Hmm. Kun aikoinaan opiskelin puusepäksi, meidän ensimmäisiin harjoitustöihin kuului jakkara. Kolmijalkainen. Siinä tosin istuin oli ylhäältä katsoen kolmion muotoinen siten, että jalat olivat kolmion kärjissä. Ja työhön kuului myös se, että istuimen verhouskangas tuli kutoa kangaspuilla itse. Itselle jakkaroilla onkin ollut suuri merkitys elämässäni. Niin kuin monelle muullekin, toisille funktionaalisuuden kautta, toisille jotain muuta. Ei tästä kovin paljoa ole aikaa kun Virtasen Arte Biannale jakkarasta käytiin kiivasta keskustelua muistaakseni myös täällä laukussa. Niin ja. Alvar Aallon suunnittelemassa E60 jakkarassa on kyllä neljä jalkaa, ei kolme. Ymmärrän toki kyllä, että tarkoitat jakkaraa 60. Lähinnä siis. Voiko arvostusta tulla muutoin kuin kohteensa kautta? Mikä on arvostusta ja mikä glorifiointia, ja mikä mitäkin. Kaikki on kuitenkin osiensa summaa. Vähän kuin jakkarassa. Ja jokaisen elämä voi olla tavallaan (vertauskuvallisesti) jakkaran valmistamista.
Luulin että kolmijalkainen jakkara olisi jopa Aallon muotoilemista eniten myyty, mutta en väitä mitään tästä varmaa. Arvostusta valokuvaaja voi saada ainakin toimintansa ja tuotoksiensa kautta. Tuotoksia toiminnasta syntyy ja niissä on kohteella rajallinen ja välillinen osuus. Mitä järkeä siinä olisi että hyvä tai huono valokuvaaja määriteltäisiin sen perusteella, pidämmekö me hänen aiheistaan ja kohteistaan? Aallon kohteena ja aiheena muotoilijana on ollut jakkara. Joko kolmijalkainen tai nelijalkainen, se on sivuseikka tässä kelassa, sillä ei se hänestä tee kummankaan jakkaratyypin luojaa.
Kyllä nimenomaan tuo on teollisen muotoilijan ominta aluetta ja hieno oivallus. Kyseessä on itse asiassa muotoon laminoitu vaneri. Sellaista käytetään mitä moninaisemmissa kohteissa nykyään ja se sopii paitsi isoon tehtaaseen, myös käsityöläiselle. Itse olen tehnyt veneen kaaria kyseisellä tavalla.
Voi ehkä sanoa noinkin, mutta tavallaan välttämättä ei. Enemmän kyse taisi olla Korhosen huonekalutehtaan ja Aallon yhteisestä projektista, jolla menetelmä saatiin käyttöön teolliseen huonekalutuotantoon. Laminointi ei ole niin yksinkertaista kuin äkkiseltään voisi luulla. Esimerkiksi tuossa kyseissä jakkaran jalassa on monta muuttujaa, jotka vaikuttaa siihen, onko jalassa lopulta 90 vai 92 asteen kulma, kun halutaan 90 asteen kulmaa. Muttapa joo. Palataan asiaan, kun itsekin provosoiduin viereen. Ihan samoista asioista keskustellaan nyt kuin 80-luvullakin. Itse kun edustan "nuorempaa" sukupolvea, niin alueellinen epätasapaino on vaikea ymmärtää ja käsittää. Mitä muuten tulee ryhmän tarkoitusperiin, niin maailma muuttuu hitaasti. Toisaalta taas muuttuu.
