Hetikohta kun vaihdoin Nikonista Canoniin vuonna 2004 napsahti M-valotusmuoto kamerassa päälle. Muutaman kerran oon kokeillut jotakin automaattia, viimeksi viikko sitten kuvasin yhden keikan automaatilla. Tänään kuvasin 2 eri keikkaa, tutulla ja turvallisella M:llä. M=mukavaa kun ei tarvitse taistella kameran automaattivalotusta vastaan.
^ Katsotko edes valotusmittaria, vai arvioitko oikean valotuksen vain silmämääräisesti, aivan kuten filmiaikana usein tehtiin?
Mittaria, live-RGB-histogrammia ja etsinkuvaa tulkitsen. Itte oon huono arvioimaan silmämääräisesti yhtään mitään koskaan, aina pitää olla jonkunsortin viisari. Pikku-Sonylla jonnenjoutavat kuvat kuitenkin otan useinmiten P:llä, se on ostettu pääasiassa videoiden kuvaamiseen.
Sama kokemus, mutta Leicalla. Kyllä leica ja m moodi palauttavat kuvausinnon. Myös manuaalitarkeisuus palauttaa kuvausintoa.
Täällä moodeina on sekä että. Jos on aikaa ja sopiva fiilis niin M, mutta jos on olevinaan kiiretilanne, esim. jonkinlainen katukuvaus juttu, niin usein pelkkä Tv tila, jossa nopeutena esim. 1/250. Jos hifistelen niin Av käy myös aivan hyvin. Av lähinnä silloin, jos nimenomaan haluan säätää syväterävyyttä. Yleensä en siitä välitä, mutta kun tietty kohde on sopivasti hollilla, niin silloin tuppaa vaihtumaan Av tilaan. Jos jompikumpi automaattitila on käytössä, niin yleensä korjaan valotusta puoli aukkoa alas. Tulee jo raakakuvana mielestä parempi valotus, vaikka sen hienosäädön voisi aivan yhtä hyvin tehdä myöhemmin koneella. M tilassa mittaustapana on usein piste ja tyypillisesti silloin tuppaa syntymään ns. taidekuvaa, jossa on syvät varjot ja vain kohde valossa. Joskus vain osa siitä.