Olen kuvataiteen ystävä, myös maalaustaiteen jonka piirissä olen viihtynyt monia hetkiä. Kommentoimalla valokuvaa sanomalla "hieno, ihan kuin maalaus" yritetään kai ilmaista teoksen hienoutta. Tälläisellä ilmaisulla asetetaan kuitenkin valokuva alempaan asemaan suhteutettuna maalaukseen. Miksi näin? Oletteko kuulleet kenenkään sanovan "hieno maalaus, ihan kuin valokuva"? Liitteenä valokuva, joka on "ihan kuin maalaus". Kapa
Minä tykkään näistä(kin), mutta vaimo sanoo tyhjänpäiväisiksi. Toisaalta ihailee kyllä maalaustaiteen näyttelyissä vastaavia sudituksia...
Olen kyllä kuullut von Wrightien maalausten äärellä monestikin kommentin "Ihan kuin valokuva." Sillä on kai tarkoitettu pienimpienkin yksityiskohtien jäljentämistä tarkasti. Ehkä valokuva, joka on "kuin maalaus", poikkeaa siitä, mitä pidetään valokuvanomaisena (todellisuuden pikkutarkkana ja terävänä toisintona). Tuossa kuvassa on suuria, maalauksellisia pintoja, kuin siveltimenvetoja. Siinä on dramatiikkaa niin kuin yleensä vain taiteilijan vapaudella on mahdollista. Yritän itse oppia kuvaamaan niin kuin Rien Poortvliet maalasi. Hän on suuri innoittajani.
Kannattaa klikata tuo kuva suuremmaksi, jolloin tulee tumma pohja ja kuva tulee oikeuksiinsa. Piktorialismi oli kai ensimmäisiä valokuvaajien yrityksiä päästä oikean taiteen joukkoon. Ehkä ajan visuaalinen näkemys vei myös tuohon ja realistinen oli liian vierasta ja ulkopuolella ylevän taiteen ajatuksesta. Uuden taidemuodon (valokuva) tulo myös oli tekniikkarajoitteinen, joten sykkivä katu ei houkutellut, kuin jälkikeskuteluihin. Siksi iskettiin kiilaa maalaustaiteen perinteisiin. Jos palataan tuohon auringonlaskukuvaani, niin ei siinä mitään elämää suurempaa ole. Onhan vai näkymä itselleni rakkaasta maisemasta (josta nyt haluan osaltani luopua). Kuvan hyvyys on varmaan erilainen kuin teille lukijoille. Jokainen kokee kuvan omalla tavallaan, minä koen tuon itse kokemana. Ainoa toive itselläni on, että pystyinkö välittämään edes jotain kokemaani. Kapa
En halua vängätä vastaan, mutta olen kuullut sanottavan myös aivan päinvastaista kuin mitä aloitusviesti tuo esille. Siis että maalaus on hieno, ihan kuin valokuva. Muistaakseni valokuvamaisuutta tavoittelevasta maalaamisen tyylisuunnasta käytetään käsitettä fotorealismi. Olematta taiteen tuntija ajattelen, että visuaalisesti maalaustaide ja valokuvaus ovat samalla viivalla ja samojen perusteiden alaisia. Valokuvan hohto on minulle sen (ehkäpä kuvitellussa) realismissa, että kyseinen hetki olisi todella tapahtunut. Maalaustaide on läheisemmässä suhteessa fiktioon - olipa se realistista tai abstraktia, tai jotain niiden välistä. Mutta tokihan maalaustaiteen ja valokuvan tuo raja on jakuvan rajankäynnin alainen. Esimerkiksi Kapan aloituskuva on todellakin hyvin maalauksen kaltainen visuaalisesti, mitä piirrettä on kenties vielä kuvankäsittelyssä voimistettu.
Luulen, että taiteilija statuksen saadakseen tulee hakea ja tulla hyväksytyksi taideyhteisön jäseneksi. Sen jälkeen työtkin ovat taidetta. Hyväksymiskriteerit eivät ole tiedossani. Harrastajakuvaajan kuvat pysyvät luultavasti vain hyvinä kuvina.
