Prinsessalla tarkoitin tätä: http://www.kameralaukku.com/viewtopic.php?t=831 mutta kyllähän noita koirakuviakin löytyy, monen mielestä varmaan ihan liikaakin, koirien vuoksi kuvaamisen aloitinkin.
Täytyy tällä saitilla olla oma "tilaus" koska täällä juttuja luetaan! Miksi niitä, kuulumattomia -näkymättömiä-sanomattomia-sanattomia, käviöitä täällä kumminkin on! Heille riittää lukea niiden immeisten juttuja joita tänne ovat kirjoitelleet. Siitä minunkin käyntini täällä alkoi, ensin piti tutkailla "kuka- mitä- hä" tää homma oikein on. Vasta sen jälkeen iski kyselemisen vimma, toivon sen jatkuvan koska olen saanut niihin kyselmyksiini HYVÄT vastaukset, ovat tyydyttäneet minun tiedontarpeeni. Näin sen näen!
RB ei oo mistään kotosin? :F mä kuulun itse niihin harvoihin, jotka lukee palstaa päivän-kaks ja rekkaa välittömästi ja alkaa höpöttään älyttömiä.. toiset ottaa vähän hitaammin ja fiksummin mutta onneksi täällä on sentään keskustelua, ainakin hetkittäin. helpottanee uusien tulokkaiden joukkoon liittymistä äänenkin kanssa
Itse pyörähdän täällä päivittäin, aika usein montakin kertaa päivässä, riippuu työvuoroista, kotihommista ja muista aikaa vievistä jutuista. Pölähdin tänne kai suht alkuvaiheessa ihan uteliaisuuttani ja jotenkin keskustelujen rento meininki iski heti. Paljon hyvää asiaa mistä voi ottaa opikseen ja siihen sopivaksi lisukkeeksi hurttia huumoria ja elämää suurempia juttuja milloin mistäkin aiheesta. Tämä on tietysti vain oma henkilökohtainen mielipiteeni, mutta ei kuvaamisesta tai siitä keskustelemisesta pidä tehdä liian vakavaa, menee maku. Maailmassa on ihan riittävästi ihan oikeasti vakavia asioita, kuvaamisen pitää olla hauskaa, ainakin tämmöiselle harrastelijalle. Täällä se on juuri sitä.
Asiallista puhetta. Jos ei kuvassa näe mitään isompaa ideaa, niin paskaako sitä alkaa nälvimään jostain kodak-kuvaaja-aapisen sivujen 1-5 perussäännöistä. Itselläni on ollut ohjenuorana kommentoida vain kuvia joita jaksan katsoa pidempään kuin muutaman sekunnin. Voin myös kiinnittää huomiota johonkin olettamaani fibaan, mutta palautteen runko on siinä mitä *hyvää* näen kuvassa. Monelle vain tuo kuvan positiivisten elementtien sanoiksi purkaminen tuntuu olevan huomattavasti vaikeampaa kuin teknisten 'vikojen' osoittaminen. Luovuus ja itsensä kehittäminen vaatii liikkumavaraa jota monen foorumin 'vanha kaarti' ei kyllä ole omiaan lisäämään. Yleensä tavoitteena tuntuukin olevan vallankäyttö ja omien näkemyksien ylivertaisuuden osoittaminen, ennemminkin kuin mikään muiden kuvaajien omaa ilmaisutapaa rohkaiseva palaute. Jos et nuole isojen poikien p*settä (=kehu heidän kuviaan ja peesaa mielipiteitä), saat 'asiallisen' palautteen muodossa vähän karttakeppiä kunnes opit heidän määrittelemilleen tavoille tai häivyt muihin maisemiin. Tämä kuvio toistuu sekä kotimaassa että maailmalla uudestaan ja uudestaan. Ja siitä kuviosta ei yleensä mitään erikoisempaa kamaa synny, pahimmillaan näytetyt kuvat alkavat suuressa määrin muistuttamaan toisiaan... Ei kun kuvaamaan.
Ihan asiatekstiä. En usko että täällä tarttee kauheasti nyt nuolla persettä tai haukkua. Ihan ekaa kuvaa varmasti eka kertalaiselta tulee varmasti katsottua varovaisemmin. Tarkoitan sitä että hiukan kyseinen kuvaaja personoituu jotta tietää tarvitseeko hän neuvoja vai ihan selkeän mielipiteen. Kuitenkin jokaisella on ne omat mielipiteet ja myöskin mieliaiheet joista pitää. Tällä hetkellä itsestä kuvien suhteen arvostelu menee hyvin eli suhkot jokainen kuva ymmärtääkseni katsotaan ja saa kommentin tavalla tai toisella. Kilpailuhenkisyyttä tosin puuttuu. Vaikka on ollut näitä modifoidaan toisen kuvaa mitä itse ajatellaan. Ne on ollut ihen jees silloin kuin niitä oli. Haasteosio on omasta mielestäni kuitenkin tällä hetkellä kiinnostavin ja ehkä kuitenkin se hyvän reseptin juttu tällä foorumilla. Tietysti hyvät ja ystävälliset persoonat joilla on hyviä mutta myös huonoja päiviä. Kuvaamisen iloa.
