Vs: Kuinka alalle? Tuu kuikuri sit kohta näyttelyyni, siellä sitten julkistetaan mun muistelmat "Nothing Personal", saat signeeratun kappaleen, ei tartte enää täältä lukea...
Vs: Kuinka alalle? Piilolasin tarina osui aika yhteen ajatusteni kanssa. Enää ei voisi tehdä asioita kuten haluasi. Lehtikuvakin vähentää väkeä. Ei mene uutiskuvat enää kaupaksi.
Vs: Kuinka alalle? En mä noita ole lukenutkaan ;-] Tuskin kirjasi ulkomaankielistä nimeä kukaan vääräleuka hoksaa suomentaa muotoon: "Ei mitään persoonallista" ;-} Kuten totesit; viihdettähän tämä, sekä ammattiala, että netti.
Vs: Kuinka alalle? Täytyy kylla kiittää piilolasia tän ketjun jorinoista Juuri tuollaisia tarinoita on kiva lukea ja mun mielestäni sopii oikein hyvin ketjun aloittajan kysymykseen. Vaikka en oo kauaa itse vielä harrastanut valokuvausta ja digi-digiäkin käyttänyt vasta kolmisen vuotta niin silti mulla on mieletön arvostus perinteistä analogista valokuvausta kohtaan. Digi on kätevä kun tekee vaikka niitä hääkeikkoja pari kolme kuussa kesällä, mutta siitä puuttuu silti se jokin. Vähän niinku ceedeet versus älppärit. Se, että Metro, Satanen jne ja Maikkarikin jo mainostaa että lähetä meille uutiskuva tai video kertoo tosi paljon siitä, miten uutiskuvauskin on muuttunut kaiken kansan hommaksi. Toki tekniikka on kehittynyt, kiitos siitä. Kuka tahansa kaduntallaaja voi näpätä 5 megan kuvan mobiililaitteella, parhaassa tapauksessa se on parin päivän sisällä lehden kannessa. Nykyaikaa kaiketi on se, että kaikki media on yhteistä, irc-gallerian ja facebookin kaltaisista yhteisöistä muodostuu yhä suurempia liittäen enemmän ja enemmän ihmisiä yhteen. Entäs sitten ne ketkä jää väkisin ulkopuolelle? Meneepäs taas joo off-topic, mutta tää ketju tuntuu herättävän paljon ajatuksia =)
Vs: Kuinka alalle? Tuo Hudsoniin laskeutunut kone, todella nopeasti oli netissä kuvia ja videota siitä. Tosin niin huonoja videoita ettei tainnut suomalaiset kanavat moisia näytellä. Tämä nykyajan hektisyys välillä kummastuttaa; mitä väliä on, näkeekä kuvan joessa lilluvasta koneesta vartin päästä tapahtumasta, vai seuraavan päivän lehdestä. Tai vaikka viikon päästä, kuten 1900-luvun alussa taisi olla.
Vs: Kuinka alalle? Joo, pannaan vähän "offtopicia": ranskalaisia täytyy arvostaa siinä, että johdonmukaisesti vastustavat englannin/amerikan kielen ylivaltaa: Digitaalisuus on Ranskassakin "Numerical" eli photographe`NUMERICAL ! Digikuvathan on vain numeroita, digikamera vain tietokoneen jatke ja pikku tietokoneita. Niitä on sitten kaikkialla, se varsinanien, eli mitä siinä kuvassa näkyy, on se sitten japanilainen kalligrafian viivan herkkyys, grafialehden värien elo paperipinnalla, perinteisen mustavalkokuvan hopean runsaus ja syvyys sekä harmaasävyjen sulo, on sitten hämärtynyt ihmisten tajunnassa sen jatkuvan kirkuvan kuvatulvan alle. Kun tajusin että juttuja lehtiin tarvittiin etupäässä siksi, että ihmiset ostaisi läpyskää, jotta saataisiin mainokset painettua lehtiin ja rahastettua niiden kaiken krääsän myyjät ja tuottajat. Nykyään ei oikeastaan kauheesti ole edes juttuja, jota viitsisi lukea, joten lehdet on täynnä kuvia ja pikku tarinoita ihmisistä jotka ovat "kuuluisia" ja sellaisista jotka haluaisivat kuuluisiksi. Sitten ihmiset katsovat kotona telkkarista "tuttujaan" ja lukevat töitten kahvitauolla lehdestä "tutuistaan"... No niin, otanpa leican käteen ja kuvaan mustavalkoisena lunta kaupungin kadulla, kaupungin jossa hyisellä kadulla laahustaa harmaata joukkoa, tervetuloa harmaus, Francoise Sagan lauloi: Bonjour Tristesse..Minä astun hopeanharmaaseen ranskalaiskaunottareeni ja kuvittelen kääntäväni nokan aurinkoiseen Bretangeen, mutta itseasiassa ajelen työhuoneelleni tekemään kuvia kirjaan "Ei Mitään Henkilökohtaista" Ei mitään henkilökohtaista, Quiquern, Rudyard Kiplingin satuolento joka pelasti ihmiset jäätiköltä...
