Nyt tulee joko tyhmä tai hyvä kysymys Olen tässä pohtinut kuinka te lähestytte kuvattavaa henkilöä josta haluaisitte ottaa kuvan, itseäni on alkanut kiehtomaan tiukat kasvopotretit mutta ainakin tuolla 50 millisellä nikonin cropin kanssa pitää vielä mennä melkoisen lähelle --> ei oikein itsellä pokka riitä. Siis "varastatko" sen kuvan vai pyydätkö luvan --> miten lähestyt / valitset kohteen. Syväluotaava analysointi olisi erittäin toivottavaa...
Vs: Katukuvauksesta Kuvia ei 'varasteta', niitä otetaan. Ei ole rikos eikä edes eettisesti väärin ottaa kuva henkilöstä hänen sitä tietämättään. Kohde voi tietää itseään kuvattavan, jolloin hän usemmiten poiseeraa jotenkin ja tämä vaikuttaa kuvaan - kuva on yhteistyön tulos. Jos hän ei tiedä, hän ei poseeraa - tilannne on spontaani. Tällöin tulee vaan eri tyyppinen kuva. Molemmin tavoin voi syntyä valtavan hienoja kuvia; valintakysymyshän tämä vain on. Ai niin, joskushan kohde haluaa tulla kuvatuksi, ja silloin on kaikilla kivaa. Meikä on katukuvannut molempia menetelmiä käyttäen. Jos aiottuun kohteeseen syntyy katse- tai puhekontakti niin kysyn kyllä kuvausluvan. Homma hoituu usein ihan eleilläkin. Jos edes aistin ettei kohde diggaa ajatuksesta niin en ota kuvaa. Vaan hymyilevälle ja iloiselle kuvaajalle lupa tavataan antaa... Jos ei kontaktia synny tai oteta ja matkaakin kohteeseen saattaa olla niin ei mitään lupia. Siittä vaan kamera laulamaan. Jos kohde kysyy asiasta niin heti vaan todenmukaista selitystä peliin: 'harrastan tätä ja tällainen kuva tuli, eikö olekin hieno...' Siis tehdään välttämättömyydestä hyve ns. lennossa. Kannattaa aloittaa kuvaaminen paikoissa, missä ihmisiä on muutenkin näyttäytymässä ja missä kuvaajia on muutenkin paikalla. Erilaiset yleisötapahtumat, näytökset ja sen sellaiset ovat hyviä paikkoja aloittaa.
Vs: Katukuvauksesta Kyllähän se katukuvauksesta voi lähteä, seuraava askel on kysyä kadulla lupa sponttaaneihin muotokuviin. sitten saattaa pokka riittääkin jo ihan oikeisiin muotokuviin, mallin kysymisiin, tilanteiden järjestämisiin ja ideoimisiin. Tsemppiä kulkemallasi oikealla tiellä.
Vs: Katukuvauksesta Kannattaisi olla käyntikortti jossa lukee nimi ja valokuvaaja, sitten puhelin numero ja sähköpostiosoite, ja mahdollinen websivu tai linkki, sinne missä on omia kuvua. Tämä ainakin herättää luottamusta ja toimii päänavaajana. Sitäpaitsi aivan kohteliastakin. Sitten kuvien oton jälkeen voi kysyä kuvattavan nimeä,ja että antaako luvan niiden käyttöön. jos aijot jotakin kuvapankkihomma yrittää, on oltava kirjallinen lupa kuvattavalta, muuten sattaa tulla aikamoinen lasku jälkikäteen.
Vs: Katukuvauksesta Vaihdappa tilalle 500mm ja istuskele rauhassa puistonpenkillä ja tsuumaile siitä, ei tarvitse "iholle" mennä...
