Miten lähestytte ihmisiä kun kuvaatte kadulla, vai lähestyttekö ollenkaan? Siis kysyttekö lupaa kuvaamiseen? Millä polttovälillä kuvaatte, pyrittekö ikäänkuin yllättämään kohteen kaukaa vai menettekö lähelle? Millaisia reaktioita olette saaneet ihmisiltä kun ovat huomanneet tulleensa kuvatuksi.
Digicamera.net - Valokuvausfoorumi • katso viestiketjua - Miten kehtaa kuvata ihmisiä Tuossa on yksi hyvä linkki missä oli aiheesta keskustelua. Voi olla muitakin kun aiheesta on ollut joskus puhetta foorumilla kuin foorumilla. Pääperiaatteessa olisi hyvä kysyä lupa kuvaukseen. Yleensä tuo on mahdollista jos ottaa potrettimaisen kuvan kadulla. Mutta jotain tapahtumaa tai siis tyyliin Jan niin eli tapahtumia kadulla niin eihän sitä voi kysyä ensin. Eli tilannekuvaus on eri juttu. Kuitenkin ei salavihkaista kuvaamista pidä olla vaan saan avointa. Järkkärillä se mahdollistuu liiankin hyvin. Ymmärtääkseni optiikkana on 50mm (Jan ainakin? Kinokoossa) ja sitten potrettimaisissa on se 75mm (Cropin kanssa laskettuna). Eli suhkot lyhyillä optiikoilla otetaan kuvat kuitenkin. Itse mitä olen ottanut niin käytin 85mm eli 135mm optiikkaa. Sillä sai puolivartalo kuvia oikeastaan. Kysyin osalta luvan, markkinoilla sitten otin vastaavasti vain tilannekuvaa. Uteluihin ja kyselyihin vastasin mitä teen jos tuli sellaista. Jos taas otin muotokuvan niin kysyin luvan että saako kuvata ja selitin asian mitä varten. Yleensä olen paikoillani abaut 5 minuuttia ja katselin tilanteita sekä koetin rakentaa tilannetta. Kyseinen kuvaamismuoto varsinkin ennakkoon kysyminen on aika aluksi pelottavaa, kun ei tiedä miten suhtautuu ihmiset. Itselle tuo on suurin ongelma (Yksin on aika raskasta kysellä, ehkä porukassa helpompaa.) ja sen takia oikeastaan en kuvaakaan tuon tyylisiä kuvia vaan keskityn mieluumin helpompiin aiheisiin.
Aika vähän kuvaan kadulla, koska ihmiset ja ihmisten tekeleet eivät ole minua erityisesti kiinnostavia aiheita. Kun kuvaan, kuvaan näkymää enkä muotokuvia. En kysele lupia kuvassa mahdollisesti näkyviltä ihmisiltä. Yllättävän vähän ihmiset välittävät kamerasta. Jotkut kääntyvät selin tai väistyvät syrjään, jotkut silminnähden yrittävät olla luonnollisia, mutta useimmat eivät tunnu olevan moksiskaan. Yleensä suuntaan kameran selkeästi poispäin aivan lähietäisyydellä olevista.
Garry Winogrand oli pakkomielteinen katukuvaaja. Netissä on paljon tarinoita hänen kuvaustyylistään ja M4+28millisestään. Sitten on HCB ja muut legendat.. tässäkohtaa historian opiskelu kannattaa.
Riippuu vähän kuvasta ja tilanteesta kyselenkö mitään, joskus tilanne on semmonen että kun kuvattava ei huomaa niin kuva on parempi. Joskus tulee tehtyä niin että ensin juttelee ihmisille jos on mielessään ennakkoon nähnyt jonkun ja sitten jää siihen heidän lähelle eteeen odottamaan miten taustalla kehittyy asia. Näin on ainakin helppo kuvata täällä, jossain suurkaupungissa ihmiset ovat tottuneet läheisyyteen ja ruuhkat ovat kovat joten ei ole outoa että vieressä oleskelee jokin henkilö. Yleensä en kyllä oletuksena kysele mitään lupia. Joskus käy niinkin että joku näkee minun kuvaavan niin henkilö tulee kiinnostuneena juttelemaan, usein tulee heistäkin otettua sitten kuva. Ennen kun kuvasin isommalla kameralla (eos 1n) ihmiset lähestyivät kanssa mutta kuvittelivat kyllä aina minun olevan jostain sanomalehdestä, nyt harvemmin kun pääkamera on pokkarimainen. Tai sitten ehkä vaan kuvittelen. Paljon on kiinni korvienvälistä myös, jos olet kokoajan epävarma ja et ole "zonessa" niin ihmisetkin sen vaistoaa. Näitä päiviä on ainakin mulla paljon, joskus vaan tuntuu hyvältä niin sen näkee sitten myös kun kattoo pinnakkaista rullasta. Pisin putki mitä käytän niin on ollut 50mm, nyt lähinnä 35mm. 35mm putken kanssa joutuu olemaan usein n metrin lähempänä aina kun 50mm, joten se tuo vähän haastetta myös. Uudenvuoden aattona kokeilin taas pitkästä aikaa 50mm, ja tuntui että aina seisoi liian lähellä Jos olet liian hidas ja jäät liian kauan kameran kanssa häsläämään niin jotkut ihmiset saattavat suuttua, minulle on käynyt näin pari kertaa ainakin. En edes silloin ottanut yhtään kuvaa. Näitä tulee aina, niitä ei voi välttää, mutta harvemmin kuin voisi kuvitella. Mutta varmaa on, että jos tilannekuvia kuvaa paljon niin missatut tilanteet jäävät vaivaamaan. Pitää vaan jaksaa kuvata, aina on helppoa olla lähtemättä kuvaamaan jolloin mikään ei harmitakkaan. Mutta silloin ei kyllä niitä kuviakaan koskaan synny. Minä olen aika laiska kuvaamaan, jotain 30rl vuodessa tulee. Tosin kai sitä voi liikaakin kuvata, jolloin ei oikein välttämättä näe metsää puilta, tai päinvastoin Yksi rulla kestää melko kauan jos jokaiseen räpsyyn hakee jotain tilannetta, eikä vain kuvaa täytettä. Tosin usein on välillä hyvä vaan kuvata ihan muuten vaan.
