Video: Malcolm Gladwell Reilun puolentunnin esitelmä, jossa perustellaan aika hyvin kuinka paljon harjoitusta vaaditaan että voi kuvitella osaavansa jotain. Kuvaamista ei mainita sanallakaan, tämä taitaa olla universaalimpi aihe, joka on sovellattavissa myös valokuvaamiseen. Uusi 1.2L tai tietyn filmin käyttö ei tee kenestäkään parempaa kuvaajaa. Eikä filmijäärät ole tässä yhteydessä yhtään sen parempia kuin digipellet. Ajatuksia?
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Mutta täyskenno+1.2<COLOR color="red"]L</COLOR>+täys-automaatti tekee ;D ;D ;D ;D Maailma on täynnä ihmisiä jotka kuvittelevat osaavansa jotain, ovatpa he sitten harjoitelleet tai eivät. En kuvittele mitään, sillä tiedän etten osaa ja tämän tiedon omaksumisessa olen onnistunut kuvittelematta onnistumistani kuvittelemiseen. Urheilijat harjoittelevat, kun eivät muuten osaa. Filmijäärä vs. digipelle (eiköhän tämä tullut selväksi)
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Ei oikeen jaksa kattoa reilu puolen tunnin esitelmää "jostain". Ehkä kannattais vähän referoida ja selittää mistä on kyse. En mä ainakaan ymmärtäny mitä tässä nyt haetaan.
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Jos kiinnostus on tota tasoa frank hyvä,niin ei ehkä kannata postata, vaan kattoa eka 10min tuota. Laittaa taustalle hälisemään, niin tajuaa hyvin mitä haen. Beetles reenas 10 000tuntia, (10v, 4h/päivä) beethooven teki 10 vuotta musiikkia enenen mestariteoksiaan Fleetwood mac... Ei oleellista kuka, vaan että nuo tunnit on se mitä haen, eli harjoituksen määrää. Nykysin tuntuu olevan valloilla ajatus että uuden linssin tai filmille kuvaamisen myötä kuvat paranevat. Phill Jackson (legendaarinen chigago bulssin ja lakersin koripallo valmentaja ) on sanonut että tarvitsee 50 hyvin vedettyä harjoitusta saadakseen peruspelin pyörimään kuin se on ajateltu. Ja hän harjoitti pelaajia jotka ovat pelanneet varmasti tuon 10 000 tuntia ;D Jokohan oli sopivasti väännetty..
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Noniin, ehkä olis kannattanu vaan kertoa tämä. Nythän ei tartte enää videota katsoa ja aikaakin meni vain vajaa minuutti. Tosin eiköhän se oo ihan selvää ennestäänkin, että harjoitus tekee mestarin... Mutta aina hienoa kun joku sen meille kertoo =). Tässä toisenlaisia vinkkejä nuorille (tai aloitteleville) valokuvaajille: http://blog.magnumphotos.com/2008/11/wear_good_shoes_advice_to_young_photographers.html
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Sanonpa vielä, että jotkin asiat kuten vaikkapa urheilu ja soittotekniikka todella ovat harjottelumäärästä kiinni hyvinkin paljon, mutta valokuvauksessa se napin painaminen onnistuu kyllä keneltä tahansa tampiolta. Harjoitukseksi voi siis tässä "lajissa nimeltä valokuvaus" lukea paljon muutakin kuin fyysisen kuvaamisen... Ei ne kuvat harkitsemattomalla kuvauksen harjoittelulla ("räpsimisellä") parane. Sen takia urheilijoilla on ohjelmansa ja musiikin opetuksessakin menetelmänsä, jotka ovat muutakin kuin vain fyysistä suorittamista ja saman toistoa.
10 000 tuntia harjoitusta kaikillle pelleille. Tämän mukaan; jos kuvaan 10.000h niin olen PRO, jee! (10000h/8h/365= 3v ja 155pv) Uhraan siis elämästäni joka päivä 8h 3,43 vuoden ajan pelkästään valokuvaukselle, silti vuoden luontokuvan voittaa epätarkka kännykuva. Mulla on tähän ratkaisu: Ei valmisteta muita kuin täys-automaattirunkoja, yksi ainoa nappi josta painaa, eli laukaisin, näin olisivat kaikki samalla lähtöviivalla Tästähän se varmaan johtuu ettemme missään urheilulajissa pärjää. - Sitä keppiä pitää heittää niin monta kertaa että lentää tarpeeksi pitkälle. - Siitä mäestä hypätään niin monta kertaa että pituutta tulee tarpeeksi - jne Eiku mielikuvaharjoittelullehan ne tulokset paranevat Ainoa ratkaisu on: Tulosvastuullinen palkkaus, jos ei tule kultaa, ei tule myöskään rahaa. Sorry osin ot
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Aivan... täysin turhahan taidemaalarinkaan on opetella ihmisen anatomiaa, värioppia, sommittelua, kankaiden ja materiaalien käyttäytymistä yms. Sen kun roiskii vaan maalia kankaalle ja on tyytyväinen...