Vs: Katukuvauksesta On olemassa perinteinen jatkumo: saaminen - ottaminen - tekeminen Luontokuvaajat saavat: he poimimat Luojan armolahjoina antamia näkymiä. Ottamisessa taas kuvaaja on se, joka päättää näkymistä. Ja taisi olla Ansel Adams, joka ensimmäisenä alkoi jankuttaa tekemisestä: ei ole mitään valmiina otettavaksi tai saatavaksi, vaan se aina tehdään. Saman voisi ajatella pätevän luontokuvauksen ohella hienovaraiseen katukuvaukseenkin, mutta päätös asiaan liittyvän ajattelumallin suhteen tapahtuu tietysti kuvaajan päässä. Varastamisen ero ottamiseen on selvä arkijärjelläkin: varastaminen tehdään ilman lupaa, jolloin termin käyttö viittaa * käsitykseen, että kuvattavilla on päätäntävalta heistä otettuihin kuviin * käsitykseen, että kuvaamiseen tarvittaisiin kohteen suostumus * ajatukseen "humaanista" yhteisöllisestä valokuvaajasta, joka toimii avoimesti ja toteuttaa muiden ihmisten tahtoa * jne / tms Nämä eivät tietenkään ole itsestäänselviä ajatuksia. Jos niihin ei yhdy, koko kuvan varastamisen käsite on mieletön. Mitä eroa on siis mielettömällä ja mielekkäällä termillä.
Vs: Katukuvauksesta muakin kiinnostaa katukuvaus. ongelma on vaan siinä että en kehtaa. saako tirkistelijän maineen osoitellessaan tuntemattomia ihmisiä kameralla? saako julkaisuluvat helposti? pidättekö katukuvaajat kirjaa ihmisistä jotka olette kuvanneet, siis niistä joilta on kysytty kuvaus- ja julkaisulupa? millainen on katukuvaajan kuvauspäivä?
Vs: Katukuvauksesta Noita julkaisulupia ei juuri tarvitse kunhan vähän huolehtii mihin kuvia käytetään. Perusperiaate on, että aatteelliseen ja kaupalliseen julkaisutoimintaan tarvitaan "mallin" lupa, muulloin ei. Toinen asia on ettei "mallia" saa esittää halventavassa/haitallisessa sävyssä tai yhteydessä. Sitten täytyy tietenkin pitää huolta, että kuvaa julkisella paikalla kuten, kadulla, kaupassa, ravintolassa ja niin edelleen. Pääsymaksulla rajatut urheilukisat, esitykset ja sen semmoiset ovat usein rajatapauksia, lupa kannattaa pyytää, jos mahdollista. Esiintyvät artistit ovat kokonaan oma lukunsa. Ja tietenkin yksityisalueet. Katukuvaus on kiinnostanut minuakin jo pitkään. Ongelma on tuo ettei aina oikein kehtaa ja toiseksi en ole oikein löytänyt vinkkeliä asiaan. Kuvat ovat olleet melko staattisia ja tylsiä. Toinen kiinnostava asia on muotokuvaus, mistä ja miten muotokuvaajat hankkivat malleja, eivät ne kaikki voi olla perheenjäseniä?
Vs: Katukuvauksesta Kuvausluvan saaminen on yllättävän helppoa. Suurin osa antaa luvan kuvata, jos kysyy. Avoimesti kertoo mitä kuvilla aikoo. Näyttelyn tekeminen on kokemukseni mukaan paras keino. Pitääkö näyttelyn vai ei on sitten sivuseikka pitkässä juoksussa. Useimmat eivät tykkää, jos kuvat tulevat lehteen, mutta nettiin monet antavat luvan laittaa. Aika erikoista sinänsä. Parhaat tulokset saa, kun antaa itselleen tehtävän. Kuvaa jotain teemaa esim. hattuja, parrakkaita, tietyn ikäisiä ym. Sitä kautta pääsee sisään kuvaukseen ja sen jälkeen homma helpottuu. Samalla saattaa saada illan aikana kivan yhtenäisen sarjan kuvia. Kuvattavia saa helpommin silloin kun heillä ei ole kiire eli on turha lähteä kyselemään aaamuruuhkassa töihin matkaavilta lupaa. Tapahtumat ovat yleensä hyviä hetkiä, porukkaa on paljon ja eikä ihmiset ole yleensä kiireisiä vaan ovat varta vasten tulleet oleilemaan. Kadun kulmassa röökiä polttavat ovat hyvä kohde, eivät yleensä lähde pois vaan antavat kuvata. Lopuksi antaa omat yhteystietonsa, maili on hyvä ja nettisuvujen osoite. Kannattaa myös pyytää kuvatun maili, jotta voi lähettää kuvan myös kuvatulle. Vinkit ehkä itsestään selvyyksiä, mutta toimivia ja kokeiltuja useiden vuosien ajan.
