Sen tyylin kuva josta minä erityisesti pidän. Tässä kuitenkin minua häiritsee tuo pään palaminen puhki, päästä tulee oudon mallinen. Sen lisäksi en oikein jostain syystä pidä kuvan sävystä, juuri tuota kontrastia puuttuu portaikosta, taivaan ja pään osalta siinä on jo liikaakin. Valo heijastuu portaista hyvin ja sommitelma on hyvä. Hiukan pehmeämpi valo olisi saattanut tehdä tästä oikein hyvän, toisaalta silloin olisi heijastumat menetetty. Kaksipiippuinen kuva josta on vaikea sanoa mikä olisi oikein. p.s. kyllä siinä jotain kuitenkin on kuin minustakin heltiää näin pitkä kommentti
Ai Ouvinen oli noin vanha kun jo 50-luvul kuvannut. O_0 Ihan kiva kuva, tykkään tosta miekkosen tyylistä kantaa tuota rasiaa. Sävyt on ihan mukavat eli sopii hyvin sekä kuvakulma on ihan siisti. Ei suuremmin voi nyt kehua mutta ei missään nimessä haukkuakaan.