Ei sanalla taiteilija ole mitään suojaa, sitä voi itsestään käyttää kuka tahansa joka kokee tekevänsä taidetta, ei tarvita minkään yhteisön hyväksyntää tai sallimista, ei edes tämän meidän laukun Itse pidän itseäni toisinaan taiteilijana, kun pyrin ottamaan kuvan vahvasti ilmauksellisesti, mutta myös sunnuntaikuvaajana kun kuvailen muistoksi omalle perheelle tai kavereille. Enkä häpeä väittää ettenkö olisi taiteilija, silloin kun näyttelystä kuva menee kaupaksi. Komea kuva, jonka koen taiteeksi ilman epäilyksen häivääkään. Kuva välittää hienosti dramaattisen (maisemallisesti) hetken ja tunnelman suomen kauneudesta ja uniikista maisemasta, välittää myös kuvaajan muiston paikasta/paikasta välittämisestä.
Ihan samoin voi kutsua itseään valokuvaajaksi, nikkaroija voi perustaa toiminimen ja kutsua itseään rakennusmieheksi jne. Olen kuullut Kasimirin aloituksen juurikin toisin päin enemmän:' Hieno maalaus, näyttää ihan valokuvalta.'
Enpä ihan hirveitä painoja laittaisi noille liittojen tunnustuksille. Esimerkkinä vaikka Kirjailijaliitto. Juha Vuorinen on myynyt yli kaksi miljoonaa kirjaa, käännetty useammalle kielelle, mutta näytöt eivät ole riittäneet Kirjailijaliiton jäseneksi. Katariina Souri, yhdeksän julkaistua kirjaa ja lukuisia käsikirjoituksia pyrki useasti Kirjalijaliittoon tuloksetta... Eikähän nuo liitot saa auktorisointinsa pitää ihan itsekseen... No, aiheesta karkasi, ja vielä Kapan kuvan kohdalla, jonka toki tiedän olevan liiton jäsen. Ei siis pahaa sanaa liitoista, varmaan niillä hyviä päämääriä on, mutta on niissä myös toinen puoli...
Kyllä kai naturalistisen ja realistisenkin kauden maalauksissa on paljonkin oikein hyviä kuvia, maalauksia. Ranskassa toki varsinkin, mutta kyllähän meilläkin Edelfelt ja Gallen-Kallela yrittelivät jotain...
En usko, että kyse on vastakkainasettelusta ja arvottamisesta. Jäin miettimään, ja yksi syy voi olla se, että hieno kuva, kuin maalaus sanonnalla tarkoitetaan kuvan ajattomuutta ja irrallisuutta; se kestää katselua ja sen voi ripustaa seinälle. Sitten on vielä erikseen toki eri tekniikoita hyväksikäyttävät kuvat; kuvatessa tai sen jälkeen käytetyt tekniikat. Noista ammattinimikkeistä... Ainakin Suomi on noiden suhteen kovin koulutusorientoinut maa. Vuosituhannen vaihteessa haettiin usein hyviä tyyppejä. Noista ajoista on jäänyt ilmeisesti(?) elämään monet kiertoilmaisut koulutusammatti vs. ammattitoimi; yleensähän se mitä tehdään, ilmoitetaan muulla kuin kotimaisella kielellä. Valokuvauksen osalla lähes poikkeuksetta kaikki sivutoimiset valokuvaajat markkinoivat sivutointaan muulla kuin kotimaisella kielellä. Nythän esim. sote-puolella on tapetilla ns. kokemusasiantuntijat, vaikka sektorilla on paljon ns. suojattuja nimikkeitä. Pitäisikö siis muillakin aloilla toimen jälkeen lisätä vaikka sulkuihin tarkenne..? Kokemusasiantuntija olisi luonnollisesti kok. Taiteilija (kok.), valokuvaaja (kok.) jne? Itse kuvahan on ihan kiva. Omaan mieleen vähän keskeneräinen. Mutta tunteita, ajatuksia ymv. herättävä.