Vs: Katukuvauksesta Tästähän aiheesta syntyi hyvä keskustelu - paljon erilaisia näkemyksiä. Ilmeisesti katukuvaukseen liittyy aika laillakin hämmennystä herättäviä elementtejä ja kysymysmerkkejä. Monet niistä liittyvät ajatukseen siitä mitä saa tehdä ja mitä ei. Oikeastaan edellä kommentoidaan teemaa omien tekojen oikeutuksesta, järkyttävän iso aihe noin yleisesti ottaen. Tämän kanssahan usein elämässä taistellaan muutenkin. Bruce Gilden kuvaa näin: http://www.youtube.com/watch?v=kkIWW6vwrvM&feature=related Ja Garry Winogrand näin: Selvää on, että julkisella paikalla saa länsimaissa kuvata ihmisiä eri tlanteissa. Hyvät foorumilaiset, kysynkin nyt teiltä että: Missä tilanteissa ette kuvaisi, vaikka se olisi luvallista/laillista/kiinnostavaa sinänsä? Ottaisitteko kuvan vaikkapa löytämästänne kuolleesta ihmisestä? Entä onnettomuustilanteesta, jossa on osapuolia näkyvissä? Entäpä vieraasta lapsesta kiinnostavssa tilanteessa? Siis missä kohtaa itsesensuuri/häpeä/pelko/hienotunteisuus iskee teihin niin, että kuvaaminen loppuu?
Vs: Katukuvauksesta Kuolleet on hyvä aihe, varsinkin jos on tapahtunut onnettomuus jonka pääsee ikuistamaan. (ja kuvat voi sitten myydä vitosella seiskalle ja hymylle) Vieras lapsi kiinnostavassa tilanteessa ? Tarkenna
Vs: Katukuvauksesta Tän elämän kulkua joskus lueskelin. Pakkomielteiselle ei paljon muotoseikat paina. Hyvä meininki ,D Onnettomuuspaikalla jos pitää auttaa niin taitaa pudota kuvaavien kelkasta jo ihan oho, seiska sällitkin. Ja toinen juttu on että jos olet mies niin vieraiden lapsia on "vaarallista" kuvata. Omaa vaarallisuutta voi lieventää ottamalla "vaimon" käsikynkkään.
Vs: Katukuvauksesta Johannesburgissa Etelä-Afrikassa kuvasin leikkiviä lapsia (mustia ja valkoisia) suihkulähteellä pitkän tovin. Ei ongelmia. Vaan kun suuntasin kameran pankkirakennuksen torniin, niin jo oli turvamies kimpussa. Minusta tuo vieraiden lapsien kuvaamisen perverssiyden epäily on mennyt meillä Euroopassa hieman överiksi. Englannissa tulee puistonvartija jo kieltämään vanhempia kuvaamasta omaa lastaan. (Tälläistäkin on Lontoossa tapahtunut) kapa
Vs: Katukuvauksesta Siinä on suuri riski leimautua kakarapervoksi. :-\ On tämä maailman mennyt sairaaksi Mutta eri asia on jos olet esim. leikkipuistossa oman/omien/otto/hoito/kummilasten kanssa ja heitä kuvaat, samaan kuvaan tallentuu myös muita mukuloita, vaikkei niin olisi tarkoitus.
