Laitetaan tälläinen äänestys pystyyn,oma suosikkisi näistä viimeisistä kymmenestä Every World Press Photo Winner From 1955-2011
Vs: World Press Photos Kimo on selvästi hereillä. Jo vain, "samaistuminen" lienee se valokuvan yks tärkeimpiä ominaisuuksia. Vuoden 2006 "pintaliitokuva", "pappa betalar" tai kemut muuttuivat yllättäen: "lasten mehuhetki, päättyi ikävästi"... johdattaa selkeesti syvempiin vesiin. Astukaamme mielikuvissa siihen nuoruusvuosien Celicaan tai unelmien urheilu-Toyotaan. Hetken me auton kyydissä maisemia tuumaillaan, "tätäkö se on mitä lupasitte, jätitte perinnöksemme?" Tuo vuoden 2006 kuva saattaisi myydä myös iltalehdessä, jo kohta useemman otsikon alla. Vuoden 2001 kuva peittelee inhimillisesti, lapsen hymy on selkeen inkarnaation arvoinen. Jättävätkö muiden vuosien suorempaa surua tai hätää kuvatut kuvat vaikuttamatta? Pinnistäkää, pinnistäkääs, pelkkä äänestäminen ei riitä. Edit (torstaina): Ei kommentteja, ei ääniä, joukkoapatiaa. Jos suhtaudutaan kuviin ennakkoluulottomasti, pelkästään viimeisimmän kuvan luulisi olevan aina se kiinnostavin. eli 2011: Kehitysmaissa matkaavat muuttuvat feministeiksi huomaamattaan, pienen pieni pala kerrallaan. Sovinisti sulaa pikkuhiljaa, katselee uusin silmin myös tätä kuvaa. Simbergin "haavoittunut enkeli" muuttuu hoivaavaksi enkeliksi. Klassisen musta-valkopyykin uudelleen pesua, Arabikevättä. Josta ens vuonna Eurokevääseen?