Vs: kuka olet? Yli kuusikymppinen jo saattorahoituksella elelevä pihatonttu. Viimeiset parikymmentä vuotta tuotantoelämästä meni tietotekniikkalehdistön ja mm. digikuvauksen parissa. Nyt on taas alkanut olla aikaa harrastaakin valokuvausta -- etupäässä omaksi iloksi. Tällä saitilla on ilahduttavan hersyvää ja kiinnostavaa keskustelua, joskin sen määrä välillä jyrää laadun alleen. Jukka "Tikkis" Tikkanen
Vs: kuka olet? keski-ikäinen, keskipituinen, keskinkertainen mitättömyys. <IMG src="Photo by Samuli Hakala"]</IMG>
Vs: kuka olet? Tällä hetkellä työtön ja äärimmäisen tyytyväinen siihen, että käytössäni on lähes rajaton määrä aikaa keskittyä juuri niihin asioihin, joista itse pidän - yhtenä näistä mm. kuvailu 6x17 -fieldillä. Tätä ennen puuhastelin pitkään media-alalla ja kärsin suunnattomasta sunnuntaivitutuksesta. Kas, en enää. Porvoossa asustelen, isossa puutalossa avovaimon ja kahden kissan kanssa. Bonuksena alakerrassa asuu 80-vuotias isoäiti, jota tulee auteltua arjen keskellä. Tykkään muutenkin porvoosta. Viime kesään asti asuin edelliset 10 vuotta Helsingissä. Omat hyvät puolensa sielläkin; porvoon rytmi sopii kuitenkin itselleni paremmin. Mitä kuvailuun tulee, aloitin kuvailut vasta muutama vuosi sitten, nikonin D50-digillä. Siitä onkin sitten tultu kokeiltua kaikkea mahdollista, ja nykyään keskityn lähinnä keskareihin (toyo field, hassel - neliö- ja panoraamaformaatit ovat eritysesti lähellä omaa syräntä). Pimiössäkin tulee jonkin verran vietettyä aikaa - pidän niistä huuruista nääs. Nyt nakuttelen tätä viestiä Lemiltä, lumen saarroksissa ja hitaimmalla kännykkäyhteydellä, mitä suomessa on tarjota - sopivan rauhaisa tahti tähän vuodenaikaan.
Vs: kuka olet? Ikäni alkaa juuri ja juuri kuutosella ja asumme vaimon kanssa täällä maaseudun rauhassa. Muusikkous on ollut pääharrastuksena jo nelisenkymmentä vuotta pääsoittimina kitara ja nyttemmin myös mandoliini. Valokuvausta olen harrastanut noin 30 vuotta ja edelleen on se hyvä kuva ottamatta...ei se mitään, harrastus jatkukoon.
Vs: kuka olet? Olen 38-vuotias mies. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi alle kouluikäistä poikaa. Asumme omakotitalossa, jota remontoimme tarpeen mukaan. Päätulon hankin suunnittelijaopettajana kansalaisopistossa, sivutuloja esiintymällä ja valokuvaamalla. Harrastuksina liikunta, valokuvaus, ei pidä unohtaa lukemista. Olen myös hahmotellut tutkimussuunnitelmaa, jos joskus alkaisi tehdä väitöskirjaa, muttei oikein taida aika riittää moiseen. T Jukka
Vs: kuka olet? Olen Martti; tuota nimeä ei käytä kuin yli 90-vuotias äitipuoleni. Poikanikin nimitti minua kapaksi siitä lähtien kun alkoi puhumaan. Valtion elätti, paljon parjattu apurahataiteilija. Alvar Aalto-museossa kaksitoista vuotta kuukausipalkkaisena, joten hieman osaan tuota talonkuvauspuoltakin. Lahdessa aikoinaan opiskellut alalle. Kolme vuotta kauan sitten kuvannut freenä akkojen lehtiinkin julkkispaskaa. Yhtä lentokonekaappariakin yritin, mutta tuli Suopon porttikongissa ison miehen kämmen eteen. Nöössinä en osannut väistää. Meinasivat tehdä tuosta lööpin. Onneksi löytyi muuta tilalle. Ikää on, vaikka muille jakaa. 60 täyttyi noin vuosi sitten. Vuodesta 1990 vapaa taiteilija, joka joskus kuvaa arkkitehtuurikeikkoja. Silloin kun pyydetään. kapa
