Menossa on valitettavan lyhyt mutta kiintoisa tilaisuus käyttää sekä Leica M9 että X1 -kameroita. Tiedän hyvin että M-Leicoista yleensä ja digiversioista erityisesti on niin monta mieltä kuin on kuvaajiakin. Ajattelin kuitenkin, että laitan tänne hieman käytännön kokemuksia ja muutamia mallikuvia. M-Leicoilla on syystäkin maaginen maine. Sitä ei suikaan ole himmentänyt edes superautomaattien aikana valtavirrasta poikkeava yksinkertainen mutta monien hankalana pitämä käyttö. Erityisesti mittaetsimestä on liikkeellä massiivinen määrä vähintäänkin puutteellista tietoa. Ymmärrän hyvin sen käytön ristiriitaisuuden, sillä itselläkin on tietynlainen rakkaus/viha-suhden ko. malliin. Siinä mihin se on tehty, on M-Leica mielettömän hyvä, mutta esim 90-millinen ansaitsisi kyllä koko mittaetsinkuvan suuruisen suurennoksen. Eroa voi kuvailla mielestäni hyvin vertaamalla M-Leicaa 2-paikkaiseen klassiseen urheiluautoon kun taas nykyaikainen DSLR vertautuu citymaasturiin. Molemmilla autoillaan, mutta kumpikaan ei korvaa tietyissä asioissa toista. Hinta ei tässä ole valintakriteeri, vaan käyttötarkoitus. Olen kuvannut M-Leicoilla suunnilleen vuodesta -72 alkaen. Viisi runkoa on vuosien varrella vaihtunut aina uudempaan, viimeiseksi M6TTL etsimien suurennoksen (0,72x ja 0,85x) vuoksi. Pokapäisenä joutuu maksimoimaan mittaetsimen käytännössä yhdelle polttovälille optimaaliseksi ja toiselle suunnilleen sopivaksi. Kokemukset M8 -mallista ovat jääneet satunnaisiksi mutta suurimmaksi osaksi tyydyttäviksi. Mikä yhden rungon/yhden objektiivin filosofiassa on erittäin hyvää on se, että se pakottaa kuvaajan katsomaan tarkemmin. Samalla aihepiiri tietysti supistuu mutta niistä mihin keskittyy kunnolla löytyykin aivan uusia ulottuvuuksia. Jokainen voi kokeilla tätä ottamalla DSLR-rungon ja yhden kiinteäpolttovälisen mukaan kahden viikon ulkomaan matkalle. Mitä eksoottisempi paikka, sitä parempi. No niin, sitten asiaan... M9 näyttää ja tuntuu pulleammalta kuin M6TTL, M7 tai MP. Mittaeroja ei kuitenkaan ole tai sitten ne ovat yhden millin luokkaa (korkeus +3 mm). Samoin painoerot ovat pieniä. Kamera tuntuu painavammalta kuin miltä se näyttää. Sehän on ulkoisesti pieni täyden koon vaihto-objektiivikameraksi. Kaikki käyttökytkimet löytyvät oikeilta paikoiltaan. Ainoa, mikä puuttuu on pikasiirtovipu, joten oikean käden peukalo hakee ihmeissään. Päältä oikeasta reunasta löytyy kupin keskelle sijoitettu laukaisin, jonka juuressa on yhdistetty virtakytkin, kuvausnopeuden säätö (s/c) sekä vitkan valinta. Viimemainitun viive valitaan menusta (2 tai 12 s). Laukaisimen vieressä on suurikokoinen suljinajan valintakiekko 8 s - 1/4000 s + B sekä aika-automaatin valinta A. Manuaalinen valinta toimiin puolen pykälän tarkkuudella, automatiikka portaattomasti. Keskellä optiikan kanssa samassa linjassa on perinteinen salamakenkä johon sopii niin vanha manuaalisalama kuin TTL-mittaukseen kytkeytyvä Leican/Metzin salama. Nopein synkka-aika on 1/180 s. Etsin on sama tuttu kirkas ja hieno mittaetsin joka tosin edelleenkin ansaitsisi mielestäni suuremman okulaarin. Etsimen suurennos on aiemmista poiketen 0,68 -kertainen. LIsäys: Tämän ansiosta 35-millisen helokehä näkyy silmälaseja käyttävällekin hieman paremmin kuin perinteistä 0,72x etsintä käytettäessä. (jatkoa seuraa...) ............................................................................................ 