NÄYTTELYTYÖRYHMÄ Näyttelyn sisältö Kastehelmi Nikkanen, näyttelyassistentti, Innogalleria Katariina Pakoma, tutkija, Alvar Aalto -museo (Alvar Aallon patentit) Arja Reiman, taideohjaaja, Alvar Aalto -museo (Innokouluprojekti) Näyttelyn layout Timo Ripatti, arkkitehti, TaM Aallon patentteja koskevat tekstit perustuvat arkkitehti Marianna Heikinheimon aihetta käsittelevään tutkimusaineistoon. Alkuperäiset patenttiasiakirjat säilytetään Kansallisarkistossa. Esineet ovat Alvar Aalto -museon kokoelmista, taivutusmuotti Huonekalutehdas Korhonen Oy:n omaisuutta. Näyttely on tehty Patentti- ja rekisterihallituksen ja Alvar Aalto -museon yhteistyönä. INNOVATIIVINEN AALTO Alvar Aallon patentit Alvar Aalto tunnetaan innovat iivisena arkkitehtina, jonka luova ote näkyi hänen suunnittelutyönsä pienimmissäkin yksityisko hdissa. Jo nuoruusvuosinaan hän uppoutui Keksintöjen kirjan kiehtovaan maailmaan ja ammensi kirjasta tietoa ajan teknisistä uutuuksista. Myöhemmin osa kokeilunhaluisen ja kekseliään arkkitehdin lukuisista omista keksinnöistä päätyi patentoitavaksi. Aallon patentoidut keksinnöt olivat osa hänen luomisprosessiaan. Vuosien 1934-1965 välill ä Aallolle myönnettiin patentti yhteensä seitsemään keksintöön – osa näistä patentoitiin myös ulkomailla. Arkkitehtien kiinnostus k ohdistui 1930-luvun alussa rakennusstandardien ohella sarjavalmistukseen sopivien tyyppihuo nekalujen suunnitteluun. Tärkeimmät Aallon patenteista koskevatkin huonekaluteollisuuteen soveltuvia puuntaivutusmenetelmiä. Aalto etsi ratkaisua huonekalukonstruktion keskeisimpään ongelmaan: pysty- ja vaakaelementtien liittämiseen mahdollisen kestäv ästi yhteen. Tähän hän löysi nerokkaan ratkaisun taivuttamalla massiivipuun kappaleen huonekalun jalaksi. Tiivis yhteistyö turkulaisen O.y Huonekalu- ja Rakennustyötehdas A.b:n (vuodesta 1966 Huonekalutehdas Korhonen Oy) ennakkoluulottoman omistajan ja johtaj an Otto Korhosen kanssa edesauttoi oivallusten teknistä kehi ttelyä ja mahdollisti niiden hyödyntämisen Aalto-huonekalujen teollisessa tuotannossa. Alvar Aallon keksinnöt yhdistettyinä Otto Korhosen puusepäntaitoihin ovat osa st andardihuonekalujen valmistamisen teollista prosessia ideasta innovaatioksi ja sarjatuotteeksi. Ulkomaiset patentit Aalto-huonekalut perustuvat muutamaan perusoiva llukseen ja niiden variaatioihin. Patentti 18666, joka on tunnettu L-jalan taiv utusmenetelmänä, on hänen huonekalujensa sovelletuin keksintö. Huonek alujen suuri ulkomainen kysyntä synnytti jo vuonna 1935 Oy Artek Ab:n, joka on siitä lähtien valvonut niiden valmistusta ja huolehtinut niiden markkinoinnista. Artekilla oli tarve s uojata tärkeimmät keksinnöt nopeasti myös ulkomaisilla markkina-alueillaan. Osa laajimmin patentoituun L-jalkataivutukseen kohdistuvista ulkomaisista patenteista oli Alvar Aallon, osa ulkomaisten valmistajien ja jälleenmyyjien, mm. saksalaisen Wohnbedarf AG:n nimissä. Eniten Aalto haki ja sai keksinnöilleen patentteja Ruotsissa ja Tan skassa. Useat keksinnöistä patentoitiin myös Englannissa ja manner-Euroopassa, jotkut j opa ennen suomalaisen patentin saamista. L- jalkataivutukselleen Aalto sai patentin myös USA:ssa. Muut patentit Yhteistyö Alvar Aallon ja Otto Korhosen välillä oli tuottanut hedelmää jo aiemmin. Korhonen oli suunnitellut ns. pinottavan rivit uolin, jonka ominaisu uksien parantele...
