Varmaan näin on, kuitenkaan minun onnettoman rajoittunut ajatteluni ei ymmärrä sitä, miten voi olla _itse_ilmaisua se, että ostan jonkun toisen suunnitteleman ja valmistaman massatuotteen?
Leica on ymmärtääkseni ollut 50-luvulla (ja ehkä vielä 60-luvullakin) ammattilaisten työkalu, joka on luotettavuudeltaan ja käytettävydeltään ollut edellä silloisia kilpailijoitaan. Optiselta laadultaan ehkä myös. Kun joku Salgado lähti kuvausmatkalle, ei vaihtoehtoja juuri ollut. Laitteiden piti toimia, koska huoltoa ei ollut saatavilla. 3-4 Leicaa mukana oli melko turvallinen valinta. Sittemmin Nikon oli samassa asemassa. Nykyisin kait kaikki ns. isot merkit ovat suunnilleen samanveroisia, ellei nyt sitten lähdetä jonnekin Antarktikselle kuvausmatkoille, tms.
Minä en puolestani ymmärrä miten kamerabrändeihin liittyvät valinnat eivät olisi itseilmaisua. Aikaisemmasta elämästä jäi mieleen yksi keskeinen havainto, nimittäin, että viestimme jatkuvasti meihin juurrutettuja päähänpinttymiä joka ainoalla manööverillä mitä me teemme aamusta iltaan. Kaikki muut käsitykset taitavat pääsääntöisesti olla väärää itsetietoisuutta hyväksymme me sitä tahi emme. Näin se vaan menee ja sen vuoksi Leicalla riittää asiakkaita siitä huolimatta, että kyseessä on teollisesti valmistettu tuote. Jos vaikuttaa liian hapokkaalta, niin mieti Harley Davidsonin brändiä, hinnoittelua ja jälkimarkkinointia ja vertaa sitä vastaaviin japanilaisiin pyöriin, jotka ovat varmasti monin verroin kehittyneempiä, halvempia ja parempia, mutta silti niiden brändit eivät kilpaile edes samalla seinällä noiden pyörien kategoriassa. Moottoripyöräesimerkillä on ehkä helpompi hahmottaa markkinointia, sitä viitekehystä, johon kuuluvat tarinat, myytit ja uskomukset ovat osa tuotetta siinä, missä mikä tahansa muukin ominaisuus.
Kamera on vielä aika halpa tapa ilmaista olevansa varakas. H-D on sitten jo paljon kalliimpi. Veikkaisin, että joku tuonkin ostaa kesän mittaan - itseilmaisu vaatinee jonniinverran pönkitystä siinäkin tapauksessa:
Tuo "viestimme jatkuvasti" taitaa olla väite, joka ei ole todistettavissa millään mielekkäällä tavalla. Henkilö A toki voi pyrkiä esineellä B ilmaisemaan ominaisuuden C. Jollekulle toiselle sama esine on vain funktionaalinen esine. Kolmas henkilö ei oikein voi a priori tietää, kuka _haluaa_ viestiä mitäkin tai olla viestimättä. Eri asia sitten on se, että esineisiin voi liittyä laajemmin tai suppeammin yhteiskuntaan levinneitä ennakkoluuloja esineen X käyttäjistä. Esimerkiksi että Leicalla kuvaavat ovat... niin minkälaisia? Mutta muiden tuntema ennakkoluulo on eri asia kuin aktiivinen viestiminen. Lisäksi arvelen (ja vain arvelen), että monet yleiseksi kuvitellut esine-ennakkoluulot eivät tosiasiassa ole kovinkaan yleisiä, ne ovat ehkä enemmänkin oletuksia muiden ihmisten ennakkoluuloista. EDIT Ylläoleva siis ajatellen tietoista, päämäärähakuista viestintää. Ei-tietoisen viestinnän osalta on kyse mekanismista jossa toimijan A tila muuttuu tavalla joka toistuvasti tuottaa havaittavan ilmiasun B jonka sitten toimija C tulkitsee loogisella ja toistuvalla tavalla ja lopputuloksella. Esimerkiksi pensaan marjojen kypsyessä marjojen väri viestii linnuille, että nyt sopii tulla levittämään marjojen siemeniä kauemmaksi. Tämä mekanismi selvästikään ei toteudu jos ostan Leican joten tässäkään mielessä ajatuksesi jatkuvasta ja ei-tahdonalaisesta viestimisestä ei tunnu kestävältä.
