Maittava otos. Pidän kuvasta omaksi ällistykseksi hyvinkin paljon. Kuva-alan käyttö kaunista ja hetki valittu sikatarkasti. Hemaisevan oloinen tytsykin tuossa dallaa, ja kuvataiteilija yritytää painaa näyn muistiinsa, että saisi sen myöhemmin palautettua kankaalle Jee, hieno!
Mielenkiintoinen. Ei mikään tyypillinen turistiräpsy. Yksityiskohdat ripoteltu kuva-alalle mukavasti, ei liikaa - eikä liian vähän. Ajatuksiakin herää. Jepjep!
Kuva-alan käyttö miellyttää silmää ja sommitelma ihan kiva. Valo ja väritkin oikein miellyttävät... Jotenkin tästä vaan jää vähän sellainen salaräpsyn fiilis kun molemmat henkilöt ovat selin kameraan.
Portaat kivetyksineen ovat sen verran hienot, että kyllä siinä sivussa katselee naista ja taiteilijaakin...
toivottavasti vinjetointi ei tuu linssistä sopii hyvin tähän kuvaan kylläkin. pikkasen ehkä haalea, mutta herättää tuntemuksia/kysymyksiä.
Itse olen aika haaleiden ja miten sanoisin latteiden värien ystävä. Ja jotenkin tästä kuvasta paistaa ajattomuus, eli kuva voisi olla vaikka 70 luvulla otettu ja filmikameralla. Henkilökohtaisesti on todella mahtava kun laukkuun ilmestyy tasavälein kuvia joita jaksaa katsoa uudestaan ja uudestaan vaikka ne sinänsä ei olekkaan mitenkään maailmaa kaatavia mutta niissä on jotain hienoa. Tässä on taas sellainen kuva.
Pidän. Sommittelu on tasapainoinen, tavallaan diagonaalinen. Kuva vaatii molemmat henkilöt, kuva pelkästä naisesta ilman taiteilijaa olisi aika orpo. Vinjentointi sopii ja tekee kuvasta ajattoman, tai oikeastaan enemmän klassisen. Miksiköhän nimenomaan ihmisten kuvaamisessa toimii (urheilukuvausta lukuunottamatta) useimmiten loistavasti se, että ihminen on "vastoin sommittelun sääntöjä" poistumassa kuva-alueen keskeltä, eli tulosuuntaan on jätetty enemmän tilaa? Se tuo kuvaan ihan oman tunnelmansa ja ratkaisevan hetken vangitsemisen tunnun. Esimerkiksi pari tunnettua Cartier-Bressonia: http://www.chez.com/hyeres/actu/photos/hy1932.jpg http://www.kaush.com/archives/images/Cartier-Bresson2.jpg