Takavuosina kuvailin mieluimmin TXP320 -filmille ja kehittelin D-76 1:1 20°C. Purkkikehitys ja lähes aina yksi filmi purkissa kerrallaan - en tiedä miksi. Pidin tuosta yhdistelmästä erityisesti kirkkaan auringonvalon ja toisaalta sisäinteriöörien kuvaamisessa, sillä näennäisesti ohuilta vaikuttavista negatiiveista löytyivät sävyt niin huippuvaloissa kuin varjoissakin. Vaikeampia mielestäni vedostaa kuin huomattavasti tiheämmät ns. tavalliset negat. TXP320 -versiota ei ole enää olemassa 120/220-koossa, enkä ole rullamateriaalia pahemmin kehitellyt. Tavallinen TRI-Xkin vaihtui jo vuosia sitten ja nykyinen "uusi" versio on edelleen Trixiä haluavalle kino- ja rullakoossa ainoa vaihtoehto. Ajan tässä takaa nimenomaan 120-koossa kuvaamista. Pointti taas on se, että uudestaan aloittaessa ovat monet asiat muuttuneet ja haluaisin löytää yhdistelmän, jolla pääsisin TXPn tapaiseen tulokseen perus-trixillä. Uusin tieto Kodakilta, minkä löysin oli lokakuulta 2008 ja uusin, jossa on erilaisia käppyröitä myös julkaistu on toukokuulta 2007. Kuvittelen, ettei sen jälkeen ole tapahtunut muutoksia (kts. esimerkkikuva alla).HC-110stä ja eri Tmax-kehiteversioista on minulla hyvin vähän tuoretta kokemusta, joten niilläkin voin päästä haluttuun tulokseen - en vain vielä tiedä sitä. Kuvaruutukaaappaus on Kodakin dokumentista, joka löytyy mm. täältä: Loading site please wait...
Vs: Kehitystapojen muutos - paluu juurille En tiedä pääseekö näillä eväillä samaan pisteeseen. Pitäisi tietää edes jotakin tekijöitä noista TXP-ajan negoista jotta voisi yrittää approksimoida nykyiselle Trix:lle samanlaista jyrkkyyttä ja käyttöherkkyyttä. Toisaalta ominaisuuksiltaan nuo ovat niin eri leiristä. Trix on sellainen pitkällä juurella ja pienellä olkaosalla oleva S-kurvilainen kun taas TXP on "upswept", sellainen jossa juuriosa jatkuu käyränä ja ylöspäin nousevana roikkuna, olkaa ei ole. Liitekuvassa on Trixin ja TXP:n käyrät (TXP punaisella). Aika erilainen sävyntoisto noissa on. Lähempi vastike TXP:lle olis TMY-2, mutta siinä on sitten litturakeet.