Perus-lajikuvahan tämä. Rauhaton tausta ja pää tuntuu olevan vähän epätarkka. Kuvaan kaipaisi matalampaa kuvakulmaa. Vaikka käärme ei ehkä näkyisikään kokonaan, niin tausta muuttuisi paremmaksi ja käärme "elävämmäksi". Nyt tulee hieman fiilis, että siinä on kuollut mato nostettu esille ja vähän taivuteltu mutkalle ja napsaistu kuva. Olen yrittänyt useaan otteeseen etsiä käärmeitä, vaan en ole saanut hollille tänä kesänä Parempi tämä kuitenkin on kuin yksikään minun kyy-kuvistani.
"Jukekn" kanssa samaa mieltä. Tämä kuva olikin monista kuvakulmista melkein ainoa, joka oli edes jossain määrin terävä käsien vapinasta ja metsän hämäryydestä johtuen. Sitäpaitsi kuvakulmien valintaa rajoittaa tietty "kunnioitus" otuksen ominaisuuksia kohtaan. Varsinkin kun siitä ei ole kuin kolmisen viikkoa kun yksi nappasi käteeni pari pientä reikää. (Ja vielä Jukelle tiedoksi, että näillä main noita riittää. Tälläkin parintunnin retkellä törmäsin kolmeen.)
Oletko siis saanut omakohtaisen näköhavainnon (ja puruhavainnon) tästä joidenkin kansanryhmien kovasti pelkäämästä/parjaamasta henkilöstä/hahmösta!?! Olisit ottanut kuvan niin me muutkin voitais jatkossa tunnistaa kun vastaan tulee
Tylsähkö ja epätarkka kuva, käärme ilmeisesti nostettu kukkaruukun tjsp. päälle kuvausta varten ? Kyy ukko on nauttinut äskettäin aterian, huomaa keskiruumiin levinneet suomut ja kuvio