Vs: Kuinka alalle? Uutisissa toki sana uutinen menettää ajatustaan, jos kyseessä ei ole uutinen, vaan vanhinen. Uutta ovat tosin vanhatkin jutut niille, jotka eivät ole niitä kuulleet. Tämä sama uuden perässä vellominen menee huvittavammaksi jos puhutaan vaikka kirjasta, vaikka sitten omaelämänkerrasta. Miksi pitää kaikkien lukea jouluna se sama, ja uutuutena? Onko kirja seuraavana jouluna täynnä vanhentunutta tietoa? Ainakin se on kiinnostamatonta alelaarikamaa. "Ai sä luet sitä, mä luin sen jo vuosi sitten, eiksua kyllästytä se?" Kaikkea voi kummastella. Asterixikin kummasteli sekunnissa kasvavia puita, mutta Obelixin mielestä siinä ei ollut mitään outoa; hän ei vain ollut aijemmin nähnyt puiden kasvavan...
Vs: Kuinka alalle? Mutta mitä ammatinvalintaan tulee, onhan se ihmiselle joka ei tiedä mitä haluaisi isona tehdä, jollasia me kai suurin osa olemme, helppoa ajatella että tekisinpäs mieluimmin sitä mitä tekisin mieluimmin. Mutta asiassa on luonnollisesti muitakin aspekteja, kuten vaikka: -tekisinkö sitä mieluimmin vielä 20v päästä? -pääsisinkö tekemään sitä? -tulisinko sillä toimeen? -onko se sitä miksi sitä luulen?
Vs: Kuinka alalle? Massakuvausta urakkapalkalla... Koska ja missä? oletan että ei mitään henkilökohtaista on myös kotokielellä hankittavissa?
Vs: Kuinka alalle? No just ja lontooksi tietysti, mikä ihme siinä on ettei Suomalaiset osaa kirjoitta Suomeksi ? Käyttäköön Suomea ymmärtämättömät vaikka kuukklin käännös palvelua...
Vs: Kuinka alalle? Mitens olis jos pidettäis vähän paussia, ja annettais muillekin mahdollisuus, tää on ihan hyvä aihe, yleisestikin....
Vs: Kuinka alalle? Tämä on vaikea kysymys tämä alanvalinta. opetan itse kevyttä musiikkia. Monesti nuorilla on epärealistinen käsitys siitä, että mitkä heidän omat menestymismahdollisuutensa rokkitähtenä ovat. On yllättävää, miten epärealistisia osa nuorista onkin, sitä ei usko, ennen kuin omin korvin kuulee. Osa ajattelee, että kun alkaa soittamaan, perustaa bändin ja harjoittelee ja on kova meininki, niin kuuluisuus ja rikkaudet odottavat. Monesti on tilanne, että pohdin, sanonko suoraan mitä ajattelen, siis murskaan nämä haaveet. Onhan osa oppilaista sitä tasoa, että ei heillä ole mielestäni mitään mahdollisuutta kovasti kilpaillulle alalle mielestäni. Mielestäni. siinä se onkin, mielestäni. Kukaan ei osaa ennustaa, millainen artisti seuraavaksi menestyy. Itse asiassa, se on harvoin musiikillisesti taitavin henkilö. Olennaista on ajoitus ja musiikki ja se, että kansa ottaa sen omakseen. Tästä on lukuisia esimerkkejä, Irwin, Rauli Badding, Punk yleensäkin, Nylon Beat, Rolling stones (eivät soittajina häikäise, esim. rumpali soittaa samaa perusbiittiä, kylläkin svengaavasti). Johtopäätös siis se, että mä en näitä nuorten unelmia murenna, vaan päinvastoin, yritän kannustaa ja rohkaista ja vielä paremmin tuoda esiin sitä heidän omaa tyyliään opettajana. Eihän sitä koskaan tiedä. Ja ihmisellä tulee olla unelmia, niiden avulla jaksaa paremmin. Oma 'urani' on sellainen työn/koulutuksen kautta edennyt. Tällä hetkellä olen työssä, josta seuraava askel aseman ja palkan puolesta on rehtorin paikka, mikä ei kiinnosta vähääkään,vaikka täällä sellainen tulee hakuun