Tätä samaa olen miettinyt monesti Joskus taisin vk-netin hiekkalaatikolla mainitakin, että jos jotenkin saisi vaikka siellä monien palvoman Cartier-Bressonin ottaman kuvan ujutettua foorumille... Veikkaan ettei kuvaa niin palvottaisikaan Olis horisontti vinossa, kuvan reunoilta tunkisi ylimääräisiä elementtäjä kuvaan, kohde olisi epätarkka...
Ihan sellainen asia pitää sanoa tästä saitista, että saitti on niin uusi että onneksi täällä ei ole näitä "isojen poikien kerhoja" tai "sisäpiirejä" päässyt syntymään - ainakaan niin näkyvästi kuin joillain toisilla saiteilla. Ehkä siinä on yksi syy miksi pidän tästä foorumista Totuus on tietenkin julma, ennenpitkää tännekin syntyy klikkejä joissa ihmiset tuntevat toisensa hyvin, ehkä jopa ennenpitkää IRL - ja tämä tietenkin johtaa siihen että kaverit kommentoivat kavereidensa kuvia suhteessa mieluummin kuin täysin tuntemattomien. Näin se ihmisluonto toimii. Tuosta miken mainitsemasta nuoleskelusta vk-netissä: mielestäni sikäläisen aktivisti-sisäpiirin kommentit toistensa kuville ovat 1-2 kappaletta, sen jälkeen kuvan threadissa keskustellaan melkein siitä että olikos siideri hyvää kun kävit siellä-ja-siellä... Eli itse kuvasta ei paljoa puhuta, kuvaa käytetään vain off-topic -keskustelun paikkana. Tämä tietysti luo tunteen että saapas tuo kuva kommentteja kun on jo 2 sivullista...
No toisaalta eihän se ole negatiivista tuo jutustelu. Tosin ulkopuolisen on vain vaikia tulla tuollaiseen paikkaan. Mutta se on aika loogistakin. Tietysti tämäkin luo varmasti hetkellisen sisäpiirin ja joka jatkuu joittekin persoonien osalta oikeassakin elämässä. Toisaalta eikö se ole vain hyvä kun uusia tuttavuuksia saa? Itse harmittavasti asun kaukana sivistyksessä joten jään tässä asiassa sivusta katsojaksi.
Oikeastaan tällä foorumilla tuntuis meno siltä, että noi sisäpiirin läpät heitetään aika pitkälti tuolla irkin puolella ja muutaman puolitutun ei-irkkaavan ihmisen kanssa sitten täällä. Aika rento meininki näyttäisi olevan, ainakin näin enemmän tai vähemmän sivusta seuranneen silmin katsottuna. Mutta siitä on kiittäminen vain ihmisiä jotka tätä foorumia käyttävät.
Tuo on kyllä totta. Ja hyvä asia mielestäni että tällä saitilla on lähtenyt aktiivinen irc-kanava pyörimään. Paskanjauhanta ircissä, kuvat täällä =)
kyllä niitä sisäpiirejä ennen pitkää syntyy.. mutta ei niiden tarvitse olla sisäsiittoisia siitä huolimatta. turun porukka erottuu jo joukosta, mutta mitään "me ei leikitä teidän kanssa" asennetta ei mistään suunnasta ole vielä tullut naisia kaipaisin tänne enemmänkin.. nykyiset aktiivisemmat kauniimman sukupuolen edustajat ovat vähän vähissä. antakaahan äänenne kuulua ja kuvanne näkyä
Kielimuuri Itsellänikin on nicki rekattuna myös vk.nettiin, mutta yhtään postausta ei siellä ole. Ei vain ole mitään sanottavaa siinä suunnassa. Juttuja tulee tosin luettua ja kuvia katsottua. Kaikki forumit ovat kusessa kun käyttäjämäärät kasvaa, mutta tätähän on pyöritelty jo niin paljon muualla, että jätän siitä jauhamisen tähän.
Heh, taitaa johtua siitä että pyörittiin turkupossen kanssa kuvaamassa ennen kameralaukun perustamista. Aika avoimin mielin ollaan porukkaa otettu reissuille mukaan (eli kaikki jotka ovat halunneet lähteä). Halukkaita ei vaan kovinkaan paljoa ole.