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Se vasta on suurta taidetta vrt "pikasso" ja "joko hono" Ei taiteilija maalaamaan koulunpenkillä mainitsemiasi asioita opiskelemalla mitään "piirtämisestä" opi. Taide opinnot: Helppo keino elää jokunen vuosi valtion kustannuksella
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. On se hyvä että on näitä guruja jotka kertoo vankalla kokemuksella.
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Kameralaukkulaisista ihailen erityisesti Timppistä, joka sinnikkäästi kuvaa samoja rantakiviä satoi tai paistoi. Hienoja kuvia mies tuottaakin jatkuvalla syötöllä, mutta ehkä se Täydellinen Kuva on vasta edessä? Näköjään se on ainakin hänellä päämääränä. Usein ollaan ihan liian laiskoja, ottakaamme Timppiksestä mallia! Edes hieman.
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Valokuvaukseen tuota voi soveltaa varsin mainiosti. Kymmenen vuotta eli neljä tuntia päivässä kun hieroo perusasioita, niin sitten voi lähteä tutkimaan sitä "erilaista" otetta valokuvaan ja luomaan jotain uutta.
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Ilmaisun kehittyminen ja kypsyminen vie aikansa. Toisaalta niin vien sen tekniikan omaksuminenkin, jolla kykenee taltioimaan näkemäänsä ja kokemaansa. (Kts. oheinen kuva) Vanhoja negatiiveja katsoessani löydän sieltä niitä asioita joita nyt arvostan ja haluan tehdä. Jokin perusvire oli siis jo tuolloin olemassa ja kehittymässä. Oireellista oli se, etten vielä tuolloin nähnyt näitä ominaisuuksia enkä välttämättä tehnyt esim. pinnakkaisia enempää kyseisistä ruuduista. 40 vuoteen kuvaamista mahtuu varmasti kaikkineensa tuo 10 000 tuntia ehkäpä useampaankin kertaan.
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Hyvin sanottu. Omaa ilmaisua pitää myös hakea aktiivisemmin kuin pläräämällä rajalan katalogia. Mistä tämä kaikki lähti? Vaihdoin toissakesänä D70:stä D200:n, nyttemmin olen ajatellut ettei tuo auttanu yhtään mitään. Ei D70:n ominaisuudet kesken loppuneet. Kuvamääräkin vuositasolla pysynyt samana. D200 oli turhin ostos heti 80-200 af-s:n jälkeen. Mahtava objektiivi, mutta auttoiko mitään? Ei, tosin tarkennus pysyi koripallossa kiinni, mutta enpä korista kuvaakkaan koska lopahti mielenkiinto. Peliä seuraa paremmin,kun silmä ei ole etsimessä. Filmipuolelle olen ostellut sitä ja tätä fiillistely mielessä, mutta eipä tuokaan kuvaamista ole auttanut. Koska ovat jäänet pääosin käyttämättä. Mitä teen nykyisin toisin? Haastan itseäni. Yritän keksiä mielekästä kuvattavaa tuon jolla täyttää tuo 10 000 tuntia. Samoin epämielekästä kuvattavaa. Huomenna leikin noin 50 ruudun verran laivakuvaajaa. (niitä tyyppejä jotka painavat pahviportilla liipasinta, kun astut ruotsinlaivaan) En anna kuin yhden ruudun / sisääntulija, mitä minun on sanottava tai tehtävä siinä 5 sekunnissa että saan ilmeet suotuisiksi? En tiedä, huomenna selviää. Toivoin tästä myös pientä herätettä aloittelijalle. Ei se FF-runko tai uusi objektiivi jota naapurin nikonisti hehkutti auta mitään, jos kuvaa tunnin viikossa omaa kissaa. Netti tuntuu olevan täynnä eksperttejä joiden auktoriteetti perustuu kalustolistaan sigussa. (Käsittämätön piirre muuten tuo siguun kamojen listaus) Mitä muut ajattelevat omasta kehityksestään kuvaajana ja mikä siihen on eniten auttanut? Sen verran täytyy sanoa,että tämä rajaa pekkalomanäppäilijän ulkopuolelle, olkoonkin että kuvaa D3:lla, mutta jos mielenkiintoa ja intohimoa kuviin ei ole, ei myöskään ajattele mitään mitä tekee.
