Helsingin Sanomat 16.01.2006, C3. Juttu löytyy myös nettihesarin maksulliselta puolelta. Artikkelissa Tom Sandberg esittää kysymyksen tyyliin: "Miksi digi ei kunnioita valoa vaan latistaa sen?" Täällä kun pörrää vanhoja filmijyriä ja digihörhöjä niin kiinnostaisi tietää herättääkö tämä mitään tuntemuksia, miten on?
Paljoltihan se tietysti riippuu siitäkin mihin vertaa. Ainakin omasta mielestä Olympuksen c5050z:n kuvat ovat huomattavasti 100F Provialle kuvattuja latteampia. Melkoisen erilaiset tallennusmediat kuitenkin kyseessä...
Tähän mennessä on asiantuntijafoorumien tieteellisissä tutkimuksissa todettu digin pilaavan mm.: * Sommittelun * Aihevalinnat * Ajoituksen * Kuvaajan hermoston ja jalkojen motoriikan * Moraalin * Sosiaaliset taidot * Rakeisuuden * Tarkkuuden * Syväterävyyden * Kuvaamisen helppouden * Kuvaamisen vaikeuden Olisi kumma, jos se ei valoakin latistaisi, varjoista puhumattakaan.
Ei valo tiedä kohtaako se analogisen filmin, digitaalisen kennon vai monumentaalisen seinän. Valo vain kulkee optiikan lakien mukaan. Ei sitä voi latistaa, ellei sellaiseksi lasketa polarisoitumista. Eri filmeillä ja kennoilla tietenkin on eroa valotuskäyrässä ja väritoistossa, mistä johtuen yksi on yhdessä tilanteessa jollekin mieleen, toinen toisessa. Digitaaalitekniikkaan ripustetaan vaikka mitä myyttejä, koska se on uudempi kuin filmi. Näin tehdään aina kaikelle uudelle tekniikalle. Mutta ehkäpä monet digin huonoutta julistavat uskaltavat jo syödä mikroaaltouunissa lämmitettyä ruokaa.
Vaikka puhut asiaa, ehkä tämä on vähän ontuva analogia. Vai maistuuko mikrossa lämmitetty muka yhtä hyvältä kuin uunista tullut?