On se. On täysin semantiikkaa jos halutaan olla toista mieltä. Puuviilut taipuvat ja pinkka liimataan muotoon. En minäkään ruvennut sanomaan ettei kyseessä ole puun taivutustekniikka (kuten ei ole). edit: https://www.prh.fi/stc/attachments/innogalleria/nayttelytekstivihkonen.pdf
Näin se on kai missä tahansa toiminnassa. En ainakaan itse tunne yhtään ihmistä, joka pitäisi kaikkea toimintaansa täysin ala-arvoisena. Toki varmaan jokaisella ihmisellä on huonot hetkensä. Kuuluu inhimillisyyteen. Järjestä en tiedä. "Hyvyys" ja "huonous" liitetään usein objektiivisuuteen, vaikka se ei sitä koskaan voi oikeastaan olla. Onko "täydellinen" kuva siis USAF 1951 resolution test chart? Jos hyvyys tai huonous olisi mitattavaa, niin silloinhan se olisi. Vai?
Lähinnä ajattelin jotain sellaista että jos ihastelemme Salgadon afrikankuvia, tuskin ajattelemme että onpa ihana nälkiintynyt lehmä. Tai Koutaniemen kuvaa tytön silpomisesta että vau miten hieno kohde. .. tai oikeastaan onhan nuo kohteet hienoja omalla tavallaan. Arvostusta nämä kuvaajat tosiaan saattavatkin saada paljonkin aiheenvalinnallaan, joten onhan asiassa puolensa. Kaikki tietenkin vaikuttaa kaikkeen ja ei mainitut kuvaajat ole kumpikaan arvostusta saaneet vain aihevalintojensa takia. Kyse on jostain paljon yksinkertaisemmasta kuten että he ovat olleet tarpeeksi tuotteliaita ja johdonmukaisia ja lisäksi kuvat ovat olleet puhuttelevia ja myös visuaalisesti hienoja. Edit jatko. Vaan nuo kummatkin esimerkkini ovat dokumentaarisen kuvaamisen puolelta. Jos taas ajattelemme ikäänkuin vapaampaa valokuvaamista, tulee selvemmäksi mitä tuossa edellä ajoin takaa. Oli kohde mikä vaan, niin voi silti kertoa lähes mitä vaan. Voi kuvata silminnäkymätöntä niin risukasasta kuin arkkitehdin seinästä. (Piste. En enää jeditoi.) (Tai kerta kiellon päälle vielä: "Voi kuvata silminnäkymätöntä niin risukasasta kuin arkkitehdin seinästä, jopa siitä USAF-taulusta.") (Hyvää punkkua.)
Tavallaan varmasti joo. Mutta kyllä kai jokainen tekee tulkintansa sen hetkisen tietonsa varassa. Samasta syystä ei ole olemassakaan "lahjakkuutta". On vain tapoja nähdä asioita jotenkin. "Lahjakkuus" onkin kääntäen verrannollinen kateuteen. Ja kateus onkin suurimmalta osin pelkoa. Ja pelko voi olla järkevää ihan selviytymisen kannalta. Mikä on järkevintä, se on taas toisarvoista. Mutta jos valmiista valokuvasta puhutaan, niin silminnäkymätöntä ei voi olla valokuvassa. Siis valokuvalla tarkoitan sitä fyysistä kuvaa, josta tulkintoja ryhdytään tekemään.
Oleellista on, että silminnäkymätöntä voidaan valokuvin välittää, kertoa. Toinen tosiasia, fyysinen tällä kertaa, on että valokuvalla saadaan näkyväksi sellaista, mikä ei onnistu silmin suoraan katsomalla. Nähdään esimerkiksi tarkemmin kuin ihmisen huonoin silmin tai pysäytetyn hetken jota ei voi livenä ehtiä tajuamaan. (Puhumatta silminnäkymättömistä aallonpituuksista jotka kameralla voidaan tallentaa ja muuntaa näkyviksi.) (Merkitsen tämän kolmanneksi.)
Heh heh, juuri viime torstaina ruuvasin neljä jalkaa Artekin jakkaraan. Hyvä tuli. Jakkarassa ja valokuvassa on yhtäläisyyksiä, mutta on erojakin. Jakkara on teollinen tuote, osa teollista ja käyttöön tarkoitettua tuoteperhettä, jonka muotoilussa on oma taiteellinen painotuksensa. Taidekuva ja taiteilija ovat usein ikään kuin pari, tai näin ainakin toivoisin. Oman tuntemukseni mukaan anonyymit kuvat eivät vain oikein tahdo sytyttää ainakaan minua, vaikka olisivatkin sinänsä aivan asiallisia. Muut voivat olla tietty toista mieltä.
