Kuvasin Leicalla aikanaan, sekä fimi- että digirungoilla. Filmirungot menivät hankintana ihan ok ja kaikin puolin hyvin, myös taloudellisesti. Eikä niitä tarvinnut oikeastaan vaihtaa koskaan. Sitten tulivat digileicat. Ensimmäinen digileicani oli M9, aivan ainutlaatuinen laite ccd kennoineen, joka euron väärti, mielestäni. Se oli kuitenkin jo vähän sen hintaluokan laite, jonka hankkimisen katsoin viisaimmaksi tehdä vähän salaa. No, tuli uusia malleja, myös erinomainen monochrome. Päivittelin runkoja uusien mallien myötä, hintaluokat alkoivat olla sellaisia, että hankinnat piti tehdä jo kotiväeltä täysin salaa; itse kuitenkin olin käsittääkseni täysin järjissäni ja tiesin mielestäni mitä olin tekemässä. Nykyisen Leica M11 Monochromen hankinta (olisi) on jo sen suuruinen rahoitettava, että sitä on vaikea perustella itselleen sillä, että olen käsittääkseni täysin järjissäni. Hankita (pitää) pitäisi salata myös itseltä. Ei järkeä, eivätkä kuvat sen myötä ainakaan parane. Hyvä kun saa edes entisten veroisia.
Kyllä. Harvalla tarve näissä perusteena on. Sama se on tietenkin muidenkin ns luksustavararoiden kanssa. Toki, Leicat ovat aina haluttuja, ja jälleenmyyntiarvokin pysyy hyvin. Filmileicoissa se on melko lailla noussutkin.
Luovuin 1,5 kk sitten leica 10 + 3 optiikasta. Paljon tuli itselleni tärkeitä kuvia otettua. Vaihdoin sen autofokus peilittömään ja 24-70/2.8 tsuumiin. Tällä hetkellä tämä tuntuu sopivalta kombolta. Ei ole ikävä leicaa, muttei kyllä oloa, etten joskus hankkisi uudelleen. Lähitarkennustäisyys oli suurin rajoittava tekijä.
Leica on kai vähän kuin jalkapallo: Leicalla kuvaaminen ei suinkaan ole osa kuvaajan elämää, vaan kuvaajan elämä on osa Leican tarinaa.
No no, onhan Leica mekaanisesti laadukas ja jo pelkästään esineenä aina hieno. Objektiivitkin ovat sitä tasoa, ettei tarvitse katua hankintaa, puhumattakaan arpoa Sigman tai Sonyn välillä, eikä vaihdella alvariinsa. Ja kyllä jotkut kuvaajat ovat Leicalla ottaneet hyviä kuviakin. Mutta samat kuvat kieltämättä ottaa osatessaan millä tahansa laitteella.
Kyllä mä leican viehätyksen ja laadun tiedän. Leica m10 väreissä oli se pop. Mutta en kyllä m11 ostaisi, en ymmärrä mihin niin hirvittävää pikselimäärää tarvitse. Jos joku pitäis ostaa, niin m10p, jossa on hiljaisempi suljin kuin m10. Säästyneet tonnit verrattuna m11 sijoittaisin esim 50 apo summicroniin
Leica-keskustelut ajautuvat aina tekniseen inttämiseen miten siinä ja siinä kamerassa on se ja se ominaisuus tai miten sillä ja tällä kameralla saa ihan samat kuvat ja miten Leica ei sovellu siihen ja tuohon tilanteeseen. Kymmenen euron kvartsikello pitää säntillisemmin ajan kuin sertifioitu sveitsiläinen koronometri. Se on se matka, ei se päämäärä. M-kamera on insinöörityön taidonnäyte siinä missä sveitsiläinen automaattikin. Se on samalla kunnianosoitus historiaa kohtaan ja ainutlaatuinen (no, ei ole muitakaan digitaalisia mekaanisia mittaetsinkameroita) kameramalli, joka erottuu joukosta. Lisäksi samalla M-bajonetilla on tehty optiikka jo vuosikymmeniä, kaikki sopii myös uusimpaan M-malliin. Taaksepäinyhteensopivuus. Mutta ennen kaikkea sillä on hauska kuvata. Toinen hyvä esimerkki on Hasselbladin 907x + CFV 100C. Valtaosa tuijottaa speksejä suhteessa hintaan ja unohtaa kokonaan millainen hatunnosto kyseinen kamera on koko valokuvauksen historialle sekä samalla mielenräjäyttävä kädenojennus harrastajille kaluston taaksepäin yhteensopivuudesta useiden vuosikymmenten yli. (Voit lätkäistä tuon digiperän kiinni vaikka 500c/m hasseliin.)