Oiskohan, sillä vasta oli keksitty vedenpitävät liimat hiljan kuten fenoliformaldehydi- ja epoksihartsit. Puun (massiivipuun) taivutus on toki eri asia (kuten veneen painokaaret), mutta tässähän taivutetaan viiluja ja liimataan pinkka muotoon. Patentissa 18666: ...jalan taivutettavaan yläpäähän, sahataan lovia. Näihin loviin asetetaan tasapaksut, liimaan kastetut puuliuskat, lamellit... 18256 liittyy hyvin samantapaiseen: Kehyksen osat valmistetaan ohuiksi sahatuista massiivipuuliuskoista, lamelleista, jotka liimataan kiinni toisiinsa kuten tavallisessa vaneriliimauksessa. https://www.prh.fi/stc/attachments/innogalleria/nayttelytekstivihkonen.pdf "Ohuita massiivipuuliuskoja" on aika erikoinen ilmaus, koska massiivipuu aika tehokkaasti lakkaa olemasta kun se viiluiksi leikataan. Mikä on vaneri,on samantapainen asia. Vanereista näytetään puhuvan tuossa puutyön historiasta kertovassa jutussa 1700-luvun kohdalla Suomessa: http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/esine_elaa/puu/historiaa.html Kuitenkin siinä puhutaan sahatusta materiaalista joka tuskin on ohutta kuin viilu (tai päre), joten tässä ollaan kai sen vaneerin äärellä, mistä teollinen vaneri myöhemmin on nimensa napannut. Muuten löysin tietoja että vaneri olisi jopa tuhansia vuosia vanha keksintö. Teollisen vanerin historiaa on tässä: https://prezi.com/tfu4gacoszrn/vaneriteollisuus/ (paina Full transcript) Finnish Design Shopissa vanerilla ei ole ala-arvoista kaikua. "Aalto-jakkaran jalan taivuttamisessa käytettiin ja käytetään yhä tekniikkaa, jossa taivutettava puu sahataan ensin päädystä pitkittäin viuhkamaiseksi ja avoimiksi jääviin uriin liimataan ohuet vanerit." https://www.finnishdesignshop.fi/huonekalut-jakkarat-aalto-jakkara-e60-koivu-p-4320.html
No ei varsinaisesti. Jalkahan on massiivipuuta. Siihen vain sahataan rakoja taivutettavaan kohtaan, ja rakoihin työnnetään puuliuskoja. Mutta, ok. Uskon nyt, että systeemi on Aallon ideoima. On se ollut varsin innovatiivinen juttu 30-luvun alussa. Se viilujen liimaaminen sinänsä oli esim. suksitehtailla tavanomainen työtapa. Aikataulusta en nyt ole varma, liimatut sukset yleistyivät vasta sotien jälkeen, mutta oli niitä jo 30-luvulla kaupassa. Luulisin, että kilpasuksia valmistettiin liimaamalla jo niihin aikoihin, kun Aalto jakkaraa keksi.
(Niin se taivutus ei juuri ole massiivipuuta vaan kuin vaneria.) (Vuosia katsellen suksiin nuo liimat ja laminointitekniikat hyvin ehtiikin. Siis ennenkin Aallon keksintöjä.)
"1930-luvulla ryhdyttiin myös valmistamaan puusuksia säletekniikalla: ohuita nelikulmaisia puunsäleitä liimattiin yhteen ja puristettiin kasaan hokissa. Ensimmäisiä sälesuksen tuottajia Suomessa olivat Lampinen Oy Porvoossa ja Esko Järvinen Oy:n suksitehdas Lahdessa, joka sai sälesuksipatentin vuonna 1951." http://www.lahdenmuseot.fi/index.php/download_file/view/664/
Valokuvaajaryhmästä sälesuksiin.... aika kivasti rönsyilee. Kun näinkin kauas on ehditty, ei kait haittaa, vaikka kerronkin asiaan liittymättömän tarinan. Alunperin sen sentään kertoi valokuvaaja, Lucien Clerque. Aiemmin mainittu itseoppinut mustalaiskitaristi teki kiertueen Amerikkaan, mm. niinikään mainittu Carnegie Hall oli konserttipaikkana. Artisti itse ei ollut kouluja käynyt, ei siis tainnut osata lukea tai kirjoittaa, joten manageria tarvittiin matkoilla, ja Lucien toimikin jonkin aikaa sellaisena. Konsertin alkaessa (Carnegie Hallissa siis) manageri spiikkasi artistin sisään, esittelyt jne. Lucien kertoi, että johdantoa spiikatessaan hän huomasi esirippujen takana vahtimestarien viittilöivän kovasti viivästyksen merkiksi, ja puhetta piti jatkaa ja jatkaa. Yleisö osoitti villisti suosiotaan ja odotti artistia lavalle. Lopulta yksi vakseista tuli lavalle, katseli yleisöä hetken ja kuiskasi Lucienille: "Enpä ole ennen nähnyt täyden salin aplodeeraavan miehelle, joka istuu paskalla."
