Meinaan että kuvan katsoja on myös sen tekijäkin eikä vain toiset ja joka katsomiskerta kuva on enemmän tai vähemmän uusi ja luodaan uudestaan. Samat silmät, uusi pää. Kuvan tekijä katsoo kuvaa alusta asti. Hän on siten sen ensimmäinen katsoja. (Mitä hän näkee, alussa tai myöhemmin, vaihtelee.)
Näkökykymme elää hetkessä ja ymmärryksessämme. Jopa se mitä näemme eikä vain miten näemme. On tässä myös uuttakin, mutta tällä katsomiskerralla tähän postiin näen taas toisenlaista. Taidan ymmärtää paremmin. Ehkä vierainta minulle on merkityksien suuruudet ja tärkeysjärjestykset. Ei sellaisten voi antaa ohjata tekemisiään. Tai toisaalta voi, jos asettaa merkitykselliseksi merkittävät ja tärkeät asiat. (hymiö tähän, jonkinlainen aforismi.) Miten ymmärrettäväksi kuvaaja kokee tulleensa kuviensa kautta on sekin kovin henkilökohtaista ja sellaisen tärkeyteen on vaikea ottaa kantaa. Kuinka selkeää edes oli intentio. Mutta viimeksi sitten tuo parempi tai oikeampi mielikuva kuvista taustatietojen jälkeen. Voihan olla että kuvien voima kärsi tiedoista rikkoen luomiasi mielteitä ja vapaampaa ajatuksen liikettä. On erilaista ajatella ja kokea katsoen kuin sanoin. Kuvat vaikuttavat suorempaa tunteisiimme, kuten musiikkikin, se lie aivotutkimuksenkin tuloksia.
On selvää ikuinen ohipuhumisen lahja ja erilaisuuden autuus. Hetkittäin ilmaan heitetyn ajatuksen osuma, vahingossa ja intentiolla. Eläköön keskustelu, eläköön väliaikainen äly ja sivistys. Ja tämähän ei nyt ollut mikään moite keskustelulle vaan jonkinlainen assosiointi sanalla selvä.
Luin Keeganin pohdintoja. Pidin niistä. Voisin jakaa ajaukset. En tosin pysty vastaamaan niihin. Lähestyn tulkinnan kautta. Sain ystävältäni 3 vuott sitten hevosen pään. Pienen 9 cm'n keraamisen miniveistoksen. Tiedostin sen ainutlaatuisuuden. Ihastelin sitä pöydälläni, etsin sen viestiä käsin tunnustellen, sen mystistä monimuotoisuutta pöydälläni. Nyt vasta hetki sitten arvelen oivaltaneeni hevosen kasvojen kahtiajakoisuuden. Vasen puoli harjastukkineen ja emotionaalisuuten tavoittaneena oli , ehkä, hänen omakuvansa naisena, tulla huomatuksi. Oikean puolen koin miehisenä heijastumana. Mikä veistoksessa on tietoista, mikä alitajuista ympäristösuhteesta noussutta, mikä omaa kuvitelmaani. En tiedä. Haluaisin keskustella aiheesta tekijän kanssa. Ehkä suhteemme ei mahdollista sitä. Tunteet, ehkä särkyneet omakuvat ovat... , pitää varoen edetä, olla kuulolla. Jos onnistun 'reproamaan' tekijän pikku patsaaseen sisällyttämän viestin, niin laitan sen tänne esille. Puolen minuutin Video voisi olla oikeampi lähestymistapa. Olkoon tämä pyrkimys yksi esoteerinen hapuilu. t. manual