Naljailuakin on montaa lajia. Mikä tekee M:stä kömpelön ja hitaan? Aika monessa kamerassa menuviidakko tekee niistä kömpelöitä ja hitaita. Ja niin edelleen.
Lainaa tässä itseäni: Ketjun aloittajalla on selvästi paloa uutta monochromea kohtaan, ja itse henkilökohtaisesti kannustan hankintaan, jos se tuo iloa. Elämä on tässä ja nyt, se kannattaa käyttää asioihin joista pitää ja joista tulee hyvälle mielelle. Esimerkiksi uuden Leican ostoon.
Joo. Aika hyvin oot tossa kyllä lukenut ajatustani. Leica M Monochrome oli M9:n jälkeen erityinen ja hyvä kamera 18 mpix ccd monokennoineen. Terävyys ja sävymaailma oli jotain ällistyttävää v 2013. Tässä M11 monochromessa kyllä arvelluttaa pikselien määrä. Hintahan on Leicaa ostaessa väkisinkin vähän sivuseikka.
Mulla oli m10 vajaa kolme vuotta. Hieno kamera, jolla oli kiva kuvata. Voin kyllä suositella Leicaa. Nyt on eri tarpeet ja autofokus oli tarpeen.
Kameran nopeus on mielenkiintoinen asia sinänsä. Monen kuvaajan osalta sillä on paradoksaalisesti vaikutusta mitä hitaampaa ja hankalampaa kuvan ottaminen on, sillä sitä enemmän ehtii miettimään, mitä on tekemässä ja kuvien laatu paranee jo senkin myötä. Lisäksi nuo Monochromet ovat vähän sama asia kuin Sigma Merrill-kamerat. Jokaista pikseliä vastaa oikea pikseliarvo, eikä mikään Bayer-laskentasotku. Ero terävyydessä on visuaalisesti huomattava verrattuna Bayer-suodatukseen. Markkinoille positioituna Leica ei toki ole tinkimättömyydessään persaukisten kamera ja se tekee Leican omistamisesta itseilmaisua parhaimmillaan. Se on eräänlainen kameramarkkinoiden Rolex, jonka voi laittaa kaulaan Kaivarissa sunnuntain iltapäiväkävelylle ja nauttia muiden valokuvaajien uteliaista katseista.
Sadepäivän ratoksi tulin vilkaisemaan, mistä täällä turistaan. Itseilmaisu saa monesti ihmiset ostamaan bemareita, tesloja, omakotitaloja Espoosta, Rolexeja, vaikka varmasti käytännöllisempiäkin hyödykkeitä edullisempaan hintaan on tarjolla. Leica nyt vaan on sellainen fiilistelykamera laatua ja perinteitä arvostavalle, jolla ei ole pikkurahasta puute. Ensin Leica punaisella täplällä ja sitten, kun on jo kaikkea, niin voi ostaa vaikka kullattuja R&R-logoja B-palkkiin hintaa a' 150 000 puntaa niin kuin arabeilla on tapana, että löytävät omansa parkkipaikalta.
Varmaan näin on, kuitenkaan minun onnettoman rajoittunut ajatteluni ei ymmärrä sitä, miten voi olla _itse_ilmaisua se, että ostan jonkun toisen suunnitteleman ja valmistaman massatuotteen?
Leica on ymmärtääkseni ollut 50-luvulla (ja ehkä vielä 60-luvullakin) ammattilaisten työkalu, joka on luotettavuudeltaan ja käytettävydeltään ollut edellä silloisia kilpailijoitaan. Optiselta laadultaan ehkä myös. Kun joku Salgado lähti kuvausmatkalle, ei vaihtoehtoja juuri ollut. Laitteiden piti toimia, koska huoltoa ei ollut saatavilla. 3-4 Leicaa mukana oli melko turvallinen valinta. Sittemmin Nikon oli samassa asemassa. Nykyisin kait kaikki ns. isot merkit ovat suunnilleen samanveroisia, ellei nyt sitten lähdetä jonnekin Antarktikselle kuvausmatkoille, tms.