Kyllähän Leicassa sitä jotain täytyy olla, kun sen tiimoilta syntyy ja on aina syntynyt kivasti keskustelua. Aikoinaan mulla oli Praktica, en muista että se olisi synnyttänyt vuosien mittaan erityisempää keskustelua. Leica lienee vähän kuin Rolex. Saman perustarpeen hoitaa Leijonallakin, ei se Rolex sen paremmin aikaa näytä. Ja samat kuvat kuin Leicalla ottaa sillä Prakticallakin. Toki on eri fiilis kuvata Leicalla kuin Prakticalla, ja varmaan eri fiilis katsoa ranteesta aikaa, jos ranteessa on Rolex eikä Leijona…
Samaa mieltä. Nämä yleistäjät taitavat kärsiä vain persauksuuden lisäksi heikosta itsetunnosta. Esimerkiksi itse etsin Mark IV tilalle pienempää kameraa ja objektiiviksi olisi riittänyt 50mm kohtalaisella valovoimalla. Kävin ottamassa käteen Leica SL2 ja tiesin heti, että ei ole minun kamera. Olihan se aavistuksen pienempi, mutta painava kun synti. Ei puhutellut lainkaan, kun tarkoitus on kuitenkin kanniskella sitä kirkonkylällä. Missään vaiheessa mielessä ei edes käynyt, että Leica olisi jonkinlainen status symbooli, jota joku kadehtisi ja katsoisi ylöspäin. Kaikenlaisia kitinöitä sitä kuuleekin.
Hienosti pohdiskeltu. Oletkohan opiskellut joskus filosofiaa vaikkapa yliopistossa? Se on kyllä totta, että ihmiset ovat keksineet kaikenlaisia typeriä stereotyyppisiä määritelmiä, esim. tiettyjen automerkkien kuljettajista/omistajista. Kameroiden omistajista niitä määritelmiä taitaa olla aika vähän, koska valokuvausharrastus on kuitenkin huomattavasti pienemmän ihmisryhmän puuhaa kuin autoilu.
Olen EDIT 1980-luvulla saattoi opiskella pitkään ja hartaasti ja keräillä sivuaineita halutessaan paljonkin.
No joo, juttujen taso alkaa olla taas "Tilasin sen Lamborghinin, kun sille riittää 150 cm korkea autotalli. Voin säästää autotallin rakentamiskuluissa. Missään vaiheessa en tiedostanut, että Lambon hankinnassa on kysymys luksus-hyödykkeestä". Yritän tehdä taas exitin. Toivottavasti se pitää paremmin kuin viime kerralla. Hyvää juhannusta kaikille ja toivottavasti myös hyvää loppukesää. Nähdään taas, kun illat pimenevät.
Tuskinpa siinä itse kamerassa mitään ihmeellistä on. Varsinkin nämä uudet digi Leicat on valmistettu hyvin samanlaisista materiaaleista ja elektronisista komponenteista mitä muutkin kameravalmistajat käyttävät. ”Se jokin” on sitten ihmisten mielissä, mitä kullakin… Noin päin kyllä, mutta ei välttämättä toisinpäin. Leican M-sarjalaisessa on tietääkseni etsimessä vain muutama erilainen helokehä muutamalle erilaiselle kiinteälle objektiivin polttovälille. Pisin taitaa olla 135 mm. Mitään Zoom-objektiiveja ei voi käyttää. Siihen vielä pelkkä manuaalinen tarkennus, niin paljon kuvausmahdollisuuksia jää pois. Vanhoihin filmi-Leicoihin oli kuulemma saatavana ”Visoflex”-peilikammio, jonka avulla saattoi käyttää pidempää teleä, mutta toiminnaltaan härveli oli kuulemma aivan kaamea. Lähikuvissa etsin tuottaa parallaksivirheen ja etsin taitaa olla muutenkin lähinnä ”suuntaa antava”. Jos tekee etsimessä tiukan rajauksen, niin valmiissa kuvassa ne rajat voivat olla jossain muualla(??). Mutta joo, kunkin omat kuvaustarpeet ratkaisevat, mikä kamera sopii kenellekin.
Eipä niin. Salamakuvaus on Leicalla aika haastavaa, mutta eivätpä Leica-miehet taida salamaa käyttääkään. Vanhemmissa M-maleissa lyhin sykkausaika oli 1/50 s. Esim. täytesalaman käyttö ulkona oli käytännössä mahdotonta. - Eivät ne ajat paljon lyhyempiä taida olla vieläkään.
M10 oli salamatäsmäysaika 1/180, lähes sama kuin järjestelmäkameroissa. Oli yksi syy, miki ko. kamern hankin. Kyllähän tässä keskusteluketjussa ilmenee se, että lienevätkö kaikki kommentoijat käyttäneet Leicaa viikoittain vähintään vuoden aikaa? Siinä kun oppii kameran ominaisuudet - hyvässä ja pahassa - ja ennen kaikkea oppii hyödyntämään mittaetsintä. Kyllä m10 muutama painike/kiekko ovat käytettävyydeltään huomattavasti parempi kuin ns. kustomoitavat näppäimet. Minullakin noita kustomoitavia systeemejä on ollut Nikon, Canon, Panasonic, Fuji ja nyt Sony merkkisiä. Leica vie loogisuudessaan ja käytettävyydessään niitä 100-0. En usko, että minkään kameramerkin valinta sinällään tekee kuvista tai kuvaamisesta harkitumpaa tai parempaa kuin jollain toisella. Kaikki on kiinni kuvaajasta. Tärkeintä on oppia tuntemaan kameransa, esim. valottamisen suhteen, ja toimia sen mukaisesti. Ei autofokus kameralla tarvitse ottaa satoja kuvia tai Leicalla vain yhtä.
