Tämmöinen. Polttoväli ei riittänyt eikä perääntymävaraa ollut, joten lipputanko alkaa vähän kuvan alalaidasta. Onko pahakin ongelma?
Kuva kärsii mitään sanomattomuudesta. Minusta paikan pitäisi olla askeettisempi ja erilaisempi jotta se toimisi. Lähtökohta on ihan idealtaan hyvä.
Emerik on nyt kyllä ihan tärähtänyt. Katsopas nyt tuota paikkaa. Vanha linnoitus meren äärellä. Tykkikin on tuossa aukossa. Nimenomaan tällaisessa paikassa tuo lippu sanoo jotain.
Ehkä olen tärähtänyt, onneksi kuva ei ole tärähtänyt. Kuten totesin niin kuva saisi olla askeettisempi vielä. Tai hiukan eri tavalla muodostettu. Nyt itse en pitänyt tästä, vaan mieleen tuli että tämä voisi olla eri tavalla tehty. Mutta miten? Siihen on vain miettimistä. Ehkä minä vain olen kallioden ystävä jonka paljas pinta valuu veteen ja siihen tyrskyää veden aallot mutta eri asia onkin sitten lipputangon olemassa olo sellaisessa paikassa? Vielä kun sopivan oloisia ihmisiä kuvassa niin ehkä sitten aletaan lähestyä ajatusta.
Mitenkähän ois onnistunut kuva jollakin superlaajiksella tykin piipun suunnalta. Eli olisi piippu nokottanut ihan läheltä ja sitten taustalla lippu liehunut.
Katkennut lipputanko ei paljoa paina. Eihän kivetty polkukaan näy reunaan asti. Tän kuvan juttu on toi kiviaita tykkiaukkoineen ja kauas merelle näkyvä sotalippu joka kertoo ettei tänne tarvii yrittää hyökätä. Yksinkertainen on kaunista, tämä on.
Nätti simppeli Suokkikuva, jossa olisin suonut alareunaa kuitenkin hitusen enemmän näkyviin. Ei niinkään lipputangon vaan lähinnä muuripolun näkyvyyttä ajatellen.