Lueskelin vanhoja valokuvauslehtiä joissa jokaisessa numerossa oli valokuvaaja, joka sai kertoa hänelle merkityksellisestä kuvasta - kuka sen oli ottanut, minkälainen kyseinen kuva oli, mitä se hänelle merkitsi, milloin hän sen näki, minkälainen vaikutus sillä oli. Olisi mielenkiintoista kuulla kuvasta, jolla on ollut teille merkitystä samalla tavalla. Kuva ei saa olla oma.
Kai se itselle merkityksellinen, (tai sanotaan, että nyt tuntuu että kai se tämä aikoinaan oli ;-) on R. Capan "Death_of_a_Loyalist_Soldier/The Falling Soldier" Taisin nähdä kuvan kirjastossa, ja ilman mitään selitteitä tai kuvatekstiä lehdessä nähty kuva jäi kaihertamaan niin että oli pakko kaivella lisätietoa taustoista, melko huonolla menestyksellä tosin. Kuolema ja kaiken katoavaisuus, kuten myös sota, kärsimys ja yksilön voimattomuus olivat asioita jota tuossa herkässä 14v iässä jaksoivat mietityttää.
Kirjassa Tao of Photography on muutama Henri Cartier-Bressonin ottama kuva (Carnival, Man jumping a puddle) jotka palauttavat hyvin suhteellisuudentajua näiden foorumeilla toistuevien laite-elvistelyitten jälkeen. Siis teknisesti kuvissa ei ole mitään sellaista jota ei voisi ottaa halvalla Kinofilmipokkarilla (tai n 100€ digipokkarilla), raetta riittää niin että nykyiset kennokohinapuheet menettävät merkityksensä ja silti ne kuvat kertovat tarinansa erinomaisesti.
En enää muista missä kuva tuli vastaan. Kuva oli ensimmäisestä maailmansodasta. Maassa makasi venäläinen naissotilas, raiskattu ja tapettu. Rujoa jälkeä. Taustalla seisoi muutama venäläisnen sotilas melko välinpitämättömän oloisena. Toinen maailmansota valokuvina kirjasarjassa on kuva italialaisesta tytöstä, joka seisoo kärryjen edessä. Tyttö itkee ja katsoo kuvatekstin mukaan maassa makavaa äitiään, jonka saksalaiset sotilaat ovat raiskanneet.
Minuun (ja suureen osaan sukupolveani) on kai eniten vaikuttanut Alberto Kordan 1960 ottama kuva Ernesto Che Guevarasta. Siis nimenomaan se versio, jossa näkyy oikeassa reunassa palmunlehviä. Samasta kuvasta sittemmin muokattiin yksi maailman tunnetuimmista graafisista symboleista, mutta joka muuttui muokkauksen myötä surullisesta uhmakkaaksi. Alkuperäisessä on ystävänsä hautajaisissa olevan Guevaran suru selkeästi esillä. Käsittääkseni kuva julkaistiin vasta Guevaran kuoleman myötä, jolloin itsekin sen jossain lehdessä näin. Muistan kuinka faija ripusti lehtikuvasta reprotun kopion siitä kellarissamme olleen valokuvauslabran seinälle.
Järjestetty, ja vielä muotikuva, mutta järjettömän vaikuttava: Peter Lindberghin mustavalkokuva 80-luvulta jossa nainen ja avaruuspukuun puettu lapsi kävelevät autoon. Autossa on ovi auki ja kuva on otettu takaapäin matalalta jossakin tien varressa. Se on lähes kauttaaltaan epäterävä ja raetta on. Tuossa kuvassa on jotain joka muistuttaa siitä että hienoon kuvaan ei aina tarvita hienoa tekniikkaa. Toinen kuva on Arakin 70-luvun katuräpsy Leicalla. Siinä on japanilaisia kauneuskilpailun perintöprinsessoja, en tarkaan muista kuinka monta tai edes mistä suunnasta kuvattuina. Kuvan tekee unenomaiseksi ja yliluonnolliseksi se, että suurin osa vedoksen (negan?) emulsiosta on 'mädätetty' pois jollakin aineella. Kuva on Arakin kirjassa Markt der Gefühle.