Vs: kodak... Taas supistuu Jälkimmäinen linkki osoittaakin muistelemani mutu-tuntuman aika oikeaksi. Puhutaan tunneista ennen kuin alkaa tapahtua Wilhelm Researchin harrastajalle määrittelemä kriittinen, 25% oheneminen tiheydessä.
Vs: kodak... Taas supistuu Skannailin ja muutenkin katselin eilen Kodachromeja 20 vuoden takaa. Ei niistä mitään voi haalistuneena pitää. Suurempi ongelma on kodachromen tyypillinen syaanivoittoisuus, varsinkin pilvipäivän valossa otetuissa kuvissa. Osasta noista saattaa olla rinnakkaisversio mapitettuna ja pimeässä olleena. Luultavasti kuitenkin +/- 0,3 aukon erotuksella valotettuna, joten se ei kerro paljoa... ps. kehitettiinhän suomalaisten kodachromeja jonkin aikaa myös ruotsissa)
Vs: kodak... Taas supistuu Kait nuo (ehkä) Lausannessa taphtuneet slarvaamiset rajoittuvat ajallisesti johonkin jaksoon ennen putiikin sulkemista. Se kuitenkin oli jonkinlainen "minilabbis" ja toimi eri tai ainakin erilailla pakatuilla kemioilla kuin isot koneet.
Vs: kodak... Taas supistuu Olisipa jostain nähtävissä Lausanne vs. muut labbikset tuloksia.Esimerkiksi Kodachrome 200:sta jotkut ovat jopa pitäneet, mikä on aina ihmetyttänyt, sillä mun 200:sta tuli aina niin pahasti punafiltteröityjä dioja että huh.. Toinen on maaginen Kodachromen neutraali värintoisto, jota ei kyllä parhaalla tahdollakaan voi allekirjoittaa. 25:nen oli ehdottomasti paras, 64 oli aina semmoinen voimakkaasti syaaniin päin kallellaan oleva. Miksi näin on ollut, en tiedä. Kodachrome-kaudella ei ollut nettifoorumeita, joten mä ainakin pidin syaania Kodachromen ominaisuutena (ja siksi varmasti hyppäsin nopeasti Velvia-kelkkaan filmin tultua markkinoille).
Vs: kodak... Taas supistuu 25 oli kyllä aika neutraalia. Tasaisessa valaistuksessa upeita dioja, jyrkässä valossahan se oli toivottoman kontrastikasta. Luulen (mutuna) että Lausannen kone lämmitettiin loppuaikoina joka toinen torstai tms. Matskua ei riittänyt jatkuvaan ajoon. Niitten prosessien stabiloiminen oli varmasti vaativaa puuhaa. Kun diojen pääasiallinen käyttö harrastajilla on/oli se projisointi, niin ei sinänsä ihme, että "worst slide film available", huonoin saatavilla oleva, on poistunut markkinoilta.
Vs: kodak... Taas supistuu Jokainen käyttäjähän voi arvioida asiaa vain oman kokemuksensa kautta. Sekin on tietysti epätieteellinen tapa, koska ei voi muistaa, eikä varsinkaan tietää kehitetyn diansa mitta-arvoja. Having said that... Omakohtainen kokemus Kodachrome II (myöh. 25) ja Kodachrome-X (myöh. 64) on se, että diat ovat säilyneet kotisäilytyksessä huoneenlämmössä erittäin hyvin. EDIT: Paperikuvamateriaalien ja -kemioiden vaihduttua 70-luvun puolivälissä, syntyi säilymisen kannalta tarkasteltuna mittava määrä heikkolaatuista tavaraa. Sitä edeltävät kopiot ovat säilyneet paljon paremmin. JAkso kesti jälkikäteen tarkasteltuna sellaiset viitisen vuotta. Toinen "kuvantuhooja" olivat heikkolaatuiset, ohuella, koko sivun kokoisella kalvolla varustetut kuva-albumit. Niissä kuvat aseteltiin tahmealle pohjalle ja kalvo painettiin koko sivun päälle. Tuskin kukaan tiesi mitä tavaraa ko. albumit olivat.
