valotin filkkani 100 asalla ja tiesin että sitä pitää kehittää hieman vähemmän, sanotaan vedyttämiseksi (RAW). sävyskaalaa tulee näin enempi. filmi/kehite/paperivalinnat olen tehnyt päästäkseni tiettyyn "näköön"[hei ottaisko pana hyviä kuvia?!?]. harvoin vedostan rajaamatta[crop] ruudun, paitsi kun haluan sellaiset hienot Extensis - PhotoFrame reunat[plug-ins / etc...]. valotuksella määrään kuvan kirkkauden[brightness/levels (gray)] ja jyrkkyyksillä tasot [levels (white - black)]. Sitten kuvan voi vielä sävyttää[hue/saturation - colorize], laittaa paspikset ja kehystääadd borders[add borders..]. harvoin jaksan webbikuvia rukata noin paljon.
Joo mutta tarkoitin leimasinta yms., kuvan eri alueiden väri yms. käsittelyä. Juu onhan nekoja leikailtu ja liitetty yms. No miten vaan.
Nykyään käytetään monijyrkkyyspapereita ja niiden etu on nimenomaan siinä, että kontrastia voidaan säätää myös paikallisesti (curves
Yksi tapa maalata muotokuva on kopioida se valokuvasta. Sitä kutsutaan silloin maalaukseksi. Samalla lailla kuva lakkaa olemasta valokuva jonkinasteisen photoshoppailun jälkeen. Mutta se on vain terminologiakysymys, lopputuloksen arvo ei ole kiinni tekotavasta. Kai sitä pitää katsoa harrastavansa, kun välillä enemmän, välillä vähemmän on viimeisen 25 vuoden aikana tullut kameran läpi maaailmaa katsottua. Minua ei kylläkään juuri lainkaan kiinnosta kuvien parantelu jälkikäteen tietokoneella. Teen yleensä vain välttämättömän peruskäsittelyn. Etenkään en halua kaunistella lopputukosta poistamalla, lisäämällä, silottamalla tms. vaan haluan kuvieni näyttävän asiat sellaisina kuin ne ovat. Salaman heijastuksen olen joskus piilottanut. Joskus aniharvoin tulee sitten kokeiltua jotain manipuloinnin puolelle menevää, lähinnä vaan nähdäkseni miten se sujuu.
Papu puhuu asiaa. Itse olen huomannut sen, että teen nykyään aika tavalla samoja asioita photarilla kuin ennen pimiössä, ero vain on se että photarilla homma on nopeampaa ja kätevämpää. Ei tosin ihan niin kouriintuntuvan romanttista kuin märkäeditointi mutta äärimmäisen paljon helpompaa.
Siis 'perinteinen' tarkoittaa tässäyhteydessä mitä? Jos tarkoitat muokkaamatonta kuvaa niin ehkä pimiötyössä yhden kerran valotettu pinnakkainen voisi olla lähellä sitä. Diojakin editoidaan, ja editoitiin myös ennen vanhaan
Juupas eipäis. Ei kai nyt kukaan tosisaan väitä että joku viitsisi tehdä samat perus korjaukset manuaalisesti filmiin tai diaan kun mainos kuvaajat tekevät kuvan käsittelyllä, jos edes on mahdollista? kloonata, poistaa, yhdistellä kolmekymmetä eri elemettiä, joo joo onhan se teoriassa mahdolista mutta kukanyt tekisi viikon töitä selaiseen minkä koneessa tekee 10min. Kuvatoimistostakin nykyää ostetaan kiviä ja muita osasia, ei kuulemma niin kään valmiita kuvia. Tarkoitin siis että digi originaali ei aseta samoja vaatimuksia, kuin filmille kuvaajalle. Onko nyt tarkoitus taas viritää keskustelua, miten paljon parempi tulee käsisahalla kuin sirkkelillä? Ei se katsojalle mitään merkitse onko kuvaa työstetty 2sek vai 2kk. Itse olen tulkinnut asian niin että turha minun on opiskella kaikki mahdolliset filmit, paperit kemikaalit yms. Sen siaan että opiskelen photoshopin ja riitävän originaalin saamisen kenolle. Minä olen kiinostunut lopputuloksesta en siitä miten vaikeaa se on saavutaa.