Vs: kuka olet? Olen 56-vuotias, kolme lasta ja kaksi lastenlasta. Uusperheellinen (uusi puoliso ja kohta 9 kk:n ikäinen tytär) freekuvaaja ja keskittynyt lähinnä arkkitehtuurikuvaukseen. TKKn arkkitehtiosasto, kulttuurin ym. lautakunta-ja luottamustehtävät ovat kuuluneet elämään. Työura on käynyt valokuvausalan, eli vähittäismyynti, kuvanvalmistus, maahantuojat (Finlandia Kuva ja Canon) kautta. Lisänä äänentoisto sekä julkaisutekniikka - kirjoittaminen, graafinen suunnittelu, taitto, kuvakäsittely. 40 vuoteen työelämässä mahtuu paljon mielenkiintoisia aikoja Asumme nykyisin Hyvinkäällä, joskin aikomus takaisin joko Tapiolaan tai Helsinkiin on hankkeilla. Valokuvaus vei Varsinainen valokuvausharrastukseni alkoi 1968 jolloin ystäväni johdatti minut valokuvauksen ihmeelliseen maailmaan. Maailmaan, josta en ole sen jälkeen päässyt pois. Ei sen puoleen, että olisin juuri halunnutkaan. Olin kuvannut ensimmäisen mv-filmini harmaalla Felicalla 60-luvun alussa ja tuo negatiivi on jostain syystä vieläkin tallella. Aiheena filmillä oli kotikatu Eirassa. Tärkeänä elementtinä kuvassa luonnollisesti perheemme Auto Union DKW. Auto oli siihen aikaan mukana aika monessa suomalaisessa loma- ja ryhmäkuvassa. Tuota filmiä ei tosin voi oikein laskea vielä harrastukseksi. Innostumista ja luomisen tuskaa paransi mm. tutkielma punaviinipullosta ikkunalaudalla vasten lumista talvimaisemaa. Kamerana vasta edesmenneen isäni Kodak Retinette 1A. Muistaakseni (pakkauksen perusteella) oli filminä Ilfordin FP3. Taisi olla ensimmäinen kerta kun kävin filmiä ostamassa. Joka tapauksessa valmiissa 9x13 -kopiossa oli jotain sellaista, joka vei lopullisesti mukanaan. Lopputalvesta 1967 yksinhuoltajaksi jäänyt äitini teki silloisissa olosuhteissa suuren uhrauksen hankkimalla minulle Asahi Pentax Spotmatic -järjestelmäkameran. Se oli suuri hetki. Esitteitä oli luettu väsymiseen asti. Kaikki, mitä mainoksissa sanottiin vaikutti todella tärkeältä. Teksti antoi vaikutelman siitä, että vain ja ainoastaan tämän kameran hankittuaan voi onnellinen omistaja liittyä mestarikuvaajien harvalukuiseen joukkoon. Mikään muu kamera ei sen jälkeen ole aiheuttanut samanlaista valtaisaa omistamisen iloa. Muutenkin se into, millä piti päästä kuvaamaan kaikkea mahdollista ja onnistumisen riemu ovat vieläkin mielessä tunteina, joita on todella ikävä. Pimiön lumo Opin kehittämään mv-filmejä ja tekemään mv-kuvia Otaniemessä poliisiopiston labrassa, jossa vietimme aikaa usein varhaiseen aamuun asti. Siellä käytettiin suuria, kannellisia kehiteastioita, jonne voi upottaa useita spiraaleja kerrallaan. Liikuttelu kävi kätevästi koko astiaa keinuttamalla. Kehitettä ei ihan ensi hätään vaihdettu, vaan tuorestettiin. Sama koski filmien kiinnittämistä. Alussa yritin seurata kehittymistä tirkistelemällä kehittyvää negatiivia erittäin tumman suojavalon avulla. Ei siitä mitään valmista tullut, enkä edes nähnyt kuvaa filmillä, mutta onpahan sekin harjoiteltu... Itse pimiön puoli oli mukavan suurikokoinen. Siellä mahtui hyvin liikkumaan, eikä ilma loppunut kesken. Työpöytiä oli monta samoin kuin koneita - mukana myös Leitz:in Focomateja. Kuten