Jos käsittämätön tarmonpuuska on iskenyt ja pitänyt kadulle lähteä kuvaamaan, mieluisin on ollut hiljaakäyvä+ 35mm linssi. turkkila
Just tulin kadulta kuvaamasta ja vaikka sitä on tullut jo jonkin verran tehtyä, niin tämä päivä teki poikkeuksen. Kaulassa roikkui nimittäin upouu.. öö, siis upovanha Yashica-Mat ja olalla Pentax K-1000. Etukäteen ajattelin, että ihmiset kiertävät minut kaukaa, koska olin sonnustautunut niin "näkyvästi", mutta itseasiassa kävikin päin vastoin. Eräskin tyttö tuli kysymään, että "onko tuo niinku joku kamera tms ?". No pitihän minun sitten herrasmiehenä näyttää kuinka se toimii... ja vertauksen vuoksi myös kinari Itse kuvaan kadulla joko puhtaasti ihmisiä, tai katukuvaa ihmisineen, en juuri koskaan jotain tiettyä ihmistä "salaa". Henkilökuviin kysyn luvan ja muihin en. Kuvia saa toki ottaa omin luvinkin. Tekosyyksi ihmiset sanoo, että kun kuvaaja huomataan tai kysyy luvan, niin luonnollisuus katoaa. Olen melkeimpä erimieltä. Mutta hauskaa se on ja kadulla kuljeksivat ihmiset ovat ME, eivät mitään sen ihmeellisempiä. Muotokuvaus kadulla auttaa ymmärtämään, että massa koostuu yksilöistä. Tässä esimerkkikuva omista kuvistani:
Nautinnollista katsella kuvia galleriastasi. Huomioarvoa on, tekniikka hallussa, jokainen kuva kertoo oman tarinansa ja mikä parasta, selittelemättä. Tuloksiin pääseminen on vaatinut myös itsensä voittamisen kun kadulla on täytynyt lähestyä tuntemattomia ihmisiä. Näennäisesti rentoja ja helppoja, sitähän se on kun osaa. turkkila
Riippuu kai mitä kukakin katukuvauksella tarkoittaa, joillekin riittää se että ne on otettu kadulla. Tai sitten että kuvassa on aito ratkaiseva hetki, etc in-public.com Tuolta sivustolta on mukava katsoa eri kuvaajien jälkeä. http://in-public.com/site/about.php toi summaa aika hyvin katukuvauksen. Joel Meyerowitz wrote about one of his own street photographs saying "surely life produces moments crazier than we can conceive...all one can do is gasp and shoot and thank the one-eyed God who watches over photographers". This, for me, is the spirit of all street photography. You just need the eye, and the speed, to capture all the things that happen in front of you. You need not travel far, or book expensive models or hire large studios. Just walk out of your front door with a camera and come back a day or so later with images that are more precious to you than all your other possessions put together. Minulle katukuvaus on lähinnä arkipäiväisten asioiden tarkkailua. Elikkä kaupunki on kuin iso teatterin lava jossa kaikkea mielenkiintoista hassua, surullista ja hauskaa tapahtuu koko ajan ääretön määrä lähes.
Jep! Jees! Hienoja kuvia Matin netissä, samoin kuin tuolla in-publicissa! Itse olen todennut kuvaavani erilaisia tiloja ja niihin liittyviä fiiliksiä. Ehkä siksi ne ei juuri aukene ulkopuoliselle? Vähän "terävyyttä" pitäisi kai yrittää taas saada harrastukseen... Ja uusia kuvia esille... Jukka
Samoilla linjoilla Jan:in kanssa. Tilanteita tulee ja menee ja mikäpä sen hienompaa jos joskus kaikki palaset loksahtaisivat kohdilleen. In-public sivuston Matt Stuart sanoi Photo Monthlyn haastattelussa, että suurin osa hänen (katu-) kuvistaan olisi hyvin helppo lavastaa, mutta lavastaminen olisi sama kuin lähtisi "kalastamaan" järven sijasta supermarketin kalatiskille...Mielestäni todella hyvin kiteytetty. Tuossa Matt Stuartin yksi kuva -- voiko enää palaset yhtään paremmin loksahtaa kohdilleen? --> http://in-public.com/site/mattstuart/black_and_white/photos/19.jpg
Toi stuartin kuva on kyllä niitä kerran elämässä shotteja. Todellakin, on se kyllä ihmeellistä mitä asioita ympärillä sattuu kun katselee, harvoin niistä saa hyvin kuvan mutta niistä voi nauttia ihan sellasenaankin kun pyörii kaupungilla Eli jep, joskus se on tärkeä miten matkustaa eikä itse päämäärä
Kun tuon tasoisen tilanteen havaitsee ja onnistuu nappaamaan kameralla niin voi sitä fiilistä. Lavastamalla kuvaaja pettää vain itseään.