Leikataan paperinpala ja tungetaan kameraan, kuvataan ja kehitetään kuten paperivedos tupataan. Tämän negan voi kääntää pinnakkaisena tai skannaamalla, jälkimmäinen varmasti parempi. Mitäs noi paperit on, jotain 6-10 asaa tms?
Eikös ne siellä 6 ASAn nurkilla ole. Homma toimii muuten hyvin sillätavalla, että käytetään paperinegatiivina baryyttipaperia (ei siis muovipaprua) ja vedostetaan negasta pinnakkainen niin että ensin kastellaan molemmat paperit vedessä. Kun märät baryyttipaperit telataan kiinni toisiinsa emulsiot vastakkain, niin terävyyskin säilyy. Jossain tuo menetelmä mainittiin Kalotypiaksi, mutten ole varma, liekö se ihan puhdasoppinen sellainenkaan. Mutta onpa harmin paikka, ettei ohutta single-weight -paperia taida enää saada mistään. Sen negan voi myös vaikkapa vahata, jolloin se kuultaa paremmin valoa läpi.
Tuo paperinegan käyttö on aika vanha keksintö, William Henry Fox Talbot käytti samaa tekniikkaa ensimmäisissä negatiivi-positiivi -kuvissa (1835). Jos haluaa yhdistää nykytekniikkaa vanhoihin menetelmiin, niin ainakin Berggerin BPFB-18 -filmin emulsio on käytännössä paperiemulsion kaltaista ja kestää normaalin pimiösuojavalon ja kehitetään paperikemialla. Kyseisen materiaalin jyrkkyyttä voi säätää kehitysaikoja muuttamalla, joten siitä voi tehdä ylijyrkkiä negoja vanhoja vedostusmenetelmiä varten. Harmi, etten Pitäjänmäellä pystynyt esittämään kyseisen materiaalin käyttöä käytännössä (vettä lukuunottamatta muu tarvittava olisi kyllä ollut mukana).
Minunkin piti kovasti ottaa täältä graafista filmiä kotiin kummasteltavaksi, mutta niin ne vain roskikseen menivät..