tänä keväänä. Olen tyytyväinen tähän nykyiseen työhöni. Jo 90-luvun alussa olen ottanut vastaan kaikki alaani liittyvät työtehtävät. Näissähän monesti työehdot ovat ala-arvoiset. Yksityisessä musiikkikoulussa tuntipalkka on erittäin huono ja kukapa työehtoja valvoo, jos alkaa mukista, saa äkkiä kenkää.Keräilin tunnin sieltä, toisen täältä. kaikki olen aina ottanut vastaan. Tästä kertyi jonkinmoinen työkokemus noin 10 vuoden ajalta, mikä oli ratkaisevaa jatkon kannalta. Monesti kirosi kesällä, kun työsopimus katkaistaan kesäksi ja aloitetaan syksyllä, kun ensimmäinen tunti pidetään. Kesä ilman mitään tuloja. Nämä duunit kokemuksineen olivat kuitenkin ratkaisevia siihen, että aloin samaan pysyviä työsopimuksia. Lisäksi olen suorittanut kaksi tutkintoa: ylemmän korkeakoulututkinnon + keskiasteen tutkinnon, jonka olen päivittänyt ja suorittanut siihen jatko-opintoja ammattikorkeassa. Lisäksi opettajan pedagogiset opinnot, joita tarvitaan tietyissä työpaikoissa, esim siinä, missä olen nyt. Pointti tällä kaikella on seuraava, mikä liittyy valokuvaukseen. Mun mielestä, jos joku haluaa valokuvaajaksi, niin siitä vaan kokeilemaan! Se vain tarkoittaa sitä, että täytyy ottaa kaikki tarjotut keikat vastaan eikä valittaa, että lapsi-, muoto- ja hääkuvaus on tylsää, ei millään viitti. jos sen tekee hyvin, viidakkorumpu kyllä kiitää ja töitä riittää. Toisaalta, tuotekuvaus on vähentynyt, mistä ammattikuvaajat saivat ennen suuren osan tuloistaan.Hinnoittelu tehdään yleisen markkinaperiaatteen mukaan: itselle pitää jäädä sen verran käteen, että loppujen lopuksi sillä tulee toimeen, kuitenkin hinnan on oltava sellainen, että saa asiakkaita. Työ on vain työtä, se on silloin mielekästä, kun siitä saa toimeentulon. Tätä ei pidä ikinä unohtaa mitään työtä tehdessä. Sitten kun sana leviää osaavana kuvaajana, voi se poikia muita alan sivutöitä, esim. opettamista. Itsekin olen opettanut pari kurssia mv-valokuvausta ja koin ihan mielekkääksi. Ihmisiä on erilaisia. Joidenkin pitäisi heti saada kuu taivaalta ja suuret tulot. Itketään ja valitetaan, että ei ole töitä, ihmiset ei ymmärrä jne. Sitten on se toinen tie. Tästä syystä arvostan Piilolasia. Hän ei jäänyt itkemään, että voivoi, valokuvaus ei ollut enää kivaa ja ovatpa ihmiset tulleet kitsaiksi. Ei muuta kuin uusi ammatti ja sen verran tuloja, että toimeen tulee. Vanhasta ammatista tuli taas mukava harrastus. Niin sitä pitää! T Jukka
Vs: Kuinka alalle? Siis jos itse aikoisin alalle, menisin kouluun ja yhtäaikaa tekisin niin paljon kuin mahdollista vaikka toiminimellä kaikenlaisia ihmiskuvauksia. Tosin niitä varten pitää olla jo vararunko, varaoptiikat jne, ainakin jos aikoo tosissaan tehdä hommia. T Jukka
Vs: Kuinka alalle? Jukkis....se on hyvä että mietit sitä murskaisko nuoren haaveet. Meillä on sellaisia opettajiakin jotka ei vain mieti.
Vs: Kuinka alalle? Niitä on jonkin verran, valitettavasti. Eri asia on sitten kokonaan, onko opettajan sanomisella merkitystä, rippuu oppilaasta Joskus oppilas reagoi päinvastoin, kun joku sanoo, että älä edes kuvittele, niin oppilas ajattelee että sehän nähdään! Jos tuntee oppilaan hyvin, voi käyttää tällaistakin käänteistä psykologiaan kannustukseen T Jukka