Teininä tein joskus sellaisia maalauksia ja piirroksia (tarkoituksellisesti siksi, kun halusin päästää tekniikan, käden & silmieni yhteistyön herroiksi), joista useinkin sanottiin juuri " ihan kuin valokuva" tai jopa " ihan kuin OIKEA KUVA" hah... Myöhemmistäkin kuvista on joskus sanottu ( kun olen livenä ihmisten nähden piirrellyt) esim. " miten voi piirtää noin kuin olis tietokoneella tehty?". Tuolla tarkoitetaan usein ihan hyvää kai, lähinnä ihmisiä hämmästyttää jos joku on kovalla harjoituksella saanut katsojalle vieraan tason kyvyn ja sanat ovat ns. maallikon ilmaisuja tuolle. Turhaa niistä on loukkaantua. Eivät kaikki ihmiset ole oppineet puhumaan kuten taiteelliset neropatit toivoisivat - ehkä onneksi (tai eivät halua puhua kuten saivartelijat toivoisivat)? Tässä tarvitaan vain vähän psykologista ymmärrystä ja sitä kuuluisaa "suvaitsevaisuutta". Itsestäni on nykyisin vallan sama mitä joku sanoo tekemisistäni - itse tiedän mikä itselleni omistani on roskaa ja mikä ei. Se riittäkööt. Kirvesmies ja runoilija käyttävät vain joskus erilaisia ilmaisuja - hyvä itsetunto ja oma-arvostus kestää sen. Aidosti sivistynyt ihminen voi jättää turhantarkkuuden pois. edit: kirjootus erheitä
Taideyhteisön arvostuksen saavuttamisessakin on ongelmansa. Siellä on usein pieniä kuppikuntia, jotka ovat 100% oman taidekäsityksensä takana ja vaihtoehtoiset arvottamisperusteet vääräuskoisten puuhastelua.
Miksi haluaisi sellaisten piirien arvostamista, joita ei itse arvosta? Tottakai on erilaisia "kuppikuntia". Ihmiset ovat sellaisia. Etsii itselleen sopivan seuran tai perustaa itse. Yksi vaihtoehto on olla välittämättä.
Maanantaina kävin kuuntelemassa Leena Sarasten esitystä Camera Work - Alfred Stieglitzin julkaisusarja 1900- luvun alusta. Sittenhän hyllystäkin löytyi kirjanen, jossa oli kopiot kaikista Camera Workin kuvista. Suosittelen. Piktorialismia, impressionismia. Hyvä lepuuttaa silmiä tällaisissa, kun digikamerat yltävät nyt 100Mpikselin tarkkuuteen.......
"Muissa kuin eurooppalaisen kulttuurin traditiossa taiteilijaksi voidaan kutsua omaperäisten taidelajien harjoittajia, esimerkiksi Japanissa kukkien asetteluun, ikebanaan tai teeseremoniaan erikoistunutta henkilöä. (lainaus Wikipediasta) Meillä Suomessa (kuulumme kai eurooppalaiseen kulttuuriin) on myös vastaavaa, vaikka meikkitaiteilija. Ei hän kuitenkaan tee taiteellisia meikkejä, vaan meikkaa ihmisiä kaupallisiin esiintymistapahtumiin ja ehostaa televisioon julkkisihmisiä. Kaukana ikebanasta. Kapa
Eiköhän meikkitaiteilija osoita alallaan poikkeuksellista taitoa ja kykyä (toimissaan) ja tuota luovia ratkaisuja, joita tavanomaisesti ei ehkä tulisi ajatelleeksi, sekä selviydy poikkeuksellisista haasteista alallaan. Sellaisia ne taiteilijat monasti ovat.
Järjestäytyneellä ja muiden samanhenkisten ihmisten tunnustamalla taiteilija-asemalla on kuitenkin aika suuri merkitys jos hakee vaikkapa apurahaa tai muuta tukea työskentelylle. Eikä tässä mitään pahaa. On aivan oikein, että taiteilijana oloa testataan eri tavoin ja eri suunnasta, siis myös ns. "taidepiirien" toimesta. Taiteilijalla pitää olla monesta suunnasta kerättyä sosiaalista pääomaa. Valokuvaustyöstä - ja jopa valikuvaajan työstä - toki suurin osa on aivan muuta kuin taidetta. Jos kuvaan passikuvia, koulukuvia tai liikavarpaita sairaalassa, niin onhan se ehtaa valokuvaustyötä, vaikkakaan ei ehkä taidetta.