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Mäkin olen tavallaan kuvannut jo 15-vuotiaasta lähtien elikkäs 25 v, mutta toisaalta en ole kuvannut ajatellen kuin viitisen, josta vakavammin kait loppujen lopuksi kaks? Tuntuu, että ne "vakavammin" kuvatut vuodet vain vähenee, kun tajuaa, miten sitä ei tosiaankaan ole ollut vakavissaan vaikka niin on jossain vaiheessa kuvitellut. En tiedä mikä on auttanut mihinkin. Tai ehkä sittenkin. Kuvaaminen oli kovasti jäissä vaan kun ostin Olympuksen digipokkarin, jo alkoi taas innostaa. Tämä auttoi takas valokuvauksen ja filmin pariin. Filmikuvaaminen on auttanut siihen, että räpsiminen on jäänyt suorastaan lähes kokonaan. Nyt kun talossa on taas digijärkkä, huomaan, etten enää räpsi. Harmikseni nään nykyään aivan käsittämättömän vähän hyviä, massasta erottuvia kuvia. Minusta on kait tullut vanha ja kyyninen, kun ei huvita kauheasti kuvata muutenkaan, kun kaikki kuvat on tavallaan jo otettu. Olen sen verran kärsimätön, etten pysty enkä kykene harjoittelemaan ja harjoittelemaan ja harjoittelemaan... Vaikka koko ajan kuvaamiseni onkin harjoittelua, enhän minä mitään osaa. Kaiken tämän sopertamisen summa on, että kaksi käännekohtaa löytyy: digipokkari ja mv-filmille kuvaaminen. Ne on asiat, jotka vaikuttivat siihen, että yleensä kuvaan. Kehitys sitten, ehkä sitä on vähän tapahtunut. Ei ainakaan enää innosta kuvata niitä samannäköisiä auringonlaskuja mitä kuvasin 18-20 vuotiaana, muusta kehityksestä sitten en tiedäkään .
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Onpa välistä mielenkiintoinen aihe ! Omasta ajatusmaailmastani kerron senverran että lopetettuant "kaupallisen" valokuvauksen, olen asettanut itselleni noin 6 eri aihepiiriä, jota kuvaan kutakin, kun aikaa on ja oikeat olosuhteet, itseasiassa limittäin ja lomittain. Se, tuleeko niistä sitten näyttelyä, ei oikeastaan ole relevantti kysymys. Katson omaavani tarvittavan tekniikan ja kaluston. mutta se mikä vaatii jatkuvaa työstöä, on se "sanoman" työstäminen. Olen kuvannut monia aiheita monta kertaa uudestaan, muta aina löytyy parantamsen varaa. Ei tarvitse kun ottaa esille "valokuvauksen mestarien" töitä, niin oma skaala ja asema tulee nopeasti tajuntaan. Tämä vaatii sekä nöyryyttä että energian etsimistä. Siinä itseasiassa saattaa olla avain edistymiseen.
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. [QUOTE> [/QUOTE] No ei minusta. Enemminkin vaikuttaa teiniprovolta.
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. Lohduksesi voin todeta että kaksi keski-ikäistä rock-kitaristituttuani kummastelivat juuri tuossa toislleen että merkillistä kun nuorena sai harjoitella ihan tolkuttomasti eikä mikään edennyt, mutta nyt kun vähänkin soittaa, huomaa heti kehittyvänsä. Eli kun ikää tulee oppii tekniikan oppimiseen. Mutta siihen se ei auta, että ei ole motivaatiota. Se mikä saa kuvaamaan vaihtelee kai kaikilla ajan mukaan, ja varsinkin eri ihmisillä. Toinen innostuu kun perheeseen hankitaan koira/kamera/lapsi, ja joku muu ehkä kun noista pääsee eroon ;-)
Vs: 10 000 tuntia kaikillle tekniikka pelleille. heh, joo. Lapset toki on aihe, mikä nostaa aina kameran silmille, mutta en laske sitä kuvaamiseksi omalla kohdallani. Ainakaan niitä kuvia, mitä otin kun lapset oli pieniä. Se oli vain dokumentaatiota ja albumikuvia muistoksi. Ei sitä, mitä valokuvaaminen mulle on.