Niin puuttuu. Aika sekava kuva. Kiva asia on että taustalta häämöttää kaukaista maastoa josta näkee ettei olla ihan matalalla. Ehkäpä yksinkertaisempi kuva toimisi paremmin. Tai eri katsojalle sopivampi. Vesku
Harmittavasti liian vähäsen näkyy taustalla olevasta lakeudesta. Itse asiassa tuo kuva olisi pitänyt rakentaa tai etsiä paikka mistä näkyy tuonne kauas (vaikka puuhun kiipeemällä). Tulee jonkin verran mieleen tuosta kuvasta kaenuun maisemat. Tällä hetkellä kuva kärsii tolkuttomasta sekavuudesta ja mv sävyt ei auta/pelasta selkeyden tuomisessa. Joka tapauksessa tuon tyyppiseen paikkaan pitäisi päästä pojua kuvaamaan.
Uaah, aivan liian sekava ja jpg-skröböäkin. Suurin syyllinen on mielestäni kuitenkin mv-konversio, hirvittävää tuhoa. Mä toisaalta kuulun siihen asennejaostoon, joka ei oikein perusta mv-luontokuvista. Paikka on sinänsä nätti ja syvyyttä löytyy.