4.7. M9 on instrumentti aivan kuten hyvä ase tai soitin. Pelkkä sellaisen omistaminen/käyttäminen ei ole tae mistään. Kuvaaminen eroaa oikeastaan kaikilta osin tavallisen DSLRn käytöstä. Ja näin digiaikana erityisesti siksi, että kameran LCD-näyttö ei toimi samalla tavoin nopeana laadun varmistajana kuten olemme voineet tottua parempin DSLr-kameroiden kohdalla. Ensinnäkin koska se on suhteellisen pieni, toisekseen se päivittyy hitaasti zoomatessa ja kolmanneksi näyttökuva, jota tarkastellaan on hyvin vaatimaton teknisessä mielessä. Sitä ei juuri kannata suurennella. Tästä seuraa se, että on tiedettävä tai ainakin uskottava omiin taitoihinsa siitä, että otettu kuva on ok. Palataan siis noin puoliväliin taaksepäin filmiaikaa muistuttavaan tilaan. Toisaalta tästä on se ilo, että sitten kun kuvat on ladattu tietokoneelle voi todeta että ne ovat parempia kuin etukäteen saattoi ehkä ajatella. Leica M9llä ei voi kuvailla kovin pitkiä jaksoja monen kuvan/s vauhdilla, sillä puskurimuisti täyttyy heti ja 16-bittiset raw -tiedostot vievät vievät muistitilaa vajaa 36 mega / kuva. Kun kamera kirjoittelee sarjakuvauksen tuloksia ei sillä voi sillä hetkellä kuvata. Kamerassa ei ole kuvanvakaajaa. Omasta puolestani on todettava, että olen Nikonin vakaajien kanssa tottunut huonoille tavoille. Onneksi M9 ei tärähdä helposti ja harjoittelun jälkeen alkavat taas 1/15 s kuvat parantua terävyydeltään, mutta kyllä joukkoon on sutta mahtunut turhan paljon mukaan. Tämä on sikäli oleellista, että Leicoja ostellaan etupäässä erinomaisten objektiivien vuoksi. On siis silkkaa hulluutta pilata niiden tarjoama laatu tärisyttämällä kameraa. Objektiiveista sen verran, että rungon mukana on Leican uusimpia malleja edustava Summarit-M 50 mm f/2,5. Se on hyvin pieni, suodinkierre 39 mm ja optinen laatu erittäin hyvä erityisesti f/4 alkaen. Kun laittaa herkkyydeksi ISO 320 ja aukoksi f/4 kuvaa hämästyttävän huonoissa olosuhteissa käsivaralta vallan mainiosti. (lisää jatkoa ja enemmän kuvanäytteitä seuraa...) 8.7. SIVUJUONNE: Leica on julkaisut käyttöjärjestelmän päivityksen (versio 1.116) jo 12.3. Jostain syystä koekamera oli kuitenkin varustettu vanhemmalla versiolla. Latasin uuden version kameraan ja ainakin se auttoi muistikortin alustuksen nopeuteen merkittävästi. Tietoa lukuisista muista parannuksista löytyy täältä: http://en.leica-camera.com/photography/m_system/m9/download-163_10.html Leican mittari on kuvan keskustaa voimakkaasti painottava. Sen mittausalueen opettelu vie jonkin verran aikaa, sillä itse aluetta ei ole merkitty etsimeen millään tavoin. Koska alue pysyy samana objektiivista riippumatta on se esim. 21-millisellä merkittävän laaja. Tämä on muistettava kameraa käytettäessä. Esim. mittaus myötäisessä sivuvalossa monivärisestä ja -sävyisestä rantakalliosta tuotti noin 2/3 ylivalotuksen (mikä sinänsä ei ollut yllätys eikä raw-tiedostossa mikään ongelma). Positiivisena puolena on todettava että mittarilla saa mitattua tarkasti kun muistaa olla huolellinen. Tässä on eräs kameran ominaisuus joka tuntuu varmasti oudolta korkealaatuiseen matriisimittaukseen tottuneelle. DNG-tiedostot aukeavat Camera Rawilla kauniisti ja huomasin tarkastelevani monia tiedostoja jiopa 300%na - tapa, jota en harrasta mm. Nikonin NEF-tiedostojen kanssa. M9llä tulee kuvattua super fine jpg + dng -yhdistelmää, koska Leican jiipekit ovat vallan hyvä suoraan käyttöön pienen hienosäädön (rajaus, terävöinti käyttötarpeen mukaan ym.) jälkeen. DNG taas on minulle lähtökohta