Litteät metaoptiikat tulossa ...

Tämähän oikeastan enää puuttuu ("täysin digitaalisesta") kamerasta, jossa ei olisi lainkaan mekaanisia ja liikkuvia osia, jotka käytössä kuluvat ja ovat alttiita vikaantumiselle. Nyt vielä objektiivin osia liikutellaan tarkentaessa. Muut kalliit ja helposti rikkoutuvat mekaaniset osat kuten kääntyvät peilit ja mekaanisesti liikkuvat sulkimethan ovat jo hyvää vauhtia katoamassa,...

 

Lienee jo N+20 kerta kun metalinssit ovat tulossa. Joskus toivoisin, että yliopiston tutkijat tutustuisivat tarkemmin perinteisempään optiseen suunnitteluun, jolloin jutut saattaisivat ohjautua myös hieman paremmin oikeaan suuntaan.

Tuokin metalinssi, kuten ne aikaisemmat, on ihan kiva. Artikkeli ei kuitenkaan vastaa kysymyksiin paremmista piirtotarkkuuksista isommalla näkökentällä, tämä on todennäköisesti testattu läheltä optista akselia, jolloin näkokentän kautta tulevat Seidelin aberraatiot ikään kuin vähän unohtuvat siinä hötäkässä. Ne pitää kuitenkin ratkoa, kun isompaa näkökenttää pitäisi suunnitella, ja jos metamateriaali sisältää jo valmiiksi asfäärikorjauksen, niin sitten pitäisi ratkoa korkeamman kertaluvun aberraatioita.

Toinen ongelma mikä näihin yleensä liittyy, on hyötysuhde. Tässä jutussa ei sitä mainittu, ja luettuani tämän päivän aikana seitsemän erilaista tieteellistä artikkelia en taida jaksaa ruveta kaivelemaan sitä numeroa tuosta. Optisen lasin hyötysuhde on näkyvällä kaistalla erittäin tasainen, ja jos Fresnelin heijastukset poistetaan AR-pinnotteilla, läpäisy on yleensä 99 % luokkaa yhden linssin lävitse, tai joskus jopa parempikin. Metamateriaalilinsseillä hyötysuhde on jotain 70 % luokkaa. Kahdella vastaavalla puolet valosta jäisi matkalle.

Skeptisempää lähestymistapaa voi soveltaa myös tähän. Jos tutkimuksen rahoittajana on USA:ssa DARPA, ja tutkimus julkaistaan, voi olla lähestulkoon varma, ettei tälle ole juuri sovelluksia odotettavissa.