varmaankin kaikilla muillakin aloittelijalla, oli ensimmäisen itse suurennetun kuvan ilmestyminen hitaasti näkyviin maaginen hetki. Teimme myös sävypelkistyksiä Agfan ja DuPontin rullamateriaaleille. Joskus tuli kokeiltua toista metria leveää seinälle teipattua suurennosta, joka piti kehittää ja kiinnittää kemiaan kastetuilla sienillä. Seurauksena sellainen sotku, ettei aivan heti tehnyt mieli tehdä uudestaan. Loppuhuuhtelualtaaseen oli konstruoitu luukku seinään, jolloin vedessä uiskentelevat kuvat pääsivät pimiöstä suoraan kuivaushuoneeseen jonne allas jatkui. Nerokas keksintö... .................. Digiaikaan Ensimmäinen digikameraan tutustuminen oli Canon-RC250 joskus 90-luvun taitteessa. Digikuvaus alkoi Olympuksen Camedia C-1400L -mallilla 6-7 vuotta myöhemmin. Nykyisin mv-filmi on taas tullut pikku hiljaa enemmän mukaan. Täältä löytyy muutama (ehkäpä tuttukin) kuva: http://esakivivuoriphotography.ning.com/
Vs: kuka olet? Olen syntynyt v-54 Lappeella evakon esikoispoikana. Lauritsalan Yhteiskoulun luontokerho Oculus veti myös luonnonvalokuvauksen pariin ja Saimaan Kameraseuraan. Eka järkkäri oli Exa 500 + 50 mm + 180 mm + loitot Helioksen Exakta-loppuunmyynnistä 60-luvun lopulla. Tämän jälkeen Asahi, Pentax, Yashica. Esikuvia: Äskettäin edesmennyt Aarne Mikonsaari, joka oli Saimaan Kameraseuran pj 70-luvun alussa, mies joka keskittyi olennaiseen kuten rättäreihin ja valokuvaukseen ”an sich”. Jorma Luhdan kanssa tuli eräretkeiltyä 80-luvun alussa pariin otteeseen. Jopi on taitelija joka ei sääli itseään eikä myöskään kavereitaan ja tekee hienoja kuvia! Uusinkin kirja Tähtiyöt on komia!!! Digidigi: Hektisen projektityön vuoksi ensin jäi mustavalkokuvaus, sitten diasta paperikuviin jotka sai halvalla ja nopeasti Venäjällä valmiiksi. Digipokkarin (Coolpix 3200) sain viiskymppisillä lahjaksi, ja filmikalusto jäi komeron nurkkaan. Pokkarilla räpsiminenkin hiipui. Viime kesänä purjehduslomalla tuli heräteostona Nikon D40x kit Tallinnan kaubamajasta. Taisi olla vähän kalliimpi kuin vastaava Suomesta ja myöhemmin selvisi että kaiken lisäksi vanhentunut malli. Silti olen ollut tosi tyytyväinen kameraan, into valokuvaukseen heräsi uudestaan. 10-20 mm Sigma antaa mahdollisuuksia joihin aiemmin ei ollut varaa ja muutenkin voi todeta että kalusto ei rajoita toteutusta, suurimmat rajoitteet löytyvät edelleen etsimen takaa Filmin paluu: Nyt on filmikalusto taas käytössä. Manuaalitarkennus ja riittävän vähän säätökytkimiä ilman yhtään valikkoa, ”joka ruutu maksaa” –periaate. Ehkä tuossa ei ole järkeä vaan nostalgiaa, kuten joku sanoi että saahan sillä digikamerallakin mustavalkoisia eikä tarvitse lotrata pimiössä. Mutta nyt on pimiökamat kasassa ja Saksasta on tullut Triäxää ja papereita. Kuvauskalustoa kertynyt lisää niin että nyt on kolme Yashicaa ja yksi Contax, melkoinen läjä objektiiveja, salamoita ym. Taitaa mennä jo keräilyn puolelle, joten ostan/vaihdan edelleen C/Y järjestelmien tilpehöörejä, etenkin alle 24 mm ja yli 135 mm objektiiveja kaipailen (myös Adaptall-2 Tamronit). Foorumille kiitokset: Kameralaukku on asiallisimpia harrastefoorumeita mitä olen netissä nähnyt. Olen saanut hyödyllisiä vinkkejä monesta asiasta. Kiitokset siitä.
