Vs: Mannaa Leicadigareille... Myytiksi ei toki tulla ergonomisilla periaatteilla, vaan sattuman, romantiikan, sodan, sankarien ja tarinoiden yhdistelmällä.
Vs: Mannaa Leicadigareille... Leica lasit on hintansa arvoisia, tosin kannattaa muistaa, että hinnan noustessa kaikki ominaisuudet ei parane. Pikemminkin kullakin tuoteperheellä on selkeästi omat vahvuutensa. Summilux on valovoimainen ja bokeh on kuin maitovaahtoa. Summicron on puolestaan purevan terävä vaikka valovoimaa vähemmän: Elmarit 28mm on puolestaan superpieni. Valovoima f2.8 mutta menee melkein nyrkkiin.
Vs: Mannaa Leicadigareille... Tässä kiinnostava juttu Hexanonista ja Leicoista, kuvien kera: http://blog.yanidel.com/books-reviews/60mm-hexanon-review/
Vs: Mannaa Leicadigareille... Varsinkin kun tuo etsinjuttu on samanlainen jokaisessa RF-kamerassa ja jokaisessa prismaetsimellä varustetussa SRL:ssäkin, Hasselia myöten. Leica sinänsä oli ensimmäinen kinofilmikamera ja kooltaan pieni.
Vs: Mannaa Leicadigareille... pitää tavallaan paikkansa, mutta toimii vain M3 ja 50millisen kanssa, muilla on liian suuri ero kuvien projisoinneissa verkkokalvon kautta aivoihin.
Vs: Mannaa Leicadigareille... Näin voi vain sanoa henkilö joka varmuudella ei ole pitempää aikaa Leicaa käyttänyt
Vs: Mannaa Leicadigareille... ja tähän laitan vielä: "ammattilaisaikoina" kanniskelin normi SLR:ien lisäksi aina leicaa reissuillani, hallitsen kyllä kummallakin kuvaamisen, mutta jostakin syystä kun kuvasin "visuaalista tajunnanvirtaa" oli käytössä leica, eli vähän zen lausumaa mukaellakseni: Leica kuvaaja kuvaa aina vähän myös itseään eli peilaa näkemäänsä omaan mielenmaisemaan, kun SLR "kuvittaja" asettaa tavoitteeksi määrätyn lopputuloksen ja rajailee ja skarppailee ja valottelee erilailla jotta pääsee päämääräänsä. Leicakuva vain tapahtuu... just happens, you know.
Vs: Mannaa Leicadigareille... Ja Wim Wendersistä vielä: Ei se sen Leicakuvaaminen huuuhaata ole, Wimillä on valokuvanäytely Lontoossa nimellä: Places, Strange and Quiet. etupäässä Mustavalkoisia leicakuvia, muunmuassa fotoja jotka inspiroivat tekemään kulttileffan Paris Texas. aluksi oli vain fotot, mutta Ry Coodler teki taustat ja siitä muodostui tuo leffa. Wim sanoo valokuvanneensa viisvuotiaasta asti...
Vs: Mannaa Leicadigareille... Ei kai kukaan sitä huuhaaksi ole sanonutkaan. Se, että hän on myös kyseisen kameramerkin mainospelle, on asia erikseen. Vaan kelle ei raha kelpaisi? Hyvin on rakennettu kultti tuon yhden kameramerkin ympärille. Laatutyökalu siinä, missä Remingtonkin. kapa
Vs: Mannaa Leicadigareille... kapa, olisitko Alpan "mainospelle" jos sellaista tarjottais? Epäilen että Wim ei tarvitse pelleillä, taisi käytää isänsä Leicaa aikanaan niinkuin minäkin. Nikonilla oli aikanaan mahikset ohittaa Leica, SP oli selvästi parempi kuin M3. sitten vaan kävi että "tavikset" valitsivat peilikameran, leicakin yritti Leicaflexillä, mutt sinne painuvat unholaan...vähitellen kaikki.
