Olisiko tämä minun ensimmäinen ajatuksia herättävä kuva laukussa. Kävin eilen oikein kameran kanssa saunarannassa ihastelemassa lämmintä päivää ja rinteessä kasvoi paljon valkovuokkoja. Ajattelin kerrankin kuvata ihan vaan kukkia tai kukkaa. Mutta miten ja minkälaisessa tilanteessa. No päädyin tällaiseen: Tää on enemmän kokeilu, kuin osoitus lahjoista minkään suhteen. Tai tarpeesta ilmaista itseä saati sanoa jotain kuvalla. Mieleeni tulleita ajatuksia kuvasta ennen ja jälkeen: Kuva on yksilöstä kasvualuettaan vasten. Me ollaan oikeastaan kaikki aika yksin. Yksilöt. Vain harvat pääsee meidän intiimeille alueille, eikä kaikille kukaan. Mahdollisimman kapealla syväterävyydellä, jotta vain osa kukasta tulee teräväksi. Kasvualue ei ole oleellinen ykityiskohdiltaan, ei edes koko kukka. Kukan lisääntymiseen liittyvät osat saa päähuomion. Elämän aivan keskeisin osa-alue. Väritys on voimakas, elämänvoimainen. Kukka ei saa olla aivan keskellä. Harvahan meistä on. Kukka aukeaa ylös ja hieman oikealle, siis kasvun suuntaan ja antamaan eteenpäinmenon tai ajan kulun vaikutelma. Se on kuin kasvanut hieman eroon taustastaan. Kukka ei ole täydellinen, oikeastaan aika pahasti vammainen, mutta silti siinä on jotain. Itse asiassa tämä on kuvan se jokin, joka saa ajatuksen liikkeelle.