Vs: kuka olet? Ja määhän olen hädintuskin parikymppinen maalainen. Vuosi taideopiskelua ammattikorkeassa ja siihe päälle neljä vuotta agrologi-ammattikorkeakoulutukseen, alkaen 2010 syksystä. Sitte jatketaan tätä vanhempien lypsämistouhua, tai eihän sitä enää itse tehdä vaan robotit hoitavat senkin ja tila on jo semmonen laitos että elämä on ihan valoisaa, mitä nyt maitosota. Peruskoululaisena penskana kuvailin digipokkarilla ja parisuhteen myötä sai EOS-sarjalaisen digijärkkärin puoleen hintaan (parisuhde) ja vuosi-kaks sitten sen menetin ja kuvailut jäi sikseen. Mutta homma alkoi uusiks: viime syksynä löysin kirpputorilta toimivan Minolta SRT-101:n, kera 55mm/1:1.7 putken ja nätin satiini-nahka-kotelon 20 eurolla. Sillä kuvasin yhden mv-rullan ja teetin kuviksi. Siitä se albumin kasvatus lähti, nyt on sitten valokuvauskurssilla (tylsäähän tuo on, ettei ole itseoppinut täysin) opittu hommat ja oma pimiö on alkutekijöissä, kun Canon AT-1 Progr. löysi kodin meikäläisen hallusta halvalla. Vilpitöntä itsensä iloks ja taiteen ja luomisen halusta kuvaamista harrastan. Maalaamista tulee kanssa jotenkuten tehtyä. Biljardipöydän rakensin nuorempana ja ohan sitä kaikkea tullu aina kokeiltua. Nuorena jo oppi et työstä saa vähän rahaa, ei sitä muuten saa, joten pimiön oon perustanut 117.50 eurolla, ja kaikestaha pidetän kirjaa, ihan vain EU-harjoittelunakin, kun tota maata alkaa viljelemään. Yks toinen tärkeä harrastus on pianonsoitto, siinä olen itseoppinut. Esiintyminen ja kuuluisuus ei ole kuulunu intressipiireihin, viihdyn paljon omissa oloissa. Ja vielä oikeen mihinkään ei tämä mies suhtaudu vakavasti kuin elämiseen ja miten sen nyt sanois, vaikka positiivisuuteen.
Vs: kuka olet? Enpä ole tainnut esittäytä vaikkakin aika ahkerasti kirjoitellut, tosin nyt ajanpuutteen vuoksi hieman vähempi. Elikkäs 23v, naimisissa, chihahua=) Kotkassa asustellaan toistaiseksi mutta toivottavasti muutto turkuun syksyllä koulun perään. Kuvataide taustaa 23vuotta josta 3 vuotta valokuvaa. Työnä valokuva, tällä hetkellä lehtikuva mutta haaveena kuoppainen vapaantaiteilijan taival. Visuaalisten taiteiden lisäksi sydäntä lähellä on myös musiikki/sen tekeminen.
Vs: kuka olet? Tämä on jäänyt minultakin liian tekemättä. 43v harrastaja, asuinpaikka nykyään Turku (en ole paikallisia åborginaaleja) Ammattina on tietoliikenne vaikka koulutukseltani olen kemisti; Väikkäri vietti juuri 12v syntymäpäiväänsä Olen ollut kiinnostunut kameroista noin 12v ikäisestä alkaen, mutta valokuvaus harrastuksena alkoi ikävän sattuman kautta: Pelasin tennistä pääasiallisena harrasteena usean vuoden, mutta loukkasin 17v ikäisenä käteni vakavasti ja jouduin laittamaan mailan syrjään. Ostin seuraavalla viikolla Canon T70:n ja 35-70zoomin. Siitä se lähti, lopulisesti lapasesta. Opiskelijana kesäduuni liksalla tuli hankittua uudenkarhea Canon F-1N josta tyhmänä menin luopumaan jossain 90-luvun puolessa välissä. Vieläkin itkettää...ja ostan sen rungon heti takaisin jos vain löydän. Vuonna 2001, tyttäreni syntymän aikoihin päätiin siirtyä "lopullisesti digiin". Kaikki filkkakamat myytiin Oulun Kuvaan ja sen jälkeen kädessä oli Coolpix880. Sillä mentiin monta vuotta kunnes digijärkkärit olivat järkevissä hinnoissa. Viimeiset vuodet olen kuvaillut lasteni harrastuksia (poika ajaa kartingia ja tyttö harrastaa muodostelmaluistelua) sekä kulkenut pitkin rantoja koirani ja kameran kanssa. Vuosi sitten päätin palata filkkaan takaisin. mv:tä on kuvattu ja kehitetty jonkin verran ja tämä tie tuntuu tänään hyvälle. Suhde valokuvaukseen on varsin avoin ja kiihkoton: tämä on loistava harrastus työn vastapainoksi, josta ei pidä tehdä suoritusperusteista pakkomiellettä. Vuosia harrastuksessa on siis takana reilusti....vielä kun oppisi näkemään tilanteet ja tallentamaan ne.
Vs: kuka olet? Jukka, kuten nimimerkistä voi päätellä. Olen 35 vuotias, naimisissa ja kolmen tytön isä. Asun Porvoossa omakotitalossa, ammatiltani olen operaattori. Aina olen valokuvaamista pitänyt ja paljon kuvannut, tosin vaan perus digikameraalla. Äskettäin sain vasta hommattua itselleni järkkärin ja sitten se oli menoa, hyvä että vessaan pääsee ilman kameraa.
Vs: kuka olet? Kohta kolmevitonen, valokuvauksen inspiraation kadottanut yksineläjä Helsingistä. Aika menee (yli)töitä tehdessä, purjehtiessa ja pyöräillessä.