Oi niitä aikoja kun pehmennyksiä tehtiin studiossa heiluttamalla pahvia. Kaksoisvalotukset ja muut... aijai. Reprot olivat kulta-aikaa. Sitten tuli digi ja kaikki meni pilalle... noin kuvainnollisesti. Kuvankäsittely on helpottunut huomattavasti. Onhan Fotarikin kehittynyt vaikka kuinka (vuonna 96 kävin ensimmäisen ja viimeisen kurssin). Tosin Herra Potka, jota voidaan kai pitää digitaalisen kuvankäsittelyn pioneerina on kertonut ensimmäisistä laitteistoistaan joskus. Ne olivat mielenkiintoista luettavaa. Kai tuolla ulkona on vieläkin vanhoja kuvaajia, jotka säätävät studiossa ja kehityksessä kuviaan. Isoille laakafilmeille kuvattuja filmejä näkee enää harvoin, mutta silloin kun niitä tulee töihin, niin kyllä mä olen heti valopöydällä ihailemassa sitä väritoistoa. Niin ja on muuten mielenkiintoista, että elokuviin tehdään nykyjään samoja juttuja mitä valokuviin. Taustoja jatketaan ja kuvia yhdistellään, vaikka kyseessä ei olisikaan "erikoisefektielokuva". Tossa vuosi sitten olin tuottamassa leffaa, joka kesti vähän alle neljä minuuttia. Jälkituotannon arvo oli noin 20 000e... kiva oli katsoa, mitä kaikkea siellä puuhaillaan. Kuriositeettina kerrottakoon, että skannattu 16mm filmi vaati yli 8 Gt kovalevytilaa / min...
Silmien sulkeminen on vain sun menetys. Väitän, että tuolta puolelta olisi monella digiuunolla paljon opittavaa, itselläni myös.
Niin riippuu mistä on kiinostunut. Niin mitä siellä on opitavaa, jos vain lopputulos kiinostaa? Olisin todella tyytyväinen jos kamerassani olisi vain laukaisin ja zoomi. Ja jos koneella sitten voisi hoitaa syvä terävyyden ja loput säädöt. Säätäisin ja kokeilisin erinlaisia tarkuus alueita kunnes miellytäisi silmää. Eiköhän tuolainen systeemi ole tulossa,luulisi ainakin? Mistä oikein on kysymys oikeasti, kun asia tuntuu niin monia vaivaavan? Hirvitääkö ajatus että ei se valokuvan tekeminen vaadi kymmenien vuosien harjoittelua? Lakeeko itse arvostus? No jos vaikka filmille sitten perustetisiin ihan omat ympyrät, niin siellä olisi sitten helppo päteä, sillä filmille kuvaavien joukko on pienempi joka hetki. Onko se jotenkin itseltä pois että tavallinen tumpelokin saa kuvan näköistä, no kyllähän se toki kaventaa ammattilaisten tarvetta. Mutta turha on menneitä aikoja kaivata takaisin, ei ne palaa.
1) Digi ei vieläkään korvaa kaikkea mitä filmille voidaan tehdä. Suurenkoon laakafilmit mm. 2) Yleensä luulevat saavansa ammattimaisia.
Jos on hyvä tsuumit ja digitaaliset kennot ja kaupan päälle muistit ja fotosopit niin et voi saada huonojeita kuveja! Niin muttako ennen vanhaan....! Eihän ne palaa ne vanhat ajat, mutta tippa tulee silmään kun vertaa nykypäivän ja menneiden aikojen kuvia erinäisissä lehdissä yms.... Nyyh lääh puuh.