Oikeastaan tahdon nyt mennä vielä pitemmälle edellisestä postistani ja sanoa että valokuvan luonteeseen kertomisen ja esittämisen välineenä kuuluu nimenomaan silminnäkymättömän näkyväksi tekeminen, sillä valokuva on aina rajattu muunneltu esitys todellisuudesta, jossa myös yhdistyy tavallaan luonnottomalla tavalla todellisuuden palaset toisiinsa mitä kussakin näkymässä on. Toisin sanoen valokuva on aina fyysisesti kameran näkemä ja toisintama ja sellaisena se ei ole esitä kohdettaan kuin silmin suoraan katsottuna. Kamera näin itsessään näkee asiat toisin, koska se on vain toisintoväline.
Valokuva ei ole "rajattu muunneltu esitys todellisuudesta". Se on vain rajaus kuvaajan näkemästä. Kaikki muu on tulkintaa. Ja se, että joku tehdään näkyväksi, eh; ei siihen valokuvaa tarvita. Ja kääntäen sama. Senkin takia tuohon "lukemisen puutteeseen?" on hankala sanoa juuta tai jaata. Samasta syystä minun on hankala olla arvostamatta ketään esim. tuosta Fotogenisis-ryhmästä. Vähän kuin tulitikkuaski. Kaikki tikut ei sytytä nuotiota, mutta silti tikkuaskin otan mukaan mielelläni. Ja samoin tässä. Voin tykätä jostain ilman ryhmääkin, jos niin haluan.
Vastalause. Valokuva ei todellakaan ole vain rajaus kuvaajan näkemästä. Sen sijaan kamera jo itsessään rajaa ja muutenkin toistaa eri lailla todellisuutta kuin ihminen näkee. Jos näin ei olisi, olisi ihminen valokuvauskone.
Voit olla vapaasti mieltäsi. Ja vastaan minun näkemystäni. Voisin olla samaa mieltäkin kanssasi helpostikin. Mutta ihminen ne valvontakameratkin paikoilleen laittaa, ei "syy".
En saa juonesta kiinni näissä lainaamissani lauseissasi. Aivan kuin taustalla olisi jotain näkymätöntä. Niin vain sitä sitten tipahtaa kärryiltä. dit: (Vaan ei tämä ole moite sinulle eikä minulle. Sellaista vaan sattuu. Lähinnä kohteliaisuudesta kerron etten tajunnut ajatuksenjuoksua sanomastani omaasi.)
? Ei noissa mitään juonta ollut. Nuo lainaukset kun ei liity toisiinsa tätä keskustelua enempää. Taustalla varmaan jotain näkymätöntä, koska se nyt vain kuuluu asiaan? Kuka tahansa saa arvostuksen toimintansa ja tuotoksensa kautta. Arvostus on aina ulkoa tulevaa. Tietenkin pitää arvostaa itseään jossain rajoissa, jotta siihen (arvostukseen) on edes mahdollisuuksia. Ja mun mielestä valokuva on rajaus valokuvaajan näkemästä. Kamerasysteemi rajaa toki, mutta se on se "raja", joka on valittu. On toisarvoista enää sen jälkeen miettiä, onko kuva 4x5" vai 35 mm kuvattu. Toki sillä on merkitystä substanssin suhteen, mutta yleisesti olisi järjetön heitto esim. seuraavan kaltainen: "Adams on parempi kuvaaja kuin HCB, koska Adamsilla oli mahdollisuudet nähdä asiat laajemmin". (Tämänkin voi tulkita monin tavoin. Lähteäkö purkamaan esim. zone system, vai mistä.)
Ehkä teollisessa mittakaavassa, mutta menetelmä lienee ollut esim. veneenrakentajien käytössä jo kauan aiemmin.