Tunnustan, eipä ole ainakaan minulla tuollaista Leica-kokemusta. (Paitsi Leica-stereomikroskoopista). Vaan mitäpä siitä, tiedän jo ko. kameran spesifikaatioiden perusteella, että se ei sovellu sellaisiin kuvauksiin mitä itse harrastan. Toisaalta, laite soveltuu varmaan oikein hyvin johonkin muun tyyppiseen kuvaukseen, ja kun tuntee kuvauskalustonsa mahdolliset rajoitteet, niin osaa sitten valita kuvauskohteensa sen mukaan. Muutenkin, ei tämmöinen harrastekuvaus niin vakavaa ole. Kuvataan mitä kuvataan, ei kai se niin tarkkaa ole. Ammattikuvaajilla tilanne lienee hieman toinen, mutta he tuskin useinkaan enää valitsevat Leican M-sarjan edustajia työvälineikseen(??). Se kuulostaa kyllä hauskalle, että Leican ostaja pääsee ainakin tuon yhden henkilön mukaan ”matkalle”. Muiden pitänee käydä matkatoimiston kautta reissulle lähteäkseen…
Leican objektiivit ovat kyllä erinomaisia, joskin verraten hintavia. Toki Pentacon objektiivitkin olivat ihan riittävän hyviä, joskin varsin edullisia. Asuin aikoinaan Länsi-Saksassa, olin jo aikaa siirtynyt Prakticasta ja Pentaconista ensin Canoniin ja sitten Nikoniin. Leicaa pidettiin tuolloin Saksassa täysin huippukuvaajien ja ammattilaisten kalustona, sen saatavuus oli heikko ja se oli varsin kallis suomalaiselle. Sitä en edes ajatellut hankkia. Tuolloin hankin Rollei 35S ja ja Minox GTE:n, sekä objektiiveja Nikoniin. Siihen aikaan oli vielä hintaeroa Saksan hyväksi. Kaikki päteviä laitteita vieläkin.
Erään vanhan lehtikuvaajan muisteluitten mukaan, Leican M-mallit olivat kovin suosittuja Suomessa 1950-luvulta jonnekin 1970-luvun alkuun, jolloin Canon ja Nikon rupesivat valtaamaan tilaa ammattikuvaajien kameralaukussa. Toki Leicaa pidettiin edelleen huippulaatuisena kamerana, mutta japanilaiset voittivat hintakilpailussa, eikä ammattikuvaajilla useinkaan ole varaa maksaa pelkästä ”fiilistelystä”.
Näin se kehitys kulki. Leica oli ja on aina ollut rajoitettuine tuotantomäärineen ja laatustandarneineen kallis, ja myös sillä tavalla saatavuudeltaan heikko, että sitä ei juuri koskaan ole saanut ns hyllyltä. Jonottaa on pitänyt. Muutoinkin kehitys johti siihen, että peilikamerat syrjäyttivät mittaetsinkamerat. Ne myös kehittyivät ominaisuuksiltaan nopeasti ja syrjäyttivät näinkin mittaetsinkamerat ammattikuvaajien työkaluina. Tästä Sakke jo kirjoittelikin. Olen kyllä myöhemmin kuvannut Leicalla, sekä M6:lla filmille että myös digileicoilla. Päälimmäinen vaikutelma on tietenkin laatu. Kuriositeettina saksankielisessä ympäristössä asuneena totean, että Leica lausutaan Laica, ei Leica, samoin kuin Zeiss lausutaan Zaiss.
Tuo "viestimme jatkuvasti" taitaa olla väite, joka ei ole todistettavissa millään mielekkäällä tavalla. En tiedä oikeastaan, miten tuohon kommentoida, kuin että ikävää jos näin kokee. Pitää olla oikeastaan jotain tynnyriäkin "pahempaa". Vähän oksettaakin...
Minä palasin tovi sitten digi-puolelta takaisin Leicaan ja vastaaviin + mustavalkofilmiin. Mustavalko on aina ollut mun mielenkiinnon kohde ja kun en kuvaa esim. makroja, minun käyttökohteissa Leican ergonomia vaan on miellyttävä. Digi-Leicaa olen himoinnut vuosia, mutten saa perusteltua hintaa itselleni, edes käytetyissä. Nykyisilläkin filmin hinnoilla digirungon hinnalla ostaa aimo läjän filmiä. Toisaalta mulla on ihan riittävästi kaikkia muita digi-vehkeitä enkä kuvaa 1-2 rullaa päivässä kuten joskus aikanaan, vaan yksittäisiä harkiitumpia kuvia silloin tällöin.