Filmi Leica on kyllä sellanen missä hinta pysyy kohden. Varsinkin M-mallit. Melkeinpä sen saman hinnan saa myydessä kun ostaessa, jos ei ole ylihintaa maksanut.
Ihan hyvän kirjankin on kuvauksistaan ym touhuistaan vääntänyt jokunen vuosi sitten, Suosittelen. http://evigshed.com/nikki-sixx-this-is-gonna-hurt-book-review/
Mr Sixx Spurguisssa on enemmän persoonallisuutta kuin kuvaajissa. Eletyn elämän jäljethän ei saa näkyä, eihän?
Olipas vaikuttava sarja kuvia. Pisti miettimään syntyjä syviä. Helsinki on muuten tyhjentynyt spurguista ... tai sitten heidät on saatu siirrettyä jonnekin. Kun vertaa 60- ja 70-lukuihin, niin todella vähän näkee. Vai liikunko minä vaan erilaisilla alueilla verrattuna nuoruuden reitteihin.
"Spurgujen" kuvaamisessa on muutama mieleen nouseva asia. Sieltä kuvauksen alkutaipaleella löytää helposti ns "tyyppejä", jolla tuntuu saavan sisältöä ja jopa sanomaa kuvaukseensa ihan tuosta vaan. No, eihän se ihan niin oikeasti tapahdu. Toinen asia on, että taittuneet, alistuneet ihmiset ovat helpommin lähestyttäviä, kuvattavia, kuin vahvemmmin omanarvontuntoiset. Onko sen hyödyntäminen oikein, on joka tapauksessa kuvaajan arvioitava. En missään tapauksessa pidä syrjäytyneiden ihmisten kuvaamista huonona asiana, päinvastoin, totean vain, että siinä kuvaajan moraali joutuu helposti koetuksella monella tavalla.
Jäin tässä vaan miettimään, että miten palkitsevaa on ostaa maailman kallein kamera spurgujen kuvaamista varten.
Onko kaliimpi kamera tarkoitettu kuvattavaksi arvokaampia henkilöitä varten? Mikä oli juttusi pointti?
Leicahan ei ole tarkoitettu valokuvaajalle, siis hänelle joka kuvaa toimeen tullakseen. Se on mielestäni varakkaiden entusiastien harrastuskamera. Niin olen ymmärtänyt. Siksi mielestäni on aika kornia katsella miljonäärien ottamia kuvia elämän laitapuolen kulkijoista. Tämä oli se pointti. Ja itse mieluummin katselen Leicalla kuvattuja kauniita naisia mikäli näistä vaihtoehdoista saa valita.
No sittenhän tästä voi päätellä sen että varakkaat voi mielestään olla vielä varakkaampia, kun kuvailee spurguja. Aika stereotyyyppimäinen näkemys. Niin no yleensä Leican ostajat ostaa sen itselleen lopullisesti. Tietty joskus voi käydä niin että joku toinen malli on ehkä se omin ja pitää sen takia vaihtaa. Onhan se mukavaa vaihtaa toiseen kun ei tartte köyhtyä siten muiden kameroiden kanssa pitää.
Statussymboleista kinaaminen ei yleensä ole rakentavaa. Ajattelin kuitenkin kerran vielä yrittää. Ymmärrän hyvin arvokkaan esineen omistamisen ilon. Olen siihen iloon itsekin syyllitynyt erään toisen harrastuksen yhteydessä. Elvistelläänkö näillä saavutuksilla vertaisten joukossa vai rehvasteellaanko laitapuolen kulkijoille on asia jota kritisoin. No, oli mukava vaihtaa ajatuksia.
No joo, itse mietin sitä siltä kannalta, kuinka siellä linssin edessä suhtaudutaan kuvaajaan kameransa kanssa. Voi olla että joissain tapauksissa joku tietää tai kysyy kamerastakin, ehkä jopa sen hinnasta. Kallis nykyleicakin on vaatimattoman näköinen. Merkki kuitenkin tunnistetaan yleisesti hiukan paremmin nykyään kuin ennen, joten jotain sen huomaamattomuudesta ja vaatimattomasta olemuksesta on jäänyt historiaan.
Tuo huomaamattomuus on hyväkin asia. Kuvatessani Lontoon metrossa yöllä, ei ketään kiinnostanut Leican Q, koska se näyttää pokkarilta, eikä punainen lätkäkään nostanut tunteita. Tuo sama "vaatimattomuus koskee kyllä M-mallejakin. Jos olisin käyttänyt jotain isoa DSLR-runkoa ja nykyaikaisen kohtuullisen kookasta zoomia, luulisin, että kiinnostus olisi herännytkin.
Mielestäni ajatuksien vaihtaminen ei ole kinaamista. Pois se meistä. Itseasiassa puin näkemystäsi omin sanoin esiin. Rehvasteleeko Leicalla kuvaajat? Itse en ole sellasiin törmännyt. Ehkä sitten ne jotka rehvastelee ei kuulu kaveriporukkaani. Minun tuntemat Leicalla kuvaajat on varsin mukavia ihmisä jotka tietää mitä haluaa ja on sen vuoski satsannut Leicaan. Nämä henkilöt ei kovin tuuliviirimäisiltä tunnu. Minä ehkä olen sitä tuuliviirimäisintä linjaa koska olen ainakin kolme kertaa omistanut Leican. On siis pitänyt hakea sitä omaa. Harrastan kameroiden kanssa hiplaamista ja niiden ympärillä tapahtuvia juttuja. Myös harrastan kuvaamista. Tulee harrastettua erinlaisia näyttelyitä. Nytkin kuvaan yhtä näyttelyprojektia jossa Leica kamera on keskeisenä välineenä. Digillä kuvaan tuotankokuvia studiossa ja teatterissa. Canon on siinä paras tällä hetkellä. En missään nimessä rupeais sitä M10 kameralla tekemään.
Nikonin ja Canonin parhaat (kalleimmat) rungot ovat aika lähellä Leican hintoja. "Kornia katsella miljonäärien ottamia kuvia"..., Siis jos ostaa käytetyn leica M:n esim. 3500 eurolla tai vaikka uuden, on miljonääri? On todella merkillistä mitä tuntemuksia Leica vaikuttaa herättävän joissakin ihmisissä. Entä jos ostaa jopa 6000 euron käytetyn auton? Onko silloinkin miljonääri. Jollei ole varaa ostaa kameraa, niin kannattaa vaihtaa alaa.
Enpä usko, että monellekaan juuri M-Leica on se työkalu, pikemminkin S-sarjalainen. Ja toisaalta 3 optiikkaa tuohon runkoon ja ollaan yli 20 000 €. Veikkaisin, että 99% hankkii silloin nimenomaan työhön - ei fiilistelyyn - Canonin, Nikonin tai Sonyn tai nyt kun on mahdollista MF Fujin.
Olen kuvannut paljon iltaisin isolla järkkärillä eri puolilla Eurooppaa, eipä se ketään ole kiinnostanut, paitsi asian harrastajia.