Ei pahalla, mutta elementtejä on niin vähän ja niiden suhde sen verran sekava, "ei harmooninen", ettei synnytä tuota sanan "taide" mukaista ajatusta.. Olisi kaivannut jotain rytmiä, tai tasapainoa tai massoittelua, joka tekisi kuvalle sen "ahaa elämyksen", nyt en saa mistään kiinni. Ehkä joku muu saa?
. . . pikemminkin tiedettä, jos kuva olisi 100 miljoonan dollarin avaruustutkimusprojektin tulos, ja joka on kuvituskuvana hesarin tiedesivun artikkelissa otsikolla: MAAILMANKAIKKEUDEN PERIMMÄINEN OLEMUS RATKEAMASSA.
Mistä lähtien "taide" on asettanut vaatimuksia elementtienmäärälle ja edellyttänyt harmoniaa? On oikeastaan päinvastoin: jos arkipäiväinen kauneuspreferenssi on harmonian puolella, taiteen tehtävä on tutkiskella muita mahdollisuuksia.
Ei mistään. Enhän minä tällaista ole kieltämässä, vaan sanoin, ettei työ synnytä ajatuksia suuntaan tai toisiin. Jos siinä on sisältöä, niin koen sen sekavaksi ja liian vähäiseksi ollakseen kiinnostava, kun se lisäksi ei edes vähäisillä elementeillä luo mielleyhtymiä mihinkään tai puhuttele/herätä kysymyksiä. Koen, että kuva ei siis tutkiskele, se vaan on. Ja tärkeää: Kirjoitan puhtaan subjektiivisesti, enkä tuomitse, kerron vain omia tuntojani/oivalluksiani kuvia ihmetellessä/lukiessa. Yritän myös olla joka kerta avoin ja oivaltaa kuvaa yleisemmin, ettei omat makumieltymykset olisi hyvin ohjaavia kokemukseen, että oppisin jotain uutta, uutta kohdatessa. AnselA pahoittelen, että analysoin perustelujani, en tarkoita nokkia työtäsi.