Monet luottavat jopa vuosikymmenien ajan saman valmistajan kameroihin. Periaate on selkeä ja urheilusta tuttu: Voittavaa joukkuetta ei vaihdeta. Mikäli valmistajan X sukupolvella Y sai hyviä kuvia, niin sama pätee sukupolveen Y+1 kunnes joku todistaa toisin. Olisi kiinnostavaa tietää miten eri käyttäjät päätyivät merkkiin ja jos vaihtoivat, niin mistä syystä. Itse aloin harkitsemaan valokuvauksen vakavasti Canon 300D:n ilmestyttyä vuonna 2003. Isäni oli kuitenkin käyttänyt Nikon F-sarjan kameroita ja pyysi odottamaan Nikonin vastausta. Nikon D70 saapui markkinoille vuoden 2004 keväällä. Lopulta kävin kesällä 2004 vilkaisemassa molempia ja päätin tilata D70:n. Suurin syy oli ergonomia ja monipuoliset säädöt. Rehellisesti täytyy myös myöntää, että mielestäni kameralla on vain yksi oikea väri ja se on musta. Lopputalvesta siirryin D1X:n käyttäjäksi. Nykyinen kamera pelittää varmasti muutaman vuoden. Ellei tielle satu sopivaa D2H- tai D2X-mallia käytettynä (ainahan voi toivoa vaikkapa karkkisadetta). Olisi kelvannut yhtä hyvin yleiseen keskusteluun, mutta taitaa olla sittenkin laitepuolen juttua ...
Itse siirryin Minoltan AF kamerasta (olikoha joku 505Dynax tai jotain) Minoltan MF-kameraan X-700, se oli hyvä kamera, mutta luulin saavani vielä paremman Canonin T-90:stä (mikä harhaluulo). Kun totesin, ettei se ole hyvä, kiinnostuin Canonin D30:stä, se ei ollut huono kamera, mutta kun alkoi tulla uusia malleja, niin päätin päästä siitä eroon, kun vielä sain hyvät rahat. Ennen sitä ostin vielä MV-rungoksi EOS-300:n. Sen kanssa meni sitten oma aikansa, seuraksi ostin saksata Mamiya 645E:n, Sitten tulin taas toisiin aatoksiin, kun totesin, ettei ole varaa työttömänä ostaa kahteen järjestelmään. Nyt sitten viime syksynä ostin 10D:n ja edelleen on käytössä MV-runkona EOS300. Uutena hankinata tuli sitten Hasseli josta EN aio luopua. Ellen sitten joskus voita lotossa ja osta uutta Hasselia. Mutta näillä on pärjättävä.
En usko että sellaisia kultaisi kameroita enää juuri tulee. Tai ainakaan tällä hetkellä. Kuten edellisestäkin käy ilmi, kameraa pitää vaihtaa koko ajan. Noh, ehkäpä on kyse siitä, että elämme digijärkkäreiden läpimurron aikaa. Ehkäpä kehitys hidastuu jossain vaiheessa ja into vaihtaa kameraa vähenee. Ja merkki. Se onkin sitten vähän toinen juttu.
Allekirjoitan Fangion mielipiteen kultaisista kameroista. Uskon, että vaihtamiset olen vaihtanut vähäksi aikaa. 10D.llä pärjää pitkälle tulevaisuuteen. Onhan uusissa ominaisuuksia enemmän/hiotummat ominaisuudet, mutta sanoisin, että 10D:ssä on vielä opeteltavaa. Samoin Hasseli on sellainen kamera, että se on hyvä kamera lopun ikääni. Koska en ole vielä löytänyt omaa tyylisuuntaani, niin käytän molempia kameroita. Toisaalta ei sillä digijärkkärin merkillä ole suurta merkitystä. Mutta silloin kun D30 oli markkinoilla, ei ollut oikein muilla merkeillä digijärkkäreitä. Joten kun putket on kerran hankittu jollekin merkille on merkin vaihtaminen vaikeampaa..... Tulipahan taas vuodatus... : )
Yhtälöön kuuluu lisäksi vielä valmistaja Z, jonka tekemä vehje on joskus osoittautunut huonoksi, eikä kyseiseen merkkiin oikein luota koskaan enää. Mulla se on Canon. Vaihdoin kyllä sujuvasti Pentaxista Nikoniin, kun mulla ei kuitenkaan mitään kovin käyttökelpoista Pentaxin kamaa ollut. Kaikki yli 20 vuotta vanhaa eikä mitään huippukakkuloita. Ei mulla Pentaxin suhteen mitään valittamista ollut, mutta Nikonin minä jo silloin pikkupoikana olisin halunnut, jos olisi ollut rahaa.
Ensimmäistä kinojärkkää ostaessani en vielä tiennyt kameroista juuri mitään. Kuvannut olin jo pitkään, mutta laitteista en ollut kiinnostunut. Niinpä kävelin vain kameraliikkeeseen ja sanoin myyjälle, että järkkä kouraan kiitos ja halavalla =) Niinpä tuli ostettua Canonin eos 300. Sillä tuli pärjättyä monet vuodet. Sitten kun tuli 300D niin en empinyt hetkeäkään. Se kun oli ainut digijärkkä, joka sopi minun kukkarolle. Olin toki harkinnut 30D:tä, mutt se ei oikein iskenyt.
Historiaa Moi ! Eka järjestelmäkamera oli Leica m2 käytettynä vuonna 1968, about. En osannut silloin juuri arvostaa sen laatua kunnolla ja tämä johtikin pitkällisten pettymysten sarjaan slr-vehkeiden kanssa. Niin. Melkein kaikki kamerani olen ostanut käytettynä. Pentaxin LX, Canonion A-1 ja Nikonin D100 tekevät poikkeuksen. Sarjassa oli hyviä Pentaxeja, spotmatic, kx, mx ja lx, vähemmän hyvä es ja me-super. Hyviä Olympuksia (om-1 ja om-2). Surkeita Topcon ja Petri, miksiköhän tuollaisiakin kokeilin. No halpoja olivat, käytettyinä. Mainioita pelejä olivat Nikonin F, F2, F3, FM ja F5, Canonin A-1, F1. Kelvollisia, vaikkakin hieman rimpuloita Nikkormat ja Canonin Ftb ja eos-650. Kelvollisia, vikkakin aika rohjoja kannettavaksi olivat Hasselbladin 500c ja paremmin mukana kulkeva SWC. Näiden laadussa ei sitten mitään valittamista ollutkaan. Nyt sitten digimaailmassa D100 jonka kanssa alan olla enemmän ja enemmän sinut. Kuvien laatu paranee kaiken aikaa. Kai voin reilusti sanoa että 70-luvulla harrastin todellakin kameroita enemmän kuin kuvaamista. Jäihän noita kuviakin, taitaa diojakin tuolta kaudelta olla yli 5000 vaikka paljolti mustavalkoista käytinkin. Summa summarum, kaikilla kameroilla saa hyviä kuvia. Hyvän ja huonon kuvan ero syntyy kameran takana. Tällä hetkellä olen tyytyväinen Nikon-kuvaaja. Kaapissa on vielä 4 filmirunkoa digin lisäksi. M2 on ainoa joka on pitkässä juoksussa jäänyt. Siitä en luovu. Aina välillä ruoho näyttää vihreämmältä aidan takana. Kokemus on osoittanut että vaihtelu virkistää ja innostaa taas välillä kuvaamaan. Muuta etua siitä merkin vaihdosta ei yleensä ole. --