josta luon kulloinkin hyvältä tuntuvia versioita lähinnä perussäädöillä mutta käyttäen säätöjä eri tavoin kuvan eri alueilla. (Jaaha, ukkonen pukkaa päälle. Jatketaanpa myöhemmin...) EDIT: Eipäs tullutkaan, mutta kun on yhden koneen ukkosen vuoksi hajottanut ja tiedostot hukannut niin on tullut ehkä turhan varovaiseksi. Mainitsin aiemmin kuvanvakaajien vaikutuksen laukaisuepäterävyyden hallinnassa. Laukaisun harjoittelun puutteen kyllä huomaa hyvinkin selvästi M9 otetuissa kuvissa. Tietty huolimattomuus/automaattinen helppouden kuvittelu vaivaa takaraivossa. Alempana heittokuva käsivaralta ilman tukea 1/8 s. f/2,5 ISO 160 sekä osasuurennos. Kuten kuvasta näkyy, ei terävyysaluetta noin metrin päästä juuri ole, eikä kuva ole ihan terävä. Toisaalta täysi aukko irrottaa kohteen kauniisti taustasta ja luo kontrastin terävän ja epäterävän välille. 11.7. lisätty pari kuvaa: valonmittauksesta sekä bändi 12.7. Leican objektiivit ovat tunnettuja siitä, että siirtymä terävältä alueelta epäterävään ja taustan valopisteiden olemus on kaunis. Uusimmissa, aiempaa vieläkin lisää terävyyttä ja korkeampaa kontrastia tavoittelevissa objektiiveissa on osa tästä magiasta hiipunut. Oheisena osasuurennos aukolla f/4 kuvatusta ruudusta, joka on tarkoituksella rajattu kapeaksi, niin että koko siirtymä saataisiin mahtumaan mukaan. Summarit-M 50 mmf/2,5 ISo 160 1/125 s f/4
Vs: Leica M9 Hyvä! vihdoinkin asiantuntevaa ja kokemuksella ryyditettyä näkemystä. Odottelen innolla jatkoa.
Vs: Leica M9 (lisäys 4.7.) Odotan kanssa mielenkiinnolla... Ja Leicakuume nousee vaarallisia ketjuja!
Vs: Leica M9 (lisäys 4.7.)(toinen 8.7.)(11.7.)(Bokeh 12.7.) Olen minäkin Leica M8 ja M9 rungoilla kuvannut, en ole lämmennyt niille vaan valintani oli Hasselin DFV II kuten monet täällä tietävät. Hintaluokka on suunnilleen sama ja kumpaankin on valmiina joukko erinomaisia obiskoja omassa laukussa. Kritisoisin seuraavaa, ( tapiola on ne useimmat to maininnut) Kun on kuvannut Nikon SP mittetsin rungolla, on Leican etsin EDELLEEN SURKEA! 50mm ja siitä ylöspäin pitäisi olla ehdottomasti 1:1 etsin ! Laajis etsimet pitäisi olla zuumautuvia, jotta koko etsinkuvaa voisi hyödyntää. Hämäräkäyttöön pitäisi olla käyttönäppäimien valaisu, pieni ledi napista joka valaisisi esim obiskan säädöt. Se oli nikon F3 rungossa! Kameran alle pitäisi olla "buusteri" johon kätevä kahva ja lisämuistia/lisäakkua. Tässä vain muutama detalji, vaikuttaa että Leitz suunnittelijat elävät tyhjiössä tai paremminkin norsunluutornissa kuvitellen omaa tuotettaan erinomaiseksi.
Vs: Leica M9 (lisäys 4.7.)(toinen 8.7.)(11.7.)(Bokeh 12.7.) Ei taida oikein istua M-sarjan yksinkertaistettuun filosofiaan tuollaiset näppäinten valaistukset. Ennemmin ottaisin jonkinlaisen kennonpuhdistuksen, mikä ei häiritsisi käyttökokemusta mitenkään, mutta pitäisi enimmät roskat pois kennolta. Kenno tuossa kun on aikamoinen paskaimuri. Aliarvostettu Epson R-D1 oli muuten varustettu 1:1 etsimellä. Sain siitä jostain syystä pitkään vaivanneen elohiiren silmääni, mikä on onnekseni pysynyt poissa Leicalla. M9 etsimessä on jostain syystä kontrastikkaampi kaksoiskuva kuin M8:ssa, vaikka etsin pitäisi olla samanlainen. M9 on mielestäni huomattavasti helpompi tarkentaa sen ansiosta. Voi myös olla, että kaksoiskuva himmenee ajan myötä tai jotain ja siitä syystä M8 tuntuu kehnommalta siinä suhteessa. Akun kesto ei tosiaan ole häävi, mutta vara-akkujen avulla sen kanssa pystyy elämään.