Minä en puolestani ymmärrä miten kamerabrändeihin liittyvät valinnat eivät olisi itseilmaisua. Aikaisemmasta elämästä jäi mieleen yksi keskeinen havainto, nimittäin, että viestimme jatkuvasti meihin juurrutettuja päähänpinttymiä joka ainoalla manööverillä mitä me teemme aamusta iltaan. Kaikki muut käsitykset taitavat pääsääntöisesti olla väärää itsetietoisuutta hyväksymme me sitä tahi emme. Näin se vaan menee ja sen vuoksi Leicalla riittää asiakkaita siitä huolimatta, että kyseessä on teollisesti valmistettu tuote. Jos vaikuttaa liian hapokkaalta, niin mieti Harley Davidsonin brändiä, hinnoittelua ja jälkimarkkinointia ja vertaa sitä vastaaviin japanilaisiin pyöriin, jotka ovat varmasti monin verroin kehittyneempiä, halvempia ja parempia, mutta silti niiden brändit eivät kilpaile edes samalla seinällä noiden pyörien kategoriassa. Moottoripyöräesimerkillä on ehkä helpompi hahmottaa markkinointia, sitä viitekehystä, johon kuuluvat tarinat, myytit ja uskomukset ovat osa tuotetta siinä, missä mikä tahansa muukin ominaisuus.
Kamera on vielä aika halpa tapa ilmaista olevansa varakas. H-D on sitten jo paljon kalliimpi. Veikkaisin, että joku tuonkin ostaa kesän mittaan - itseilmaisu vaatinee jonniinverran pönkitystä siinäkin tapauksessa:
Tuo "viestimme jatkuvasti" taitaa olla väite, joka ei ole todistettavissa millään mielekkäällä tavalla. Henkilö A toki voi pyrkiä esineellä B ilmaisemaan ominaisuuden C. Jollekulle toiselle sama esine on vain funktionaalinen esine. Kolmas henkilö ei oikein voi a priori tietää, kuka _haluaa_ viestiä mitäkin tai olla viestimättä. Eri asia sitten on se, että esineisiin voi liittyä laajemmin tai suppeammin yhteiskuntaan levinneitä ennakkoluuloja esineen X käyttäjistä. Esimerkiksi että Leicalla kuvaavat ovat... niin minkälaisia? Mutta muiden tuntema ennakkoluulo on eri asia kuin aktiivinen viestiminen. Lisäksi arvelen (ja vain arvelen), että monet yleiseksi kuvitellut esine-ennakkoluulot eivät tosiasiassa ole kovinkaan yleisiä, ne ovat ehkä enemmänkin oletuksia muiden ihmisten ennakkoluuloista. EDIT Ylläoleva siis ajatellen tietoista, päämäärähakuista viestintää. Ei-tietoisen viestinnän osalta on kyse mekanismista jossa toimijan A tila muuttuu tavalla joka toistuvasti tuottaa havaittavan ilmiasun B jonka sitten toimija C tulkitsee loogisella ja toistuvalla tavalla ja lopputuloksella. Esimerkiksi pensaan marjojen kypsyessä marjojen väri viestii linnuille, että nyt sopii tulla levittämään marjojen siemeniä kauemmaksi. Tämä mekanismi selvästikään ei toteudu jos ostan Leican joten tässäkään mielessä ajatuksesi jatkuvasta ja ei-tahdonalaisesta viestimisestä ei tunnu kestävältä.
Kyllähän Leicassa sitä jotain täytyy olla, kun sen tiimoilta syntyy ja on aina syntynyt kivasti keskustelua. Aikoinaan mulla oli Praktica, en muista että se olisi synnyttänyt vuosien mittaan erityisempää keskustelua. Leica lienee vähän kuin Rolex. Saman perustarpeen hoitaa Leijonallakin, ei se Rolex sen paremmin aikaa näytä. Ja samat kuvat kuin Leicalla ottaa sillä Prakticallakin. Toki on eri fiilis kuvata Leicalla kuin Prakticalla, ja varmaan eri fiilis katsoa ranteesta aikaa, jos ranteessa on Rolex eikä Leijona…
Samaa mieltä. Nämä yleistäjät taitavat kärsiä vain persauksuuden lisäksi heikosta itsetunnosta. Esimerkiksi itse etsin Mark IV tilalle pienempää kameraa ja objektiiviksi olisi riittänyt 50mm kohtalaisella valovoimalla. Kävin ottamassa käteen Leica SL2 ja tiesin heti, että ei ole minun kamera. Olihan se aavistuksen pienempi, mutta painava kun synti. Ei puhutellut lainkaan, kun tarkoitus on kuitenkin kanniskella sitä kirkonkylällä. Missään vaiheessa mielessä ei edes käynyt, että Leica olisi jonkinlainen status symbooli, jota joku kadehtisi ja katsoisi ylöspäin. Kaikenlaisia kitinöitä sitä kuuleekin.
Olen EDIT 1980-luvulla saattoi opiskella pitkään ja hartaasti ja keräillä sivuaineita halutessaan paljonkin.