Ohut massiivipuuliuska on ohut massiivipuuliuska. Ei siis viilu. Viilu valmistetaan pääasiassa joko sorvaamalla tai leikkaamalla. Sahatakin voi. Mutta niitä ei esim. höylätä, kuten lamelleille voidaan tehdä ja tehdäänkin. Esim. Paimio-tuolissa istuinosa ei ole tuon patentin mukaan valmistettu, vaan kehys, kuten tuossa "Innovatiivinen Aalto" kerrotaankin. Ks. kuva
Massiivista 1mm paksua puuta! Sama se massiivisuuden kannalta, onko vedelty puukolla pärettä tai tehtaassa sorvissa vaneriin viilua. Tai vaikka höylätty lamellia. Nimiä on monia, mutta kuka näkee ja tietää mistä on kyse, ei niistä hämäänny. Yhtään aliarvostamatta puusepän koulutusta.
Ei muuten ole. Puussa on hyvinkin merkityksellistä, miten päin syyrakenne kulkee, tai lustot. Esim. puuveneessä väärinpäin pantu lauta olisi varsin ongelmallinen.
Kokopuuta, höh. Nykyään kuuluu sanoa massiivipuuta, mitä se sitten takoittaneekaan? Jotain isoa ja painavaa luulisin. Kapa
Myös veneenveistäjän on syytä sanoa metsurille, ettei poikkase propseiks. Sais muuten vain jollan veneen sijaan. Tai olsi paljon lisätyötä jatkaa jokaista lautaa.
Se on hyvä että erikoisvaneria tehdään. Ei kannata sanoa vaneriksi, mikä kävi ilmi myös veneenrakennuskoulussa jossa vaneria käytettiin lautana ikivanhaan suotuvenemalliin. Kaaret laminoitiin viiluista muotoon, jota ei myöskään saanut sanoa vaneriksi. Vene oli puuvene, jossa ei ollut yhtään muovitonta rakennetta. Parempi kuin yksikään oikea puuvene. Ei saa sanoa tuota uutisen venelautaakaan muovilla liimatuksi, koska se on kuitenkin vain vaneria, joka on kuitenkin periaatteessa puuta... jos unohdetaan miksi se on niin hyvä verraten perinnepuuveneisiin. Se on muovia isoksi osaksi. En ole näitten komposiittirakenteiden vastustaja. Päinvastoin. Ärsyttää vaan nämä harhauttavat nimitukset asioille. Lastulevy on ihan yhtä paljon puuta, vaikka tosi paskaa, koska liima on huonompaa ja se puun rakenne siinä pelkkää purua. edot. Oli lukemisen puutetta. Vesivanerin hyvät puolet! Vesivaneri - mitä hittua! Näin ei todellakaan tuotetta pitäisi markkinoida. Tuotteen kehittäjän suuhunhan tuo vesivanerilause on laitettu. Olisi sentään kysynyt veneenveistäjiltä faktat ja termit tietoonsa. Hiukan vasta silmäilin juttua. edit2. Siinä mielessä lehtijuttuun kertova ilmaus, jos ajatellaan mitä iso osa kansasta vesivanerilla käsittää. Toisaalta juuri siksi se saattaa olla mitä huonoin ilmaus, jos tuo tuote on yhtä lailla suojattava kuin pinnoittamaton vaneri. Vesivaneri on turha ja harhauttava ilmaus, sillä oikeasti se tarkoittaa vedenkestävällä liimalla laminoitua vaneria, jonka tuotanto alkoi noin sata vuotta sitten. Kansan kielessä sen sijaan on ollut pitkään vesivaneri yhtä kuin filmivaneri ... toinen vastaava että silikonia on kaikki tiivistemassat. 60-70 luvun kansankieltä. Vaan ei tuo juttu tuotetta huononna. Kauanpa kesti vaan että ehtivät sitä alkaa tehdä. Komposiittirakenteita puuveneisiin on kuitenkin tehty Suomessakin useampi kymmentä vuotta.
Ristiinlaminoitu merivaneri oli pitkään kestävin ja suhteellisesti kevein rakenne, mitä veneenrakennuksessa käytettiin. Ristiinlaminoimalla valmistettiin mm. torpeedoveneitä.
Kestävin se kylläkään ei ollut. Torpedoveneitä tehtiin puusta lähinnä magneettiherätteisten miinojen takia.
Et nyt ymmärrä. Ei tässä koulutuksesta ole kyse tms. Ihan harrastajanikkari olen, vaikka joskus aikoinaan puusepäksi olenkin opiskellut. Eikä mulle ole merkitystä, mitä termejä käytetään jne. Mutta kun itse ymmärsin, että hämmentää nimenomaan tuo tekniikan selostus. Ennen esim. tuon Paimio-tuolin kehys valmistettiin liuskoista, säleistä; useamman millin paksuisista. Nykyisin tosiaan viiluista. Vertailuksi vielä: Ennen: Kuva 1 Nykyisin: Kuva 2 Kuten näet, kehys, käsinojat/jalat on ennen ollut muuta kuin nykyisin.