Vs: kodak... Taas supistuu Kokemuksen perusteella arvelinkin, että kommentoisit juuri näin. Voi kuitenkin olettaa, kun on kysymys ammattilehdessä olleessa arkistokelpoisuutta käsittelevästä artikkelista, että julkaistussa tutkimuksessa on käytetty vakioituja menetelmiä. "Havaittavavuus" ei tällöin tietenkään ole sitä, että joku sanoo: "kyllä tää mummielestä nyjjo on haalistunu", vaan mittalaitteella havaittua muutosta. Harmittaa vain, että lehti on minulta kadoksissa. Ehkä se jollain palstalaisella on paremmassa tallessa. Onneksi se ainakin on Kansalliskirjastossa.
Vs: kodak... Taas supistuu Näitä mulla on muutama. Kuvat ovat kunnossa. Jostain vuodelta -82 lienee vanhimmat. Pilaantuneimmat kuvat ovat jotakin nurkista erikeeperillä tai millä lie normaaleihin albumeihin liimatut. Kivasti loimottaa liimakohdat kuvan läpi. Niillä kohdin on siniset kadonneet ja jäljellä on etupäässä keltapunaista. Näitä kalvo-albumeja etsin ja peräänkuulutin täällä foorumilla joku vuosi sitten, vaimo kun tykkää rakennella albumit niihin. Suomesta noita vaan ei enää löydy. Japanista saa kivoja mustapohjaisia joihin voi sommitella kuvat ja tekstipaperit ja laittaa kalvon paikalleen. Jälki on nättiä, tosin nykyään kun saa kuvakirjoja teetettyä, niin se kilpailee muussa paitsi käsityön jäljessä... En silti luottaisi noihin säilyvyyden puolesta. Omat, tylsästi asemoidut kuvani ovat aina perinteisissä albumeissa, pergamiinilehtien suojelemana.
Vs: kodak... Taas supistuu Esa on aivan oikeassa. Ehkä labbikset jotenkin osasivat varoa mihin happokalvoon diat laittavat mutta Lehdissä, voihan perkele. kun kuvat tuli arkistosta takaisin oli pääsääntöisesti kalvojen välissä limaa t.s. "entinen" mestarishottisi.
Vs: kodak... Taas supistuu Dian hiipuminen on mainio esimerkki siitä miten urbaanilegendoihin pohjautuvat keinotekoisesti ylläpidetyt rakenteet eivät kestä ajan hammasta vaan romahtavat. Oikeasti/teknisesti dia on väritoistoltaan aina "huonompi" ja epävarmempi kuin nega, silti legenda väitti toisin. Nega olisi myös sopinut painotoimintaan paremmin kuin dia, mutta kiireellisten aikataulujen ja toimintatapojen takia dioja oli näppärä katsoa nopeasti valopöydällä. Tietysti negojakin olisi voinut katsoa ja luottaa seuraavan työvaiheen työntekijöihin kykyyn saada värit hyvin. Niinkuin usein tehtiinkin. Itse asiassa vaikea sanoa miten suuri se dian osuus oikeasti kustannustoiminnassa oli, vaikka legenda tietääkin sitä rummuttaa. On legendassa jotain perääkin, esim. tottahan on että joistain kymppikuvalabroista tuli todella huonosti säädettyjä automaattiprinttejä. Diasta ei kuitenkaan tullut printtejä ollenkaan joten kahden täysin eri asian vertaaminen on järjetöntä. Kuitenkin, koska silleen niinku oikeasti negan skannaaminen on helpompaa kuin dian ja mahdollistaa aivan erilaisia asioita kuten dynamiikan kasvattamisen sen vähentämisen sijasta, niin kansa on 2000-luvulla äänestänyt ja dia on vähentynyt suhteessa negaan. Toinen syy negan suosioon on se, että huonostikin tehty halpa automaattiprintti on parempi kuin ei printtiä ollenkaan tai 50 euroa maksava printti. Se, mikä harmittaa, on että yleensä keskusteluissa (tätä kertaa lukuunottamatta, kiitos!) unohtuu täysin se mihin dia on TARKOITETTU: projisoitavaksi. Se ei negalla kovin helposti onnistu, ja luulisi että se ihan omana maailmanaan kiinnostaisi ihmisiä. Kansa on äänestänyt, ettei se halua projisoida kuviaan vaan haluaa ne paperilla tai tietokoneen ruudulle. Projisoinnin mahdollisuuden unohtumisesta saa osin kiittää "diassa on parempi väritoisto ja se skannautuu paremmin" -nettiölisijöitä.