Vs: Katukuvauksesta Juu lasten kuvaamisessa pitänee olla varovainen, varsinkin miehenä ja kun ikää kertyy sen verta että helpommin pedofiilis-sedäksi koetaan. Ei tiä millon tulee joku vihanen iskä leipoon turpiin tms.. Photo.netistä olen lukenut tarinan, jossa tyyppi oli puistossa kuvaamassa lasten leikkipaikan lähellä. Kysyi joltain äidiltä onko ok. No tämä vastasi että mikäs siinä. Kävi sitten äkkiä hakemassa poliisi paikalle. No mies putkaan ja kamera takavarikkoon jne...
Vs: Katukuvauksesta Mitä luultavimmin se isi on vähintään puolikkaan kerrostalon kokoinen hormoonihiiri ;D Suurta varovaisuutta pitää noudatta, on räjähdysherkkä aihe. On mielestäni silti eri asia Kuvata kadulla kulkevia lapsia. (esim. aiheena/teemana liikenneturvallisuus tms.) Varma leimantuminen tulee jos menee tarhan/koulun eteen autolla parkkiin tai puskaan istumaan ja napsii kuvia muksuista. Ylireakointia äidiltä ja tuskin ne poliisitkaan kuvaajan kantaa asiassa huomioon ottivat. Pitääkö olla nauhuri mukana ja tallentaa luvat / keskustelut vastaavien tapahtumien varalle, olisi ainakin omalta puolelta näyttö asiassa. (salaa tallennettu keskustelu... taitaa Suomessa olla laiton tai ainakin lainvoimaton)
Vs: Katukuvauksesta Mutta aiheeseen: Olen miettinyt katukuvien ottoa yöllä. (syy miksi juuri yöllä: ei ole ihmisiä niin paljon liikkeellä, ne ei sovi mun visioon) Asiassa mietityttää lähinnä se että "pelottaa" viedä kamera jalustan nokkaan kykkimän, sillä riski siihen että vandaali iskee on suuri, vaikka olisi kamerassa kiinni, niin minkäs voit kun teinihuligaanit kaatavat jalustan ja menee kamat rikki tai paremmassa tapauksessa saa nenuun ja kakarat varastavat kamat.
Vs: Katukuvauksesta Mulla kuvaaminen loppuu kyllä silloin kun siirrytään 'haaskalintu-journalismiin'. Eli onnettomuustilanteissa kamera on pysynyt piilossa tai laukomatta (sensijaan kerran japanissa muut saivat toppuutella kun mua vitutti moottoripyörä-onnettomuutta kuvaamaan tunkenut haaskalintu... Olisi tehnyt mieli käydä päälle, sen verran törkeältä sen käytös tuntui - sikäläisistä se vain teki työtänsä joten sitä ei sopinut syyttää. Itse taas ehkä koin tilanteen liian henkilökohtaisesti mp-harrastuksen takia ja koska satuin olemaan lähisilminnäkijä koko onnettomuudelle). Jos löytäisin kuolleen ihmisen, ainakin kuvaisin dokumentointina ruumiin. Luuranko menisikin jo mielenkiintoisemmaksi. Silloin saattaisin jo suoda itselleni täyden kuvausluvan ja ottaa "luovaakin" kuvaa. Pääsääntöisesti kuitenkin tilanteet joissa ihmiset kärsivät, tilanne on sekava syyllisyyssuhteiden osalta jne. kuuluvat niihin joissa en halua kuvata. Ei musta olisi kuvaamaan jotakin savupiipun päälle tulvaa pakoon kiivennyttä. Paljon enemmän silloin miettisin miten voin auttaa. Tulipa mieleen tuokin tapaus, kun veden varaan joutuneen avunhuudot kuullut valokuvaaja juoksi läheltä paikalle ja alkoi vain räpsiä kuvia sen sijaan että olisi tullut auttamaan parin ensimmäisen auttajan jatkoksi.