Mitähän tästä sanois. Helmikuinen ilta-aurinko järven jäällä ja hitonmoinen viima. Mielipiteet olis kivoja jos joku jaksaa...
Toi rajaus on ilkeästi kyl tossa etummaisen koiran osalta paha. Muuten tuossa on kiva asetelma ja toi varjo on mukava kun on mukana. Vaikka toi sommittelu ei ihan natsaa näin. Ilma on ollut todella kaunis ja sävyt sitä kautta varsin kivat. Jotenkin jäi fiilis et ois voinut katsoa näitä kuvia nyt enemmänkin. Kyl mulle kelpaa aina.
Pidän koirien "katsekontaktista".. Muuten kuva jää jotenkin avoimeksi. Onko se nyt sitten huono vai hyvä asia
Rajaus ja sommittelu tuo tähän mielenkiintoa ja jännitettä koirien kesken. Etualan koira lähdössä kuvasta pois ikiajoiksi kohti Kajaania, toisen jäädessä ikävöimään, ikuisesti. Laskeva aurinko korostoo fiilistä mukavasti.
Hieno kuva on sanottava ensiksi, erilainen ja sävykäs, edes tuo auringon tekemä isohko valokoinen alue ei tunnu haittaavan.. Se selittyy niin siististi koiran varjon perusteeksi. Se mitä minä jäin kaipaamaan on etummaisen nurkassa olevan koiruuden tassut, harmi kun kun eivät mahtuneet kuvaan, pienellä kameran käännöllä tuo olisi hoitunut, kun taivaalla ei oikeastaan ole mitään joka olisi pakko olla läsnä. Siis kulman koira kokonaisena, muuten täydellinen kuva! Eli tilanteesta olisi ehkä saanut enemmän irti. ps. Vinkkinä tulevaisuudelle, jota itse käytän: Kun rajaan erilailla perussääntöihin nähden, on olemassa fiilis joka ohjaa tekemistä, itsellä on usein aika jäsentymätön ajatus, mitä oikeastaan pitäisi rajata tai kuinka... Eli kun pistää kameran näin, että joku/jokin on reunalla, niin kannattaa ottaa saman tien ainakin kymmenen erilaista versioita (niin monta kun tilanne säilyy), että voi sitten jälkikäteen edes poimia parhaimman rajauksen kaikkine jäsenineen Tunnustan, että otan aina muutaman ylimääräisen kuvan jos kohde on kiinnostava, jo tärähtämisen takia, mutta myös varioin rajausta.. Ikävää huomata jälkikäteen, että sain melkein sen huipun, mutta en ihan.... ps2. Tuo oli henkilökohtainen avautuminen, eli ei tarkoitettu moitteeksi tms. vaan kuva inspiroi kertoilemaan enempi omia tuntoja kuvatessa.
Ei kai siellä vaan rotikoita ollut Kiva kuva ja voin kuvitella kuinka koirat ovat nauttineet olostaan tuolla.
Juu, kuten sanottu nurkkakoiran koivet rikkoo kuvan pahasti. Vastavalo on hyvä ja sävyt ok. Katsekontakti toimii ja se pitää kuvan kasassa. Tällaisessa ns. pikkasen 'pilalla' olevassa rajauksessa vois kokeilla rajuakin leikittelyä sommittelulla. Kokeilisin esim. leikata puolet kuvan yläosasta pois... aina kauempana olevan koiran puoleenväliin asti. Siten ettei siitä vää kuin vatsa/jalat näkyviin. Varjo kuitenkin antaa viitteen mikä siellä on ja mihin suuntaan se jokin on. Mutta idean juttu on siinä, että silloin liki olevan koiran puuttuvat tassut ei haittaa ja kuvasta tulee mielenkiintoisempi... ainakin minusta. Mutta ok näinkin. ps. voin laittaa ehdotuksen esille jos lupa heruu ?
Lupahan heruu kyllä, ole hyvä vaan. Taidan kokeilla itsekin omaksi huviksi vaikken sitä esille laitakaan, idea ei ollenkaan huono. Kyllä, koirat ovat rotikoita, yhdeksänvuotias vanharouva ja kymmenkuukautinen pentu.
Rajausta voi muutenkin harkita tuonne alaspäin eli pelkkä jää jäisi taustaksi vaikka tuo kauimmainen koira olisikin kokonaan kuvassa. Simosin idea on ihan jees, tosin pitkäikäisesti sitä ei kyllä itse jaksaisi katsella. Liian taiteellista.
Hyvä jännite koirien välillä, mutta onhan tuossa tuo puute eli jalat. Toisaalta taas eroaa edukseen peruspönötyksistä, jos niihin on kyllästynyt.
Olisin rajannut vielä tiukemmin... Niin, että ihmettely unohtuneista jaloista korostuisi ja varjo menisi täsmälleen vasempaan kulmaan...
Tämä on täydellinen koirakuva, joka sopii koko kansalle. Älyköille se on eksistentialismin mestariteos ja muille kaihoisa bluesbiisi - woke up this morning and my dog was gone.