Vs: kodak... Taas supistuu Mistä legenda on lähtöisin? Miksi 'ammattilaiset' suosivat sitä diaa, vain siksikö että aina oli tehty niin ja heitä koulutettiin tekemään niin?Toisaalta mulla on näppituntuma, että lehtikuvissa (siis hesarin kuukausiliite jne) käytettiin myös värinegaa - mutta tämä tunne on tullut sen ajan kuvituksesta jonka värimaailmat poikkesivat dioista. Kinodian ymmärrän harrastajilla, sitä on kiva katsoa projektorilla. Mutta mitä ihmeen järkeä harrastajien on ollut kuvata mm. laakadiaa? Tai 6x9 diaa? Onko kyse ollut juuri tuosta, että ennen skannauksen yleistymistä iso värinega oli hankala saada paperille?Tai ainakin kallis? Harrastajana dian valintaan vaikuttivat lehtien levittämä dia-ylistys, omakohtaiset kokemukset kun innokas varhaisteini yritti kuvata kuutamoöitä, voimalaitosten valoja ja muita ja tuloksena oli läpeensä harmaita printtejä. Silloisen vähäisen tiedon valossa ei osannut edes kysyä yksilöllistä printtaamista. Lisäksi jos kuvasi vaikka luontoa jossa hukkaruutuja syntyy paljon, värinega tuli kalliiksi. Kaikista ruuduista kun piti tehdä aina se printti. Dia tuli huomattavasti halvemmaksi. Nykytiedon valossa asioita olisi helppo valita toisin. Värinegaan tutustuin uudestaan vasta 4 vuotta (!!) sitten (Kiitos Alhonen ja muut #filmillä olleet), nimenomaan kun tarpeeksi kuuli kehuja siitä kuinka negaa saa skannattua ja värit ovat paremmat kuin diassa jne jne. Silti pidän tietyllä tavalla yhä diasta enemmän, kai se on siinä että kuvaa voi suoraan katsella valoa vasten. Toisaalta kinoa suurempien diojen järkevyyttä on vaikea perustella - ne pitää kuitenkin skannata ja printtauttaa. No ehkä 4x5 ja 8x10 -ruuduille voi virittää jonkinlaisen katselutason johon kuvan voi laittaa ja kierrättää katsojalta toiselle... Loppupeleissä se projisointi on kuitenkin dian juttu. Vaikka värit haalistuisivatkin ajan myötä...Haalistuvathan ne dye-transferitkin (tosin sekin on kuollutta, Cteiniä myöten kaikki digittävät) Fuji jatkanee diapuolta vielä jonkin aikaa, mutta markkinat ovat varmasti pienet. Jonkin verran velviaan vannovia maisemakuvaajia löytyy (lähinnä keskari- ja laakapuolelta). Loput ovat niitä harvoja kinodian kuluttajia jotka toivovat näkevänsä kuvat projisoituna. 5 vuoden päästä e-6 lienee jo kuopattu juttu...
Vs: kodak... Taas supistuu jopa harmi, jos (ja kun) noin menee. joidenkin mvfilkkojen lisäksi eekuus on yksi harvoja filmillisen valittamiskuvaamisen materiaaleja, joita tulee varmasti joskus ihan ikävä. fujin diafilmit ovat olleet tooosi kivoja. polaroid -filmiäkin varmasti tullen pienesti haikailemaan -heikkoina hetkinä. suurin osa filmeistä joutaa hävitä. turha kun on turhaa. digikin tekee sitten joskus tilaa hengellisemmälle tiedon ja tunteen siirolle. tulevaisuus ei ole roskakulttuuria - kuten nyt vielä on.
