Tollanen obiska tuli tänään yhden suurennuskoneen mukana. Yritin ettiä kuukkelilla tietoa, muuta heikonlaisesti oli. Se oli kiinni yhdessä vanhassa Italialaisessa suurennuskoneessa, mutta se mikä lasissa pisti silmään oli se, että himmennyslehtiä oli laskemani mukaan 15 tai 16. Mietin vain, että pitäisilö adoptoida tämä lasi omaan koneeseen....
Vertaaminen omaasi on helpompaa kuin helppo: teet kaksi vedosta peräkkäin ja vaihdat objektiivia välillä. Vain todelliset erot kannattaa ottaa huomioon, nettitiedolla kun ei kuviin tarkkuutta tule.
Menee asian viereen mutta optiikkaa silti eli perustelut miksi olen samaa mieltä vastaajan kanssa. Nikon D50 kitin 18-55mm/3.5-5.6 tekee ehkä kokokuvan alalta sutumpaa kuin Canon Powershot Pro1 on pokkarin optiikka mutta mutta canon erityisesti laajakulma päässä tekee suttukulmia tarkoitan nyt että haluaako edes noin terävyyden kokoalueelle vaiko riittääkö keskelle huippulaatu vai ottaako mielummin tasaisen pehmeyden minä jälkimäisen mielummin. Koska nuo kulmat oli tosi suttua sitten. Pointti on että oletan että suurennoskooneessakin on makuja siinä millainen optiikka hyvä.
Schneiderin arkisto löytyyy osoitteesta: http://www.schneiderkreuznach.com/archiv/archiv.htm Suurennukoneobjektiiveja oli tehtaalla tuolloin ainakin 4 laatusarjaa: Componar, Comparon, Componon ja Componon-S. Toinen toistaan hienompia. Nykyisin ehdoton huippu taitaa olla Apo-Componon HM mitä tulee terävyyteen, kuva-alan tasaisuuteen tms. Halvempaa optiikkaa joutuu ylennsä himmentämään enemmän. Hienompi ja kalliimpi on tavallisesti parempi vain pykälän, kaksi himmennettynä, lisähimmennys tappiin huonontaa vain tulosta. Jos suurennuskone ei ole erityisen korkaluokkainen tai lamppu esim. huonosti säädetty, ei optiikan valontasaisuus merkitse juuri mitään sen rinnalla, että itse koneen antama valojakauma on mitä on. Edit: No, sen verran täytyy lisätä, että ainakin tehtaan ilmoittamien MTF-käppyröiden mukaa kannattaisi niitä Apo-Componon HM- optiikoita, jotka on tarkoitettu kinofilmille, himmentää valovoimasta (2.8 tai 4.0) riippumatta aina aukkoon 8 asti.
Ja sitten on se anekdootti siitä kaverista (Hedenström?) joka käytti Contaxinsa normaaliobjektiivia myös suurennuskoneobjektiivina. Ilmiö konkretisoitui kolleegojen riemuksi sitten kuvauskeikalla objektiivin ollessa yhä pimiöllä. Myös toisinpäin noita kannattaa käyttää, valtaosa suurennuskoneobjektiiveista on aivan erinomaisia myös makrokuvaukseen. T. Kerkko.
Suoraan ei kai mihinkään ja vaikka menisi niin siitä ei ole suuresti iloa nimittäin suurennuskoneobjektiivissa ei ole tarkennuskierrettä. Joskus ihmettelin asiaa itsekin ja ainakin palkeiden nokkaan noita on soviteltu, jolloin tarkennus hoituu sillä. Silloinkin lienee mahdollista, että systeemiä ei saa riittävän lähelle filmitasoa, jolloin se ei tarkennu äärettömään.
Ainakin vanhat zenitit käyttivät tuota m39 kierrettä. Yksi mahdollisuus on m39 -> m42 adapterin ostaminen jonka jälkeen objektiivin sovittaminen nykyrunkoihin on hieman helpompaa.
Suurennuskoneobjektiivin saa kiinni melkeinpä mihin verhosuljinkameraan vaan. Itse olen käyttänyt paljon El-Nikkor 50/2,8 -suurennusobjektiivia FD-bajonetissa. Välillä on sitten ollut lyhimmillään sovitetta niin vähän kuin on mahdollista, pisimmillään useita satoja millimetrejä. Sitten vaan objektiivi kiinni suurennussuhteen mukaan suodatin- tai kiinnityskierteestä. Suodinkierteestä kiinnittämistä varten Nikonilla on soviterengas. Lyhyimpiin sovitteisiin ei saa ympättyä tarkennuselimiä, mutta tuokaan ei useasti haittaa. Pidempiin sovitteisiin tarkennuselin mahtuu, sen saa esim. ainakin Canonin mallistoon kuuluneesta säädettävästä loitosta. Ja sitten homma hoituu myös palkeella jos enemmän loitonnetaan. Näin saamme aikaan erittäin korkealaatuisen ja edullisen makro-objektiivin, haittana on tietysti ergonomia tai sen puute. Kuten jo edellisissä lauseissa todettiin. Osaa se puute haittaa ja osaa ei. Aiheesta on jossain vaiheessa tulossa pikkujuttu Kamera-lehteen. T. Kerkko.