisia ämpäreitä suoralla salamalla. Kuvaan vaan niitä punaisia ämpäreitä.. niin onko se sitten tyyli. Toi tyyli yleisesti on aika sellanen pyhä graalinmalja valokuvauksessa, en ite koe sitä mitenkään ihmeellisenä. Jokaisella ihmisellä on oma uniikki tapansa tehdä asioita. Joten epäilisin vieläkin, että ihmisellä joka ei ole koskaan kuvannut.. on valokuvaus tyyli, se vaan ei itse sitä vielä tiedä. Jopa sulla on kuvaus tyyli, jota et varmaan pysty muuttamaan vaikka haluisit. Mitä tohon Avedoniin tulee, niin sen luonne johti ton tyyppiseen toteutukseen. Jos vaikka kelaa saman tyyppistä projektia, jonka teki August Sanders, niin lopputulos oli hyvin eri tyyppinen. Mun pointti oli lähinnä SakkeM:n kommenttiin dokumentaarisesta projektista, jonkalaisena American Westiä en pidä. Kamera itsessään ei ole mikään tekosyy minkäänlaiseen lopputulokseeen, isolla kameralla voi kuvata hyvinkin eri tyyppisesti. Esim Sternfeldin duunit. Sternfeld kuvasi yksin, Avedonilla oli koko kuvaus kööri messissä johon oli tottunut. Avedon taas selkeesti poisti ihmiset ympäristöstään ja pisti ne poseeraamaan kuin mallit, kehonkielellisesti ne on hyvin Avedonin olemusta jäljittelevää. Samanlailla itse päädyn tietylaisiin poseerauksiin kun ohjaan malleja tai ihmisiä, jotka kumpuaa mun omasta kehonkielestä. Tän mä kerran myös sanoin yhdelle kuvattavalle vahingossa, sen ego ei tietty sitä sulattanut. Kun sanoin että ikäänkuin lainaan omaa persoonallisuuttani kuvattavalle.. hah.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Leipäteksti pois, mutta otsikoon voisi vastata, että itsensä toistamisesta ;-)
Vs: Mistä tyyli syntyy? Kyllä tyylin tunnistaa. Mulle kävi niin että hetki sitten olin Seinäjeon Apila kirjastossa kuvaamssa Mannerheim seminaaria. Kirjaston tädit tuli juttelemaan ja kertoi että on hieno se mun kuva jostä on tehty kortti. Ai en tiennyt että kuvastani on tehty kortti. Hän näytti korttia ja huomasin heti että minun kuvaustyylihän siinä on joten on se minun ottama. Takanikin luki nimeni että siletäkin sen voi tarkistaa. (ja sitten niille jotka alkaa heti vääntää "olitko antanut lupaa kortin tekoon" olin antanut täydet oikeudet niihin kuviini ja sain niistä joskus kauan aikaa sitten korvauksetkin)
Vs: Mistä tyyli syntyy? Itellä se oli jossain vaiheessa aika ikävä vaihe kun alko tunnistamaan sen oman jäljen ja varsinkin ne rajoitteet, siinä joutuu katsomaan itseään aika suoraan ja armottomasti peiliin. Koko kuvaus puuha tuntuu vähän sellaiselta, jatkuvalta itsensä pelilaamiselta ja tarkastelulta. Siksi se kuvaaja ite on varmasti se eka joka alkaa tunnistamaaan sen oman tyylinsä. Sinäänsä se, että kuinka tunnistettava tyyli on.. riippuu paljon kuvaajan luonteesta. Kaikkien luonne ei ole voimakas, tai näkyvä. Joskus mietinkin, että ei ole mitään tylsempää kuin normaali tervejärkinen ihminen kamera kädessä.
Vs: Mistä tyyli syntyy? Meitä on niin monenlaisia, on toisia, jotka tekevät erilaista aikansa kutakin-malliin etsien taas uutta ja sellaisia, jotka toistavat samaa vuodesta toiseen, jopa elämänsä läpi. Arno-Rafael Minkkisen kanssa kerran tästä juteltiin saunaillan jälkeen viskipullon äärellä ja saatiin aikamoinen väittely aikaiseksi. A-R, joka on tinkimätön yhden tien kulkija, ei sulattanut meikäläisen poukkoulua tyylistä toiseen. Kun olet tarpeeksi maineikas, niin toisto on tyyli ja vaihtelu uudistumista, mutta jos et sitä ole, niin toisto on juuttumista paikoilleen, ja vaihtelu hapuilemista. Avedonin American West on hieno kokonaisuus ja Sanderin vastaavan tasoinen. On kyse pitkälti samasta asiasta, vain eri tavalla toteutettuna. Pönöjä naureskellaan täällä, jos niitä tekee Taikin tai Lahden käynyt, mutta kaikissa niissä on takana persoona, joka antaa kuvilleen oman luonteensa. Se näkyy. Ja ihmisen oma sisin. Kapa Kapa