Vs: kodak... Taas supistuu Dia oli se referenssi. Ei kuvaaja voinut useinkaan leikata takista palaa ja lähettää sitä negaruudun kanssa lehteen. Lisäksi dia oli pääasiassa hienorakeisempaa, eikä "kohise" samalla tavalla valoisassa päässä. En minä ainakaan voi muitten ottamia negoja edes skannailla, koska en niistä mitään näe. Tehdäänkö lämmin? Kylmä? Neutraali? Värikylläinen? Lisäksi dian voi aina tulevaisuudessakin kuvata suoraan, värinegan reproaminen kameralla on melkosta tuskaa...
Vs: kodak... Taas supistuu Eikö tässä ole nyt kyse kahdesta eri prosessin vaiheesta: skannaamisesta ja sen jälkeisestä digitaalisesta jälkikäsittelystä. Skannatahan voi, senkun tallentaa raaka-TIFFin. Antaa sen toisen osapuolen sitten prosessoida ne sellaiseksi kuin haluaa?
Vs: kodak... Taas supistuu Eikö tässä ole nyt kyse kahdesta eri prosessin vaiheesta: skannaamisesta ja sen jälkeisestä digitaalisesta jälkikäsittelystä. Skannatahan voi, senkun tallentaa raaka-TIFFin. Antaa sen toisen osapuolen sitten prosessoida ne sellaiseksi kuin haluaa? No ehkäpä sitä näin helpommin ymmärtää miksei se nega sitten kelvannut painoille? Jos kuvasta puuttuu joku tuttu elementti (ihmisetkin on eri sävyisiä) niin silloin "oikeaa" väriä voidaan vaan arvailla. Dia kertoi sen periaatteessa täysin 100% (ainakin kuvaajan mielestä). Oli ne kuvaajat silloin tyhmiä urbaanilegendoja kun diafilkkaa käyttivät
Vs: kodak... Taas supistuu Näinhän se varmasti on. Dian kanssa on vähemmän arvailtavaa. Kommentoinkin siis vain skannaukseen, koska senhän toki voi tehdä ottamatta kantaa siihen miltä kuva tulee jälkikäsittelyn jälkeen näyttämään. Mä skannaan raakana ja prosessoin vasta sen jälkeen. Siinä raakaskannissa on kaikki mitä skanneri kahdella vetäisyllä (eri valoteho) saa negasta irti. Semmostahan voi hyvällä skannerilla tehdä vaikka kaupallisesti (ei mun Plustekillä silti).
Vs: kodak... Taas supistuu Toisaalta, negan värit menevät aika kohdilleen jo poistamalla se maski... Sen jälkeen tietenkin tulee erilaiset näkemykset lopullisista sävyistä, mutta ihon värit ehkä eivät niin heitä? Kuitenkin negalle kuvattiin valtavasti sunnuntairäpsijöiden toimesta ja kuvia prosesoitiin koneellisesti eikä silti kai ihmisten ihot väärin menneet? Toisaalta, nega on vaikea. Mulle ainakin... Pitkä on ollut tie saada negan värejä edes skannausmenetelmin semmoisiksi 'kivoiksi'. Ja jos olen pitänyt niin arvoisa nettiyleisö on tyrmännyt sävyt ihan vääriksi
Vs: kodak... Taas supistuu Joo, no periaattees labrassaki tehtiin negasta aina arvausversio. Joskus oli helevetin pieles, joskus vaan paljon. Jos oli itte siel töis, sai aika lähel. Ammattilabrat osas studiokuvii varoo (ja silloinki vain jos oli 120 kooss tai yli), koska tiesivät että heti tulee naputusta jos naama on keltanen. Eihän se mattimeikäläinen syyttänyt kuin itseään, jos värit oli pieles. Saatto jopa ostaa kalliin järkkärin sieltä sen vuoksi