Vs: Mannaa Leicadigareille... No varmasti ja heti, jos saisin sieltä sopivan kaluston vastineeksi. kapa p.s. Taidan vaan olla hieman kade, kun ei ollut koskaan varaa Leicaan, ja nyt kun olisi filmirunkoon, niin ei kiinnosta. Digiin ei sitten olekaan varaa, pelkästään kiinnostusta.
Vs: Mannaa Leicadigareille... Pah. Kun otiin M6:n käteen niin digi M8.2 jäi pölyttymään. Filmi-M on aivan erihenkinen laite kuin digi-M, vaikka onkin paljon samaa.
Vs: Mannaa Leicadigareille... Ja pöh. En minä ainakaan tuollaisella mitään tee. Käsissä pyörittelisin ja pistäisin hyllylle. Minulle kamerat on kuvaamista varten ja alle 4x5 tuuman filmille en kuvaa, mitä nyt ehkä joskus 120-rullalle kahdella neulanreikäkamerallani. kapa
Vs: Mannaa Leicadigareille... M on nimenomaan kuvaamista varten. Mulla on aina 2 M-runkoa ja 2 M-lasia mukana. Joka paikassa. Kuvaan päivittäin, fiiliksen mukaan, juttuja havainnoiden, huolettomasti ja hetken mielijohteesta. Ei sellaiseen touhuun sovi mikään 4x5 tai edes keskari. Hasselin runko ja filmikasetti ilman lasia vie saman verran tilaa kuin mun koko varustesetti. M on elämäntapa, aina mukana.
Vs: Mannaa Leicadigareille... Mikäpäs siinä. Minulla samaa virkaa toimittaa Olympuksen AW-pokkari, mutta idea taitaa olla suunnilleen sama. En kyllä tuota kameran taskussa pitämistä ole oikein elämäntapana pitänyt, mutta miksei niinkin voi sanoa.
Vs: Mannaa Leicadigareille... Mulla on sellainen elämäntapa, että yleensä kannan kameraa mukana, mutta en läheskään joka päivä sillä kuvaa. Kamera on Panan GF1 ja siinä 20/1,7 objektiivi. Päällä elektroninen etsin. Jos sitten joskus sattuu kuvan saamaan, niin ei tarvitse filmiä kehitellä, ei vedostaa/skannata. Piuha koneeseen ja siinä se on valmiina käsiteltäväksi. Että tuommoinen elämäntapa. Eikä teknisessä laadussa häviä sille filmille kuvatulle Leica-kuvalle, jos vaikka vedostettaisiin tuollaiseen A2-kokoon. Voin jopa jälkikäteen valita, teenkö värillisen vai mustavalkoisen. kapa
Vs: Mannaa Leicadigareille... Kyllä se Leica M on addiktio, yritin kanniskella vähän paria Nikonia, sekä digiä että filkkarunkoa, vaikka oli zuumit ja primet, niin aina vitutti kun ei oikein nähnyt ( havannoinut) kokonaisuutta. Nyt on settinä M3 ja siihen 15mm ja 50mm lisäksi M4-P ja siinä istuu vakituisesti 35mm joko 2,5 valovoimainen ulkokäytössä tai 1,2 valovoimainen kun on niukasti tuota valoa. Sisällä ja lisävalolla (kuumalla tai flassilla tai sitten heijastimien avulla luonnonvaloa) louskuttaa Rollei tai hasseli, eri obiskoilla ja jalustan kanssa. Typerää ja työlästä, mutta jääpähän ainakin jotakin jäljelle aherruksesta , negoja ja roskis täynnä printtiharjotelmia.
Vs: Mannaa Leicadigareille... Digistä on yhtä mahdoton luopua kuin filmistä. Ovat aivan erilaisia kulttuureja ja molemmille tarpeensa. M mahdollistaa molemmat samoilla laseilla ja pienessä koossa.