Syväterävyyden säätäminen jälkikäteen on täysin mahdotonta ilman kuvan taltioimista kolmiuloitteisena. Hologrammikaan ei kelpaa, vaan tarvitaan todellinen 3D-malli. Tämä onnistuu kyllä laserskannerilla, mutta sekin taltioi vain muodon. Et siis tule sellaista mahdollisuutta saamaan elinikänäsi. Myös valotuksen on mahduttava kennon dynamiikkaan jotta sitä voi jälkikäteen säätää hävittämättä dataa. Kennon dynamiikka tuskin satakertaistuu lähivuosikymmeninäkään, joten sekin puoli on hoidettava kuvatessa. Eri polttovälien tarve olisi hävitettävissä lisäämällä kuvapisteiden määrää rajusti, mutta sellaistakaan ei tapahdu kennotekniikassa pian. Mutta kyllähän nykyään perinteisen pimiötyöskentelyn opettelu kannattaa vain, jos perinteinen pimiötyöskentely kiinnostaa. Digitaalisesti pääsee lähes samaan laatuun ja lisäksi tosiaan on pussillinen uusia kikkoja. Mutta pimiössä kuvan tekeminen on käsityötä. Tietokoneella matemaattiset algoritmit muokkavat lukuja emuloiden perinteisiä menetelmiä. Siinä vaan ei ole samaa hohtoa.
No isoilla kameroilla tuskin kovin moni kuvaa ja 99,999999%kuvista riitää 6-22mp. No filmi vs digi vertailusta on miljoonan keskustelua ja vertailua. Omalla kohdalla kysymys on siis kiinostuksesta lopputulokseen, haluan tehdä kuvia ja mahdollisimman vähän säädellä ja räpeltää. Siis kuvaamisen visuaalinen osuus, tehdä kuvasta selainen että se mielyttää silmää. Haluan etsiä kuvakulmia ja hetkiä, en räpeltää kameraa. Kamera on minulle yksi osa ketjua tehdä kuvia. Ja tietokoneen jälkeen tulee vielä esitys tapa tai materiaali.
Jos on hyvä tsuumit ja digitaaliset kennot ja kaupan päälle muistit ja fotosopit niin et voi saada huonojeita kuveja!
Niin, eikö olisi siis helpompaa jo kuvatessa säätää aukot, ajat yms. kohdilleen? Eikö silloin kuvasi ole syntynyt mahdollisimman pienellä vaivalla juuri oikeanlaiseksi? Vai onko siinä muka vähemmän räpellystä ja säätämistä jos kaiken tekee jälkikäteen koneella? EDIT - unohtu hymiö. ;-)
No niinhän joutuu ikävä kyllä tekemään, tarkoitan lähinnä että konellä on useampia variaatioita ja lopputuloksen muutumisen näkee säädettäessä. Minusta se on etu eikä vamma. Loitolle tekniikan mahdollisuuksista. Olen toiminut paljon tuotekehityksen parissa ja mikään ei ole mahdotonta. Tuolainen säätöjen tallentaminen kävisi vaikka laajalla haarukoinilla. Teknisesti nopeita valotuksi taitaa saada ainakin 8,5 kpl sek. Joten on aivan mahdolista että kamerassa olisi valinta joka ensin mittaisi säätövälin ja sitten ottaisi nappia painamalla kaikki mahdolliset sarjat = tarvittavan määrän kuvia. Sitten vain data koneelle ja ohjelma hoitaisi homman koneella= syötäsi haluttuun tarkenus kohtaan oikean kuvan.
Tumpelo on aina tumpelo, eikä saa kuvaa aikaiseksi, vaikka säätäisikin rawissa aukkoa, hyvä Jari. Kannattaisi ihan oikeasti kuvata enemmän, kuin louskuttaa leukojaan joka päivä täällä foorumissa.
Oletko koskaan katsellut isolla kameralla kuvattua postiivia? vrt. esim. väritoisto... Kyllähän useimmille riittäisi 1mp, jos asiaa niin halutaan miettiä. Työelämässä tilanne on toinen. Esimerkiksi kuvankäsittely on sitä helpompaa mitä paremmat orginaalit. Mitä jos asiakas haluaakin yht'äkkiä jostain kuvasta jättitulosteen tai vain todella rajatun osan? Sitten on kenenkään turha itkeä, että säästettiin ottamalla kuva digillä.